Espoo vastaan Jyväskylä - nyt sarjatasoa alempana

MESTIS / Ennakko
Janne Kivilahdelta odotetaan paljon Unitedin hyökkäyksessä.
Kuva © Petteri Äikäs
Espoo Unitedin historiallinen kotiavaus nähdään perjantaina, ja vieraaksi saapuu JYP-Akatemia. Molemmat joukkueet aloittivat sarjakautensa voitolla vahvojen kolmansien erien ansiosta.

Keskiviikon otteluissaan sekä Espoo United että JYP-Akatemia olivat tappiolla kahden erän jälkeen, mutta molemmat väänsivät itselleen kolme pistettä. Espoo United käänsi edukseen ottelun TUTO Hockeyta vastaan, ja voittomaalista vastasi Janne Kivilahti neljä ja puoli minuuttia ennen loppua. JYP-Akatemian voittomaalin paikallisvastustaja KeuPa HT:ta vastaan sai nimiinsä Riku Pitkänen.

Molempien joukkueiden avauksissa nähtiin kovaa vauhtia, ja sitä voi odottaa myös perjantain ottelussa, koostuvathan joukkueet pääosin nuorista ja eteenpäin menevistä pelaajista.

Espoo Unitedin kapteeni Kim Hirschovits oli sivussa kauden avauksesta, mutta on pystynyt tekemään oheisharjoituksia. Sivussa on varmuudella myös Nikke Kettukangas, joka tuomittiin pelikieltoon keskiviikon ottelussa tapahtuneesta polvitaklauksesta.

JYP-Akatemian kokoonpanoon voi vaikuttaa myös JYPin liigajoukkueen miehistö, sillä kokoonpanon ulkopuolella oleville pelaajille haetaan usein pelejä sarjatasoa alempana.

Seuraa Heitä

Markus Ruusu #36 | Jukurit

Maalivahti

NHL:ään varattu maalivahti on yksi mielenkiintoisimpia nimiä vieraiden miehistössä. Ensimmäinen kausi miesten tasolla ei ollut helppo hänellä, kuten ei koko joukkueellakaan. Osaltaan sitä selittää liigajoukkueen loukkaantumiset, jotka vaikuttivat myös Akatemian kokoonpanoon.

Niklas Tikkinen #55 |

Puolustaja

Myös Tikkinen varattiin aikanaan NHL:ään, joskin varaus on jo mennyt umpeen. Hän ei ole lunastanut vielä sitä potentiaalia, mitä häneltä vuosia sitten odotettiin. Nyt uusi alku kotikaupungin joukkueessa voi kääntää uran jälleen nousuun.

» Lähetä palautetta toimitukselle