Teemana avausvoitto

MESTIS / Ennakko
Anton Ollikaiselle on suunitteilla isoa ruutua perjantaiksi.
Kuva © Timo Savela
Kupittaan Mestis-kausi käynnistyy perjantaina viime kauden puolivälieräjoukkueiden kohtaamisella, kun TUTO saa vieraakseen Lempäälän Kisan. Toisilleen jo harjoituskaudelta tutut joukkueet aloittivat molemmat keskiviikkona mollivoittoisesti - kumpi pystyy klaaraamaan kauden avausvoittonsa?

Molempien joukkueiden kausi lähti keskiviikkona liikkeelle yskähdellen. Avauskierroksella TUTO kärsi vierastappion Kiekko-Vantaalle luvuin 5-2, kun taas lempääläläiset taipuivat kotihallissaan Peliitoille nöyryyttävästi lukemin 0-4.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti. Elokuussa pelatut ottelut päättyivät molemmat TUTOn kolmen maalin voittoon – ensin Lempäälässä 1-4 ja sitten Turussa 5-2. Kuitenkin keskinäisistä harjoitusotteluista on turha vetää sen suurempia johtopäätöksiä, sillä erityisesti LeKin kokoonpano on elänyt kuukauden aikana runsaasti. 

TUTOn hyökkäyskalustoon jäi kesän jäljiltä Tuukka Pulliaisen mentävä aukko. Määrittelemättömän pitkällä sairaslomalla oleva keskushyökkääjä oli viime kaudella joukkueensa hyökkäyspelin sielu. Harjoituskaudella nuoret hyökkääjät, etunenässä Rasmus Kulmala ja Patrik Virta, onnistuivat ottamaan Pulliaisen viitan harteilleen. Ensimmäisessä ottelussa Vantaalla kumpikin pelimiehistä oli kuitenkin varsin näkymätön. Tähän on tultava muutos, mikäli TUTO haluaa kammeta itselleen kauden avausvoiton.

TUTOn kokoonpanossa tullaan päävalmentaja Ismo Lehkosen mukaan näkemään muutoksia.

- Anton Ollikainen pistetään Aki Keinäsen ja Kulmalan kanssa pelaamaan ja tämä kolmikko, joka keskiviikkona vähän enemmän sakkasi, eli Oskari Siiki, Virta ja Iikka Kangasmäki pistetään samaan ketjuun, Lehkonen kertoi TUTOn kotisivuilla.

Hyökkäysketjujen muokkaamisen lisäksi on oletettavaa, että Vantaalla neljää maalia kentän puolelta seurannut Markus KojoNiko Karhu -pakkipari hajotetaan perjantaiksi.

Ennakkoon TUTO lähtee kotikaukalossaan suosikkina otteluun. Kuitenkin, kuten jo viime kauden playoffeissa nähtiin, LeKiltä ei pisteitä ilmaiseksi tule ikinä saamaan. Mikäli lempääläläisten puolustus on tiivistynyt sarja-avauksesta, ei vierasvoittokaan tulisi yllätyksenä.

Seuraa Heitä

Aki Keinänen #82 |

Laitahyökkääjä

TUTOn tämän kauden kapteeni oli keskiviikon avausottelun yksi harvoista valopilkuista. Keinäsen iskemä, TUTOn viimeiseksi jäänyt maali toi pientä toivoa turkulaisten pelaamiseen ennen kuin vastustaja lähti kunnolla karkuun.

Henri Tuominen #12 | KOOVEE

Keskushyökkääjä

LeKin ykkösketjun pelimieheltä odotettiin keskiviikon pelissä paljon enemmän. Miltä näyttää peli Turussa?

» Lähetä palautetta toimitukselle