Kuukaudessa viidenneltä sijalta viimeiseksi - RoKi hakee vielä pientä lohtua

MESTIS / Ennakko
Pitääkö RoKi savonlinnalaiset lauantaina kurissa?
Kuva © Antti Varonen
SaPKo ja RoKi päättävät joulutaukoa edeltävän kolmen ottelun rypistyksensä Talvisalossa. RoKi tahkosi perjantaina Heinolassa Peliittoja vastaan ottelun viivästymisen seurauksena iltamyöhään, joten rovaniemeläisten valmistautuminen lauantain koitokseen on ollut tavallista tiukempi.

Sekä SaPKolla että RoKilla on lauantain otteluun lähdettäessä allaan perjantaina pelattu ottelu. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kuluneella kaudella aiemmin kaksi kertaa. Pässipaidat nollasivat rovaniemeläiset kotonaan ensimmäisessä ottelussa.

Toisessa keskinäisessä kohtaamisessa Rovaniemellä RoKi laittoi sarjakärjelle kampoihin ja taipui vasta viimeisellä minuutilla tulleella takaiskumaalilla 3-4.

Alla makeat pisteet hurjan takaa-ajon päätteeksi

KeuPa laittoi sarjakärki SaPKon kotonaan lujille lähtemällä vielä päätöserään 3−1-johdossa. Rasmus Hämäläinen, Teemu Lepaus ja viimeisimpänä Jonatan Tanus astuivat kuitenkin esiin ja kuittasivat kolmella peräkkäisellä maalillaan sarjapisteet pässipaidoille.

Keuruulaiset saivat pidettyä savonlinnalaiset poissa aivan maalin läheisyydestä melko tehokkaasti, mutta päätöserässä yhdeksästä maalia kohtia suuntauneesta laukauksesta kolme upposi Roope Urpolahden taakse kohtalokkaasti.

Huilivuoron KeuPaa vastaan saanut Juhana Aho palannee pässilauman tolppien väliin taas lauantaina. Talvisalossa pelatessaan Aho on hävinnyt tällä kaudella vain kahdesti.

Ripeällä valmistautumisella Talvisaloon

RoKin ja Peliittojen perjantainen ottelu Heinolassa alkoi vasta kello 20.20. Iltamyöhään venyneen kamppailun seurauksena rovaniemeläiset pääsivät valmistautumaan lauantain koitokseen noin kaksi tuntia pässipaitoja jäljessä.

Itse ottelussa rovaniemeläiset eivät kyenneet katkaisemaan syöksykierrettään ja tappioputkeaan, joka on venynyt jo yhdeksän ottelun mittaiseksi. Peliitat nousi päätöserässä 1−2-tappioasemasta lopulta 4−2-voittoon.

RoKin vahva alkukausi on valunut täysin hukkaan, eikä valoa tunnelin päässä ole näkynyt huolimatta katukuvassa lisääntyneistä jouluvaloista. Kuukaudessa viidenneltä sijalta sarjan viimeiseksi pudonneella RoKilla on karsintaviivaan matkaa jo kahdeksan pistettä.

Seuraa Heitä

Teemu Lepaus #75 |

Laitahyökkääjä

Oli perjantaina takaa-ajoasemassa yksi SaPKon johtohahmoista. Nähdäänkö Lepaukselta myös lauantaina silmiä hiveleviä suorituksia?

Jarkko Harjula #51 | Kärpät

Laitahyökkääjä

Ykkösketjussa pelaava Harjula on löytänyt itsestään uuden vaihteen RoKissa. Onko hyökkääjästä iloa joukkueelleen ottelua ennen joulutaukoa?

» Lähetä palautetta toimitukselle