Espoo United nappasi pisteet voittolaukauskilpailussa - "Olipas monivaiheinen ottelu"

MESTIS / Raportti
Aleksi Rutanen ratkaisi voittolaukauskilpailun kotijoukkueelle.
Kuva © Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com
Espoossa nähtiin tiukka taistelu arvokkaista sarjapisteistä, kun kotijoukkue United kohtasi Mestiksen hallitsevan mestarin SaPKon. Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli lokakuulta, jolloin SaPKo vei kotiottelun nimiinsä 4−3-lukemin.

Kotijoukkue Espoo United tuli vahvasti otteluun ja hallitsi alkua. Ensimmäinen maali merkattiin kuitenkin vierailijoille. SaPKon Mikko Lahtela onnistui ylivoimalla espoolaisten Juuso Forsströmin istuessa kahden minuutin jäähyä kiinnipitämisestä.

Ensimmäinen erä ehti vanheta vajaat 11 minuuttia, kun United nousi ansaitusti tasoihin. Joonas Toivanen tarjoili upealla syötöllä avopaikan Aleksi Järviselle, joka ei erehtynyt, vaan iski isäntien avausmaalin.

Avauserää oli enää hieman reilu puoli minuuttia jäljellä, kun vierasjoukkue siirtyi ottelussa jälleen johtoon. Tällä kertaa maalintekijänä kunnostautui Niklas Salo.

Toinen erä eteni pitkään ilman pelikatkoja, sillä pilli soi ensimmäisen kerran vasta yli kuuden minuutin pelin jälkeen. Reilu kahdeksan minuuttia oli toista erää pelattu, kun SaPKon kultakypärä Rasmus Hämäläinen karkasi alivoimalla läpiajoon. Unitedin puolustaja Kai Lehtinen joutui rikkomaan tilanteessa ja tästä seurasi rangaistuslaukaus, jossa Hämäläinen ei kuitenkaan onnistunut.

Vajaat kuusi minuuttia ennen erätaukoa vahvasti esiintynyt kotijoukkue onnistui maalinteossa. Oskari Uomala laukoi kiekon komeasti aivan tolpan juureen suoraan Nico Nybergin syötöstä, ja tasoitti tilanteeksi 2—2.

Päätöserässä kotijoukkue sortui jäähyilyyn ja tarjosi voiton avaimet vierailijoille. SaPKo ei kuitenkaan tilaisuuksiaan hyödyntänyt, jolloin ratkaisun haku siirtyi jatkoajalle.

Jatkoerässä ei maaleja nähty, joten voittajaa haettiin voittolaukauskilpailusta, jossa United oli etevämpi Aleksi Rutasen ratkaistessa ottelun.

Vierailijoiden päävalmentaja Pasi Räsänen summasi ottelua, ja lisäksi ihmetteli Mestiksen otteluohjelmaa.

− Olipas monivaiheinen ottelu. Pelattiin ensimmäinen erä ihan ok, lukuun ottamatta meidän kiekollista pelaamista. Vähän annettiin kaverille suotta siinä paikkoja. Toinen erä oli huono, viimeinen erä hyvä ja jatkoaika oli meidän. Maalipaikkoja oli varmasti ihan riittävä määrä molemmilla joukkueilla. Tasainen vääntö.

− Milloin Espoo pelaa seuraavaksi, kun eivät taida huomennakaan pelata. En tiedä, milloin he pelaavat näitä sarjaotteluita. Meillä on kuitenkin huomenna kotiottelu. Kyllähän tämä sarjaohjelma on mielenkiintoinen tällä hetkellä.

Kotijoukkueen valmentaja Niko Marttila oli tyytyväinen espoolaisryhmän peli-ilmeeseen.

− Aloitettiin peli tosi hyvin, ja ensimmäinen erä oli meiltä tosi vahva. Kaveri sai ylivoimalla maalin, mutta silti jaksettiin hyvin vääntää peli tasoihin. Toisen erän ensimmäiset viisi minuuttia mentiin vähän laukalle, ja siinä oli kaverilla muutama läheltä piti tilanne, mutta sen jälkeen oli hyvää tekemistä loppuerä. Viimeisessä erässä sitten alivoima tappoi jäähyt hyvin, ja jatkoerä roikuttiin mukana. Sen jälkeen meille kaksi hyvää maalia voittolaukauskilpailussa ja kaverille yksi. 

Voitto oli Espoo Unitedille kolmas perättäinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle