Hokki saa vieraita etelästä

MESTIS / Ennakko
Sunnuntain ainoassa Mestis-ottelussa saa Kajaanin Hokki vieraakseen Kiekko-Vantaan. Ottelun lähtöasetelmat eivät kummankaan kannalta ole parhaat mahdolliset. Hokin pisteputki katkesi lauantaina Mikkelissä, ja joukkueelta on edelleen avainpelaajia sivussa. K-Vantaan tammikuu on sujunut alavireisesti, eikä pisteitä herunut lauantaina Vaasastakaan.

Hokin vierasottelu Jukureita vastaan sujui odotetun kaavan mukaan. Hyvässä vireessä ollut joukkue kykeni pistämään kohtalaisesti kampoihin sarjakärjelle, mutta hyökkäystehot jäivät parhaiden pistemiesten poissaollessa vaatimattomiksi. Zdenek Eichenmann ja Sami Kaartinen saattavat olla poissa myös sunnuntain ottelusta.

Maalivahti Pasi Häkkinen oli Mikkelissäkin hyvä. Häneltä kuitenkin paloi pinna kolmannessa erässä, ja mies otettiin vaihtoon. Häkkisen asema joukkueen ykkösmaalivahtina on niin vahva, että hän aloittanee K-Vantaata vastaan. Maalivahtipeli on Hokin menestyksen kannalta tavallistakin tärkeämpää, kun hyökkäys on siipirikko.

Hokin uusi tshekkivahvistus Martin Holý esiintyy sunnuntaina ensimmäistä kertaa kajaanilaisten riveissä. Extraliigaa tahkonnut Holý saattaa olla hyvinkin kova luu Mestis-tasolla, mutta Hokin puolustus on entuudestaankin melko vahva.

K-Vantaan tammikuu on ollut mollivoittoinen, mutta joukkue on edelleen sarjan kärkipäässä. Ennen siirtoajan umpeutumista vantaalaisseuran jätti voimahyökkääjä Pasi Nielikäinen, mutta puolustaja Teemu Kolehmainen saatiin vahvistamaan kovia kokeneita takalinjoja.

Syksyn loistokkuus on puuttunut K-Vantaan otteista tammikuussa, ja näyttää siltä, että joukkue on vajoamassa viimevuotiselle tasolleen. Leveästä hyökkäysmateriaalista ovat viime kierroksilla onnistuneet lähinnä Hannu Väisänen, Ilari Filppula ja Petteri Linnonmaa. Alkusyksyn pisterohmu Teemu Kuusisto on ollut liigavisiitiltä palattuaan kovin vaisu.

K-Vantaan hyökkäys on myös kärsinyt parista loukkaantumisesta. Pete Suonpää ja Petja Pietiläinen ovat sivussa sunnuntain ottelustakin.

Vantaalaisten maalivahtikaksikko Mikko Strömberg - Joni Hallikainen on pelannut suunnilleen vuorotahtiin. Hallikainen pelasi Vaasassa, joten tänään voi olla Strömbergin vuoro.

Hokki on ollut viime aikoina kovemmassa vireessä kuin K-Vantaa, ja se hyötyy myös kotikenttäedusta. Toisaalta kajaanilaiset kärsivät loukkaantumisista, ja K-Vantaan tasaisen kovat kentälliset voivat aiheuttaa päänvaivaa Hokille. Odotettavissa on tasainen ottelu.

» Lähetä palautetta toimitukselle