Tasaista vääntöä ja päätöntä hurlumhei-kiekkoa

MESTIS / Raportti
Tirronen torjui kuudennen nollapelinsä.
Kuva © Petteri Äikäs
Keskiviikko-iltana Espoossa kotijoukkue United sai vieraita Lempäälästä. Ottelu oli hyvätasoinen ja todella tasaista vääntöä, molemmissa päissä maalivahdit olivat todella vahvassa vedossa. Ottelu venyi aina jatkoajalle, josta espoolaiset selviytyivät voittajana maalein 1-0.

Ottelu alkoi kahdella peräkkäisellä Espoo Unitedin kahden minuutin rangaistuksella. Ensin jäähypenkille komennettiin huitomisesta espoolaisten kapteeni Jimi Santala. Jäähyn päätyttyä melkein saman tien vuoroon tuli kampituksesta edellä mainitun joukkueen puolustaja Niklas Tikkinen.

Molemmat saukkopaitojen ylivoimista oli todella vaisuja, varsinkin Tikkisen rangaistus. Vaarallisia maalitekopaikkoja ei juurikaan siunaantunut, sillä kotijoukkue pelasi todella hyvää alivoimaa. Muutaman kerran espoolaiset pääsivät rakentamaan maalipaikkoja alivoimalla varsin helposti.

Lempääläläisten maalilla torjuva Christian Heljangolle tuli muutama epävarma tilanne, joista espoolaisilla oli mahdollisuus mennä johtoon. Heljangon virkaveli espoolaisten maalinsuulla torjuva Rasmus Tirronen oli vahvempi. Saukkopaidat eivät päässeet erän aikana kertaakaan kunnolla testaamaan Tirrosen virettä.

Ensimmäiselle erätauolle poistuttiin maalittomassa tasatilanteessa sekä torjuntoja kertyi molemmille maalivahdeille yhteensä kahdeksan.

Vaisun erän jälkeen tasatilanteessa erätauolle

Ensimmäinen erä oli varsin vauhdikas ja hyvätasoinen. Se sisälsi laajalti maalintekopaikkoja molemmille joukkueille. Valitettavasti pelitempo laski toiseen erään lähdettäessä puolella.

Erässä nähtiin yksi kahden minuutin rangaistus, jonka aikana espoolaiset pääsivät kokeilemaan ensimmäisen kerran ylivoimaansa. Kotijoukkue sai rakenneltua muutamia ihan hyviä maalintekotilanteita, mutta saukkopaidat pelasivat hyvää alivoimaa, ja Heljangon maali säilyi koskemattomana.

Kumpikaan joukkueista ei hallinnut erää ainakaan maalintekotilanteiden valossa. Toisen erän jälkeen Tirrosella oli kolmetoista torjuntaa, ja Heljangolle torjuntoja kertyi neljä kappaletta enemmän kuin virkaveljellään toisessa päässä.

Yhden maalin hakuammuntaa, ratkaisua jatkoajalla

Kolmas erä oli varsin toisen erän kaltainen, satunnaisia paikkoja tuli kummallekin joukkueelle. Molemmat maalivahdit pelasivat loistopelin. Loppua kohden vauhti alkoi kiihtyä ja paikkoja tuli enemmän, mutta tuloksena oli silti jatkoaika. Tosin lisäaika alkoi espoolaisten ylivoimalla.

Kun jatkoaikaa oli pelattu reilu puolitoista minuuttia, onnistui espoolaisten Juuso Kaijomaa ratkaisemaan ottelun. Saukkopaidoille siis kotiin viemisenä yksi sarjapiste ja kaksi sarjapistettä jäi Espooseen.

Näin joukkueiden päävalmentajat kommentoivat illan ottelua lehdistötilaisuudessa.

– Kärsivällisyys palkittiin, nousujohteinen peli meiltä. Maalipaikkoja oli riittävästi, mutta vastustajan maalivahti oli todella hyvä. Mutta kuitenkin, pystyttiin pysymään pelisuunnitelmassa ja saatiin palkinnoksi kaksi sarjapistettä. Pikkasen puolustamisessa oli viiveitä, pikkasen oltaisiin haluttu puolustaa aktiivisemmin ja samalla myös hyökätä vähän nopeammin, kommentoi Espoo Unitedin päävalmentaja Timo Hirvonen.

– Vastustajalle onnittelut voitosta, me sinniteltiin ja sätkittiin pari erää, eikä saatu omaa kiekollista tai hyökkäyspeliä käyntiin ollenkaan, silleen miten täällä pitäisi saada. Siinä olisi ollut meidän paikka tänään hoitaa homma kotiin, kommentoi Lekin päävalmentaja Miikka Kuusela.

– Onneksi Heljanko oli tänään mies paikallaan ja antoi meille saumat kuitenkin voittoon. Lopussa oli kuitenkin ne huippupaikat meillä, näitäkin pelejä tulee ja pitää vaan sinnitellä ja sätkiä. Pitäisi vaan hyödyntää paikkansa tehokkaasti.Mutta todennäköisesti pidän aika oikeutettuna tätä lopputulosta ja otetaan tämä yksi piste ja lähdetään keskittymään kohti perjantaita.

Espoolaiset pelaavat jo seuraavansa pelinsä tämän viikon perjantaina, jolloin se matkustaa RoKin vieraaksi. Lauantaina United suuntaa Hokin vieraaksi. Saukkopaidat puolestaan saavat perjantaina vieraita Heinolasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle