Mestis-kierros: Runkosarjan loppurutistus käyntiin täydellä kierroksella

MESTIS / Kierrosennakko
Miika Tiihonen sivalsi Hermeksen 1-0-johtoon uransa ensimmäisessä Mestis ottelussa.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Mestiksen runkosarjan viimeinen täysi viikko pyörähtää käyntiin keskiviikon ottelukierroksella. KeuPa, SaPKo ja Ketterä ovat varmistaneet paikkansa kolmen kärjessä ja Peliitat on varma karsija, mutta muuten pakka on iloisesti levällään. Panosta siis riittää edelleen niin kotietu-, pudotuspeli- kuin karsintakamppailussakin.

Paineeton tila vastaan hurjat panokset

Heinolassa kohtaavien Peliittojen ja Espoo Unitedin asetelmat sarjataulukossa ovat erilaiset. Peliitat valmistautuu rauhassa karsintoihin, kun taas United kamppailee kynsin hampain pudotuspelipaikasta.

Peliitat ei kykene enää edes teoriassa saavuttamaan sijalla kymmenen olevaa RoKia, joten Heinolassa voidaan keskittyä loppujen runkosarjapelien ajan suunnittelemaan kuvioita Mestis-karsintoihin. Iloisen hyökkäysvoittoisella pelillä kauteen lähteneen Peliittojen kausi on ollut paha pettymys.

Joukkueen pelitapa on kostautunut ja joukkue onkin päästänyt koko sarjassa selkeästi eniten maaleja, peräti 193 kappaletta. Edellinen ottelu SaPKoa vastaan olikin kuin joukkueen koko kausi pienoiskoossa. Peliitat onnistui kyllä tekemään neljä maalia, mutta samaan aikaan omissa kolisi kahdeksan kertaa.

Heinolalaisten pelaaminen on kuitenkin ollut raikkaampaa kevättä kohti mentäessä, mikä lupaa hyvää karsintapelejä ajatellen. Keskiviikon otteluun joukkue lähtee ilman kahden ottelun toimitsijakieltoaan kärsivää päävalmentajaa Santeri Heiskasta

Vastustaja Espoo Unitedilla sen sijaan panosta riittää, sillä joukkue kamppailee kynsin hampain viimeisistä pudotuspelipaikoista. Tällä hetkellä joukkue on taulukon sijalla 9., mutta edellä olevaan IPK:on on matkaa ainoastaan yksi piste ja LeKiinkin vain kaksi.

Toivoa espoolaisten kevääseen antoi joukkueen edellinen ottelu Jokipoikia vastaan. Hienon 5−1-voiton napanneet espoolaiset pelasivat jopa kauden parasta peliään. Onnistujia löytyi laajalta rintamalta, minkä lisäksi joukkueen tiivis viisikkopuolustus ja karvauspeli pitivät joensuulaiset pois maalipaikoilta. Harvinaisempia onnistujia hyökkäyspääässä olivat Vili Laitinen (1+2), Jani Elgbacka (2+1) ja Tatu Kanerva (0+3).

Uusien ratkaisijoiden esiinmarssin taustalla on kuitenkin espoolaisia vaivaava kokoonpanon kapeus. Viimeksi Kim Hirschovits jätti ottelun kesken flunssan takia, eikä miehen pelikunnosta keskiviikkona ole varmuutta.

Aikaisemmin tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kolmeen otteeseen, ja Espoo United on voittanut peleistä jokaisen.

Tilastot

Edelliset ottelut

Peliitat

04.04
Pyry - Peliitat
03.04
Peliitat - Pyry
01.04
Pyry - Peliitat
30.03
Peliitat - Pyry
3 - 0
18.03
Ketterä - Peliitat
2 - 3

Espoo United

Tarkan puolustuspelin joukkueet vastakkain Keuruulla

Keuruulla kohtaavat runkosarjan voittoa jahtaava KeuPa ja pudotuspelien kotiedusta taisteleva TUTO.

KeuPan dominanssi ei ole jatkunut kevätkaudella aivan syksyn kaltaisena, mutta kauden kovimpiin yllättäjiin lukeutuva joukkue miehittää edelleen sarjataulukon kärkipaikkaa. Joukkueen ero ottelun vähemmän pelanneeseen SaPKoon on kuusi pistettä, ja voitolla keuruulaiset olisivatkin hyvin lähellä sinetöidä historiallisen runkosarjavoiton.

Kärsittyään kaksi selkeää tappiota sarjan kahdelle muulle kärkijoukkueelle, SaPKolle ja Ketterälle, on KeuPa jälleen saanut pelinsä kasaan. Osoituksena tästä joukkue nappasi viime viikon molemmista peleistään voitot. Ensin keuruulaiset tekivät ryöstöretken Espooseen ja perjantaina RoKi kaatui Keuruulla murskalukemin 7−0.

Myös TUTOn sijoitus on hienoinen yllätys, joskin negatiivinen sellainen. Sarjan kärkeen povailtu turkulaisnippu on pelannut koko kauden ajan melkoisen ailahtelevaa peliä, eivätkä tilannetta ole helpottaneet lukuisat loukkaantumiset. Viime viikko kuvaa joukkueen epätasaisuutta: Keskiviikkona TUTO haki hienon 4−1-vierasvoiton Kokkolasta, mutta perjantaina romahti ja hävisi kotonaan Jokipojille murskaavasti 1−6.

Sarjakärjen kotiluolassa turkulaisten vahvuutena tulivoimaista KeuPaa vastaan on maalivahtipeli. Hyvää kautta pelaava Julius Pohjanoksa on saanut taas rinnalleen Karolus Kaarlehdon, jonka itseluottamus on palautunut synkän alkukauden jälkeen.

Joukkueiden tämän kauden kohtaamiset ovat olleet tiukkoja voittojen mennessä KeuPalle 2−1. Otteluissa ei ole myöskään mässäilty maaleilla, eikä sellaista ole syytä odottaa nytkään, sillä vastakkain ovat kaksi sarjassa vähiten maaleja päästänyttä joukkuetta.

Tilastot

Edelliset ottelut

KeuPa HT

07.03
Ketterä - KeuPa HT
6 - 0
06.03
Jokerit - KeuPa HT
5 - 0
02.03
KeuPa HT - KOOVEE
0 - 1
01.03
FPS - KeuPa HT
4 - 3 VL
24.02
KeuPa HT - IPK
2 - 6

TUTO

25.03
Kiekko-Espoo - TUTO
4 - 1
23.03
TUTO - Kiekko-Espoo
2 - 1 JE
22.03
Kiekko-Espoo - TUTO
3 - 5
20.03
TUTO - Kiekko-Espoo
2 - 0
18.03
Kiekko-Espoo - TUTO
2 - 1

Itäsuomalaista vääntöä pudotuspelipaikoista

Iisalmessa IPK saa vastaansa Jokipojat. Ottelun enemmän pelanneet joensuulaiset ovat IPK:ta sarjassa neljä pistettä edellä, joten voidaan puhua kuuden pisteen ottelusta.

IPK:n tilanne on äärimmäisen jännittävä. Tällä hetkellä joukkue on kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa, mutta todellisen romahduksen koittaessa karsintapelitkin ovat edelleen teoriassa mahdolliset. Joukkueen avainpelaajista Henri Fomin ja kapteeni Otto Huttunen ovat olleet poissa jonkin aikaa, mutta siitä huolimatta joukkueen käyrä on ollut varovaisen nouseva.

Tiiviin puolustuspelin ja maalivahti Aleksi Aution torjuntojen siivittämänä joukkue nappasi taannoin kaksi peräkkäistä nollapelivoittoa, kun Hermes ja LeKi joutuivat nöyrtymään. Viime lauantaina edessä oli kuitenkin romahdus Ketterän käsittelyssä. Imatralaiset pommittivat Aution vaihtoon ja murjoivat taululle lopulta voittolukemat 7−2.

Jokipoikien tilanne on hyvin samankaltainen, kuin IPK:n. Joensuulaisilla on mahdollisuudet aina pudotuspelien kotietuun asti, mutta myöskään kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle jääminen ei ole mahdottomuus.

Joensuussa peliä on vaivannut ailahtelevuus. Viime viikonloppuna joukkue haki hienon 6−1-murskavoiton Turusta, mutta joutui seuraavana päivänä taipumaan Espoossa 1−5. Iloa joukkueelle on tuonut maalille hankittu Sebastian Ylönen, joka on pelannut kiitettävällä tasolla.

Jokipoikien puolustaja Roni Viirlas kärsii IPK-ottelussa pelikieltoaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

IPK

29.03
Hermes - IPK
27.03
IPK - Hermes
0 - 3
23.03
RoKi - IPK
3 - 4 JE
22.03
IPK - RoKi
4 - 3 JE
20.03
RoKi - IPK
5 - 3

Kiekko-Pojat

22.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
4 - 0
20.03
Kiekko-Pojat - Ketterä
3 - 5
18.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
3 - 2 JE
16.03
Kiekko-Pojat - Ketterä
1 - 6
14.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
2 - 3

Tällä kaudella

harjoitusottelut

23.08.
Kiekko-Pojat - IPK
6 - 3

runkosarja

Kuntopuntarin ääripäät nokikkain Savonlinnassa

Savonlinnassa vastakkain ovat SaPKo ja LeKi. SaPKo on sarjan toisena ja LeKi seitsemäntenä, eli jos pudotuspelit alkaisivat nyt, kohtaisivat joukkueet puolivälierissä.

Hallitseva mestari SaPKo on löytänyt kevään lähestyessä vaihdelaatikostaan vielä yhden vaihteen lisää. Joukkue on voittanut kuusi edellistä otteluaan, minkä lisäksi se on napannut pisteitä peräti 12 edellisestä kamppailustaan. Viimeksi joukkue on hävinnyt varsinaisella peliajalla 17.1. Joensuussa.

Pässipaitojen vahvuutena erityisesti viime peleissä on ollut maalinteko. Edellisessä viidessä ottelussaan joukkue on takonut komeat 27 täysosumaa. SaPKo on pystynyt kääntämään tiukkoja pelejä itselleen, mikä näkyy nyt menestyksenä sarjataulukossakin.

Onnistujia SaPKosta löytyy paljon, vaikka yksikään joukkueen pelaaja ei sarjan pistepörssin kärkikymmenikköön ylläkään. Osoitus tulivoimasta saatiin lauantaina, kun tulokashyökkääjä Matias Lainio mätti kypärätempun höystettynä kahdella syöttöpisteellä, kun joukkue kukisti Peliitat 8−4.

Jos on SaPKo löytänyt vahvan kevätvireen, ei samaa voi sanoa LeKistä. Lempääläläisjoukkue on onnistunut voittamaan edellisestä 14 ottelustaan vaivaiset kolme, joista yhden jatkoajalla. Suunta näytti jo kääntyvän LeKin haettua täydet pisteet pohjoisen kiertueeltaan, mutta viime viikolla edessä oli paluu tuttuun vanhaan ja tuloksena kaksi tappiota.

Vaikeuksia saukkopaidoille on tuottanut erityisesti maalinteko, varsinkin tasaisissa peleissä ratkaisun hetkillä. Toistuvat tappiot ovat sysänneet joukkuetta auttamatta alaspäin sarjataulukossa ja kurssin olisi käännyttävä nopeasti, muutoin paikka pudotuspeleissä lipsahtaa muille maille.

Kauden keskinäiset kohtaamisetkaan eivät kamalasti toivoa Lempäälään anna. Syksyn ensimmäisen taiston LeKi pystyi voittamaan, mutta kaksi edellistä ovat menneet SaPKolle.

Tilastot

Edelliset ottelut

SaPKo

12.03
LeKi - SaPKo
3 - 1
30.11
Riemu - SaPKo
29.09
LeKi - SaPKo
4 - 1
27.04
TUTO - SaPKo
4 - 2
23.04
SaPKo - Peliitat
5 - 4 VL

LeKi

23.03
LeKi - Pyry
6 - 7 JA
22.03
Pyry - LeKi
2 - 1 JE
20.03
LeKi - Pyry
4 - 7
18.03
Pyry - LeKi
3 - 4 JE
12.03
LeKi - SaPKo
3 - 1

Ketterä hamuaa uskomattomalle putkelleen jatkoa Vantaalla

Vantaan Tikkurilassa K-Vantaa isännöi Ketterää, joka liihottaa uskomattomassa 12 ottelun mittaisessa voittoputkessa.

Sarjataulukon sijoilta kolme ja neljä löytyvien Ketterän ja K-Vantaan kohtaamisesta on lupa odottaa hienoa kiekkonäytelmää. Ketterä hamuaa jo 13. peräkkäistä voittoaan, mutta kauden keskinäisiä otteluita hienokseltaan hallinnut K-Vantaa on varmasti kova mittari.

K-Vantaan tähtäimessä on tällä hetkellä neljäs sija ja pudotuspelien kotietu. Pieni hyytyminen keskitalvella pudotti sarjan kärjessäkin käväisseet lohipaidat aivan terävimmästä kärkikamppailusta. Ongelmat ratkaistiin pitämällä palavereja ja katselemalla videoita, mikä myös johti tulosten parantumiseen.

Erityisen tarkasti imatralaisten täytyy seurata syksyn tehoketjua Janne Kivilahti - Joona Harjama - Juuso Perttilä, joka on palautettu jälleen yhteen. Tehoja on tullut entiseen malliin, ja siihen on Kiekko-Vantaan hyvä turvautua pudotuspelejä silmällä pitäen.

Sarjanousija Ketterä on lyönyt ällikällä todennäköisesti aivan kaikki Mestis-kiekon seuraajat. Joukkue on pelannut todella viihdyttävää kiekkoa, ja sen kärkihyökkääjät miehittävätkin sarjan pistepörssin kärkipaikkoja. Syksyllä joukkuetta kannatellut kaksikko Santeri Vuoti - Tomi Iso-Mustajärvi on jäänyt jossain määrin kakkosviulun soittajaksi, kun Jesse Juntheikki ja Joona Jääskeläinen ovat alkaneet takoa hirmuisia tehoja.

Ketterä on myös tehnyt kilpavarustelua pudotuspelejä ajatellen, kun joukkueeseen liittyivät Hermeksestä puolustaja Risto Mattila ja Jukureista hyökkääjä Janne Kumpulainen. Sarjassa eniten maaleja tehneen Ketterän tulivoima kasvoi siis entisestään, mikä lupaa hyvää tosipelejä ajatellen.

Tilastot

Edelliset ottelut

K-Vantaa

11.03
RoKi - K-Vantaa
5 - 2
09.03
K-Vantaa - RoKi
3 - 6
07.03
TUTO - K-Vantaa
3 - 2 JA
02.03
K-Vantaa - Jokerit
2 - 5
29.02
K-Vantaa - Kiekko-Pojat
3 - 2 JA

Ketterä

29.03
Kiekko-Espoo - Ketterä
27.03
Ketterä - Kiekko-Espoo
2 - 1
22.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
4 - 0
20.03
Kiekko-Pojat - Ketterä
3 - 5
18.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
3 - 2 JE

Tällä kaudella

Kummalle karsintakurimus koittaa?

Kokkolassa pelataan isoista asioista. Hermes ja RoKi yrittävät säilyttää teoreettiset asemansa pudotuspeleihin ja samalla välttää riistävän karsintasarjan.

Sarjataulukon 11. sijalla oleva Hermes on tällä hetkellä 55 pisteessä. Yhden ottelun enemmän pelannut RoKi on pykälää korkeammalla 61 pisteessä. Eroa on siis kuusi sarjapistettä, ja keskinäisen ottelun merkitys äärimmäisen suuri tässä vaiheessa kautta.

Kotijoukkue Hermes on ollut kenties koko kauden suurin pettymys. Joukkueen kausi lähti liikkeelle karmaisevalla tavalla, ja myös viimeisimmät ottelut ovat menneet tappiollisissa merkeissä. Tammikuun aikana joukkue pystyi lihottamaan pistepussiaan sen verran, että karsintojen välttäminen on edelleen mahdollista.

Vaikeuksia on tuottanut maalinteko, kuudessa edellisessä ottelussaan Hermes on tehnyt vain kahdeksan pelitilannemaalia jääden kahdesti nollille. Lisäksi tilastoihin on merkitty yksi osuma voittomaalikilpailuvoitosta.

RoKin kausi lähti hyvän alun jälkeen väärille raiteille. Joukkue säilytti mahdollisuudet pudotuspeleihin lauantain LeKi-vierasvoitolla, mutta nyt edessä on uusi elämän ja kuoleman peli. Lauantaina RoKi esitti hyvän jämäkän pelin henkisesti vaikeassa paikassa, ja tästä sinisten onkin hyvä valaa uskoa.

Kokoonpanot ovat pienesti eläneet, esimerkiksi lauantaina Eemeli Heikkinen oli tiputettu pois kokonaan. Rovaniemeläisten sairastupa on vähitellen tyhjenemässä, joten varamiehiäkin on vihdoin käytettävissä. Ongelmia on tuottanut kärkihyökkääjien tehottomuus. Lauantain pelissäkin ratkaisupelaajina olivat alempien ketjujen työmiehet.

Tilastot

Edelliset ottelut

Hermes

29.03
Hermes - IPK
27.03
IPK - Hermes
0 - 3
23.03
Hermes - Jokerit
6 - 1
21.03
Jokerit - Hermes
6 - 2
19.03
Hermes - Jokerit
3 - 1

RoKi

23.03
RoKi - IPK
3 - 4 JE
22.03
IPK - RoKi
4 - 3 JE
20.03
RoKi - IPK
5 - 3
18.03
IPK - RoKi
5 - 3
16.03
RoKi - IPK
3 - 1