Tunteikas perjantai-ilta?

MESTIS / Ennakko
Pelkkiä voittoja pudotuspeleissä ahnehtinut Kiekko-Vantaa pääsee välierien kotiavaukseensa loistavista asetelmista haettuaan Kouvolasta kotiedun ja Jukureiden ykköshaastajan tittelin. KooKoo tuskin yhdestä tappiosta lannistuu, mutta perjantaina kukkopaidat ovat käytännössä jo pakkovoiton edessä. Suuret panokset ja edellisottelun lopun kovat otteet ennakoivat tunnelmallista kiekkoiltaa.

Kiekko-Vantaa on kevään edetessä löytänyt samanlaisen peli-ilon, jonka turvin se hallitsi runkosarjaa syksyllä. Otteissa on "tekemisen meininkiä". Voittoja on putkessa jo seitsemän, kun runkosarjan lopun kolme voittoa ja 3-0-ottelusarja Kajaanin Hokkia vastaan sai jatkokseen 4-3-voiton KooKoosta. Parhaimmillaan vantaalaiset esittivät Kouvolassa kauden parastaan taiteiltuaan kiekon vastustajan maaliin kolmesti kahdessa minuutissa toisen erän alussa.

KooKoo oli ennen keskiviikkoillan avauspeliä välieräparin suosikki, mutta menetti kotietunsa. Yksi tappio tuskin kokeneita kouvolalaisia lannistaa, mutta perjantaina panokset ovat kovat. Voitto olisi otettava, sillä 0-2-asemasta nouseminen vaatisi jo todellista venymistä. Kotijäällään Kiekko-Vantaa on kuitenkin hienoinen suosikki.

KooKoo kaatui keskiviikkona paitsi K-Vantaan hyvyyteen, myös omiin helppoihin virheisiinsä.

- Vielä eilen (tiistaina) kävimme läpi avauksia ja oman pään kiekollista peliä, mutta tänään jäällä nähtiin hätäilyä. Ihan liian helposti tuli kiekonmenetyksiä omalla alueella. Ei sen pitäisi niin paha paikka olla, vaikka yksi tai kaksi vastustajaa käy karvaamaan, KooKoo-valmentaja Reijo Mansikka sanoi avausottelun jälkeen.

Omia virheitä Mansikka saanee joukkueensa pelistä karsittua, mutta enemmän purtavaa KooKoolla on onnistumisten makuun päässeiden taitavien vantaalaishyökkääjien erinomaisten suoritusten kanssa. Etenkin runkosarjan lopussa vaisusti esiintynyt Teemu Kuusisto on löytänyt tosipelien alettua aivan uuden vaihteen. Laituri oli ratkaisuroolissa jo Hokkia vastaan ja jatkoi erinomaisia pelejään myös Kouvolassa. Kuusisto alusti joukkueensa avausmaalin valelaukauksella ja sen jälkeisellä hienolla poikittaissyötöllä, laukoi 1-2-lukemat upeasti maalin kattoon ja teki ovelasti tilaa 1-4-maalissa viemällä KooKoo-pakki Mikko Outisen mukanaan pois maalin edustalta.

Vantaa ahkerampi yv-laukoja

Ottelusarjan avaintekijöiksi arveltiin – kuten tasaisissa play off-taistoissa yleensäkin – maalivahtipeliä ja erikoistilannepelaamista. Keskiviikon ottelussa kumpikaan ei oikeastaan noussut merkittävään rooliin, mutta jatkossa kyseisten osa-alueiden merkitys varmasti kasvaa.

Maalivahdeista Kiekko-Vantaan Joni Hallikainen tavallaan voitti ensimmäisen kaksintaistelunsa kolman takaiskun jälkeen maaliltaan pois vaihdettua virkaveljeään Carl Grahnia vastaan, mutta ei ottelu maalivahtipeliin ratkennut. Hallikainen ei joutunut oman joukkueensa erinomaisen pelin ansiosta lainkaan kunnolliseen testiin, eikä Grahnkaan ollut syyllinen takaiskuihin. Laukaus suoraan poikittaissyötöstä oman pelaajan virheen jälkeen ja kaksi aivan maalin kattoon lauottua kiekkoa olivat lähes mahdottomia torjuttavia.

Kiintoisaa perjantai-iltaa ajatellen on KooKoon maalivahtivalinta. Grahn on torjunut erinomaiset pudotuspelit ykkösenä, mutta kokenut Sami Heikkinen pysäytti maalille vaihtamisensa jälkeen keskiviikkona peräti 23 kiekkoa 24:stä. Ei lainkaan huono työhakemus, ja Heikkisen pelaaminen aiheuttaisi sitä paitsi lisävaivaa Grahnin torjuntatapaa opiskelleille vantaalaisille.

Erikoistilannemaalit KooKoo vei tappiostaan huolimatta avausottelussa 2-0 Mikko Mattilan osuttua ylivoimalla suorasta hyökkäyksestä ja Teemu Sompin iskettyä reboundin maaliin alivoimalla. Pelillisesti Kiekko-Vantaa oli kuitenkin selvästi etevämpi.

Kiekko-Vantaan valmentaja Jarmo Kauppi kertoi ennen avausottelun alkua joukkueensa opetelleen KooKoon ylivoimapeliä. Liekö syy siinä vai pelkästään KooKoon vaisuudessa, mutta viime aikoina erinomaisesti toiminut kouvolalaisylivoima oli maalista huolimatta perin onnetonta. Joukkue sai aikaiseksi yhdeksän ja puolen minuutin miesylivoimansa aikana vaivaiset neljä laukausta. Vantaalaiset saivat kuvionsa huomattavasti helpommin kasaan, ja laukauksiakin sateli reilun kahdeksan minuutin ylivoiman aikana maalia kohti 12 kappaletta.

Ketkä pelaavat ja miten?

Kaikkien osapuolten etu lienee, että toisessa osaottelussa vastustajasta otettaisiin mittaa play off-hengen mukaisesti tosissaan, mutta rehdisti. Kouvolan avauksen viimeisessä erässä asetelmia haettiin kyseenalaisinkin ottein.

Yhtenä seurauksena Kiekko-Vantaan Ari-Pekka Pajuluoma loukkasi solisluunsa. Pajuluomaa laidan läheisyydessä takaapäin taklannut KooKoon puolustaja Simo Mälkiä määrättiin yhden ottelun pelikieltoon, jonka hän kärsii perjantaina. Pajuluoma sen sijaan yrittää kaukaloon puudutuksen ja teippauksen avustamina.

KooKoon kannalta kiinnostavaa on myös Ahmoja vastaan oivaan vireeseen päässeen kokeneen laiturin Reino Soijärven kunto. Soijärvi oli keskiviikkona jonkin sorttisessa kuumessa – joko tavallisessa tai play off-sellaisessa. Perjantain ottelun alustavissa kokoonpanossa Soijärvi ei ole, mutta nuori laituri Antti Huuhka on toipunut pelikuntoon.

Yksi mielenkiinnon kohteista on myös vantaalaisyleisön aktiivisuusaste hallille saapumisessa. Pelillisesti lähtökohdat ovat kotijoukkueen kannalta mitä mainioimmat, eikä yleisön esteenä ole myöskään muualla pääkaupunkiseudulla pelattavia liigapelejä, muita suuria urheilutapahtumia tai hiihtolomamatkailua.

- Meillä on kotona nyt hyvä putki päällä, ja toivotaan, että paikalle tulee yleisöäkin, toivoi valmentaja Jarmo Kauppi.

Muokattu 21.3. klo 12.20

» Lähetä palautetta toimitukselle