Jatkuuko tuskainen vaellus?

MESTIS / Ennakko
FPS on heikossa tilassa. Ainoastaan raju kurssinmuutos voi vielä pelastaa karsintoihin joutumiselta. Tänään vastaan asettuu sarjakakkonen Mikkelistä.

Forssalaisten tilanteesta ei ole uutta tiedotettavaa. Edellinen voitto on parin viikon takaista UJK-ottelua lukuunottamatta napattu joulukuun 11. Kokkolasta.

Koko kauden ajan käynyt puhuri pukukopissa laantuu kuluvalla viikolla. Vielä alkuviikosta ehti puolustaja vaihtua, sillä Tuomo Hirvonen lähti Ahmoihin ja tilalle saapui jalkavaivainen Janne Juppo HPK:sta. Hyökkääjistä Jaakko Hagelbergille kävi Raumalta käsky UJK:n riveihin.

Pukukopin mylläkältä ovat parhaiten säästyneet maalivahdit. Jaakko Huhti kävi torjumassa pari ottelua ja Eero Väre erän verran, mutta muuten Taponen ja Keinänen ovat saaneet työskennellä rauhassa. Tosin varsinaisesta rauhasta ei Palloseuran puolustuksen takana pelaamisesta voida puhua.

Puolustus pelaa

Forssalaishyökkäys tulee illan kamppailussa olemaan vaikeuksissa. Jukuri-puolustus on tilastojen valossa Mestiksen ylivoimaisesti paras. Joukkueelle on tehty 34 ottelussa 68 osumaa, eli ainoastaan 2 maalia ottelua kohden. Forssalaisittain pakkikaluston mielenkiintoisin nimi on oma kasvatti Matti Kuusisto.

Myös hyökkäyspäästä löytyy kotiyleisölle tuttu nimi. Vuosi sitten FPS:n paidassa huippukauden pelannut Ville Kiiskinen löytyy mikkeliläisten kokoonpanosta. Kuluva kausi on ollut Villelle selvästi edellistä vaisumpi. Mies on tehnyt 33 ottelussa 12 tehopistettä.

Voitto tulee olemaan FPS:llä kiven alla. Kahdesta pisteestä on kuitenkin taisteltava kynsin hampain, sillä muuten paikka karsintasarjassa alkaa näyttää liiankin läheiseltä.

» Lähetä palautetta toimitukselle