Kellistääkö KooKoo Sportin 4:nnen kerran?

MESTIS / Ennakko
Mestiksen kärjessä porskuttava Kouvolan KooKoo hakee Sportista täydellistä "selätysvoittoa" keskiviikkona, sillä KooKoo on voittanut aiemmat kamppailut. KooKoon tappioton putki katkesi lauantaina kun Tuton kaatoi sen kotonaan. Sportin epätasaiset otteet jatkuivat Hokin hakiessa Vaasa Arenalta pisteet luvuin 4-5.

KooKoo ja Sport kohtasivat ensimmäisen kerran tällä kaudella Vaasassa runkosarjan toisella kierroksella. Pirteästi pelannut Sport kaatui KooKoon rutiinen edessä luvuin 1-2. Tappio laitettiin suuren vaihtuvuuden piikkiin. KooKoon vahvuudeksi sen sijaan nostettiin pieni vaihtuvuus.

Toinen kohtaaminen oli niinikään tasainen. KooKoo karkasi 3-2 voittoon lähinnä Sportin jäähyilyn ansiosta. Ottelu oli tilaston valoissa erittäin tasainen, sillä molemmat joukkueet laukoivat maalia kohden saman määrän 26 kertaa.

Kolmas kohtaaminen Vaasassa oli Sportille uuden alku. Valmentaja oli vaihtunut ja kotiyleisö odotti uutta ilmettä ja sen he saivatkin. Sport hallitsi ensimmäsitä erää selkeästi, mutta KooKoo teki kolmesta paikasta kolme maalia ja peli oli selvä.

Epätasaisesti pelaava Sport

Sport on tällä hetkellä jonkinlaisessa lukkotilassa. Otteet ailahtelevat jopa otteluiden sisällä paljon. Paras esimerkki tästä nähtiin TV-ottelussa viime viikolla, kun Sport antoi ensimmäisessä erässä kyytiä FPS:llä oikein kunnolla. Tilanne oli ensimmäisen erän jälkeen 4-0. Toiseen erään tuli kuitenkin eri Sport ja peli oli täysin hukassa. Sama ilmiö on toistunut melkein jokaisessa pelissä Kenneth Westerbackin aikana. Pelissä ollaan saavutettu huipputaso, mutta sen pitäminen 60 minuuttia ei ole onnistunut. Lähimpänä tuota huipputason pitämistä oltiin vierasottelussa Jukureita vastaan, jonka Sport voitti 2-4. Siinä Jukurit pääsivät peliin kunnolla mukaan vasta viimeisen 10 minuutin aikana.

Sport kohtasi lauantaina Kajaanin Hokin. Sport hävisi ottelun 4-5 ja jobin postia tuli ottelusta muutenkin kuin vain pisteiden menetyksen johdosta. Mikael Hallbäck mursi kätensä ja on näillä näkymin sivussa pitkään. Puolustuksen yksi johtohahmoista Mikko Ilkka sai kirvesiskun sormeensa ja on Hallbäckin tavoin sivussa.

Sportin Lukko-lainat Markus Jämsä ja Hermanni Vidman ovat joukkueen mukana ainakin keskiviikkona. Paikallisen sanomalehden, Pohjalaisen, mukaan pelaajien kauden jatkuminen Sportissa ratkennee jo tänään tiistaina. Jatkoaika uutisoi jatkosta välittömästi, kun tieto tulee. Sportin maalissa aloittanee Marko Härkönen.

KooKoon putki katkesi

Kouvolan KooKoo pelasi tappioita peräti 18:sta ottelua. Se on hurja määrä. Pisteen putkelle laittoi Tuto, joka Kupittaalla löi taululle 3-1 voittolukemat.
KooKoo on tällä kaudella pelannut kotonaan todella vahvasti. Ainoat pisteet on hakenut Jukurit, yhden on napannut FPS ja Kalpa. Joukkue on miltei terve. Oman lisänsä joukkueen vahvuuteen tuovat opiskelijoiden MM-kisoista palaavat Mika Rissanen ja Jari Keltanen.

Ossi louhivaara on iskenyt tällä kaudella jokaisessa Sport-kamppailussa maalin, joten hänet kannattaa ottaa erityistarkkailuun.
KooKoon alkukaudella tehokkaasti pyörinyt ylivoima on tämän vuoden puolella alkanut tökkiä. 7:ssä pelissä KooKoo on päässyt pelaamaan ylivoimaa 35 kertaa ja onnistunut tekemään vain 4 maalia. Prosentti on siis noin 11 luokkaa, kun se alkukaudella oli yli 20.

Ennakkoarviot

KooKoo on keskiviikon kamppailussa selkeä ennakkosuosikki. Sport on ajoittain pelannut loistavasti, mutta rutinoituneen KooKoon pihdeissä huippusuoritukseen on vaikea yltää. Ja ennen kaikkea siinä pysyä, sillä juuri se on Sportilla ollut se akilleen kantapää.

» Lähetä palautetta toimitukselle