IPK pelasi Talvisalossa äänekkään kannattajajoukkonsa tuella – Mikko Lahtela isäntien tehomiehenä

MESTIS / Kuvakooste
SaPKo ja IPK kohtasivat viidennen kerran Mestiksen puolivälierissä. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, ja ensimmäiselle erätauolle mentiin 2-1-lukemissa. Toisessa erässä isännät menivät menojaan Mikko Lahtelan johdolla. Joukkueen kultakypärä oli mukana kaikissa erän kolmessa maaleissa. Karhupaidat saivat pientä kirinpoikasta aikaiseksi, mutta pässipaidat eivät olleet tänään yllätettävissä. Loppulukemat SaPKolle 6-3.
Kuva © Antti Varonen
Vierailijoiden maalilla aloitti Tuomas Tolonen.
Kuva © Antti Varonen
Fyysiset otteet jatkuivat tänäänkin.
Kuva © Antti Varonen
SaPKon alku oli vaikea. Joukkueelle tuomittiin kolme kaksiminuuttista ennen erän puoltaväliä.
Kuva © Antti Varonen
SaPKon 1-0-johtoon vei Teemu Lämsä alivoimalla.
Kuva © Antti Varonen
Pässipaidat olivat ajoittain vaikeuksissa IPK:n kanssa.
Kuva © Antti Varonen
Iisalmelaisten penkillä varmistettiin, että pelikuviot menevät perille.
Kuva © Antti Varonen
Isäntien tehomiehenä hääri Mikko Lahtela, joka merkkautti tehot 2+2.
Kuva © Antti Varonen
Roope Urpolahti sai apuja puolustukselta.
Kuva © Antti Varonen
SaPKon mentyä 3-1-johtoon Tuomas Tolonen sai siirtyä karhupaitojen maalilta.
Kuva © Antti Varonen
Tilalle tullut Aleksi Autio napsi varmasti koppeja.
Kuva © Antti Varonen
Ville Väinölän lavasta lähti isäntien 4-1-osuma.
Kuva © Antti Varonen
Taklaukset vietiin loppuun saakka.
Kuva © Antti Varonen
Vaikka omien tilanne kaukalossa oli tukala, Iisalmesta saapunut runsaslukuinen kannattajajoukko jaksoi pitää ääntä.
Kuva © Antti Varonen
Pässipaitojen Jarno Pavén pelasi väkevästi puolustuksessa.
Kuva © Antti Varonen
Teemu Lämsä ja Niko Putkonen vaihtoivat vielä kuulumiset ottelun loppuhetkillä.
Kuva © Antti Varonen
IPK:n huoltajat antoivat ison käden kannattajaryhmälle.
Kuva © Antti Varonen
Ottelun jälkeen paiskattiin kättä hyvässä hengessä iisalmelaisten ja savonlinnalaisten välillä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Voiton riemua
LIIGA | 16.9.2018 8:30
Olisiko jo riittävän kireä?
LIIGA | 14.9.2018 21:53
Kaikki kunnossa!
CHL | 9.9.2018 21:55
Hän on täällä taas!
MESTIS, Muut Sarjat | 9.9.2018 8:00

Lue myös