Jää-Kotkat vielä ilman Lukko-apuja

MESTIS / Ennakko
Loppu lähestyy - siirtoajan nimittäin - ja Rauman Lukko aloitti Jää-Kotkien pelastusoperaation lähettämällä joukkueeseen kentällisen miehiä organisaatiostaan. Uudet miehet eivät ole kuitenkaan vielä kokoonpanossa, kun Ahmat mittaa UJK:n tason. Hyvinkääläisvierailija onkin ylivoimainen ennakkosuosikki.

Pientä liikehdintää on viimeisen siirtoviikon alkuvaiheilla tapahtunut jo Ahmoissakin, kun Hyvinkäältä lähtöisin oleva parikymppinen puolustaja Tuomo Hirvonen palasi Forssasta takaisin Ahmoihin. Uus-vanhana ahmana Hirvonen on varsin hyödyllinen lisä ahmapuolustukseen, sillä viime peleissä keskushyökkääjä Janne Lehtinen on joutunut täydentämään loukkaantumisten vaivaamaa ja jo ennestään kapeaa pakkikalustoa.

Pelillisesti Ahmat on saanut taas juonen päästä kiinni, sillä peräkkäisiä voittoja on Uuteenkaupunkiin suunnattaessa taas jo kolme kappaletta. Paljon mainostettu Juha-Pekka Loikaksen tehoketju iski viime viikolla "vain" yhden maalin per ottelu, mutta Jää-Kotkien heikko lenkki, puolustus, saa olla enemmän kuin tarkkana, jottei Loikaksen ketju kaunistele illan ottelussa pistetilastojaan.

Jää-Kotkat on voittanut kauden aikana ainoastaan kaksi ottelua. Viime pelit ovat olleet tuloksellisesti onnettomia, mutta tämän vuoden saavutuksiin lukeutuu sentään ensimmäinen kotivoitto KJT:stä, ja vain maalin tappio Kuopion KalPalle. Lukko-vahvistuksien myötä Jää-Kotkat mielinee vielä lisäystä voittosarakkeeseen ennen karsintojen alkamista, mutta Ahmoja vastaan joukkue joutuu tulemaan toimeen vielä vanhalla miehityksellään.

Lukon organisaatiosta tulleet puolustajat Ilkka Heikkinen ja Juuso Akkanen sekä hyökkääjät Jaakko Hagelberg, Juha-Pekka Ketola ja Petteri Lotila eivät saa Mestis-tasolla tähtiluokitusta, mutta pystyvät varmasti muodostamaan kilpailukykyisen viisikon, jollaisia UJK:lla ei ole yhtään liikaa.

Joukkueiden kohdatessa edellisen kerran Ahmat iloitteli taululle nyky-Mestiksen suurimman voiton, 13-0. Lähes varmaa on, että samanlaisia lukemia ei tänään nähdä, mutta mikä tahansa muu tulos kuin vierasvoitto saa silti suuryllätysluokituksen.

Muokattu 29.1. klo 16.40

» Lähetä palautetta toimitukselle