Arkisto - MESTIS

Hakutulokset 19920 - 19940 / 22609

Uutinen

Pelicansissa pelaajaliikennettä

LIIGA, MESTIS | 27.12.2004 16:11
Pelicansiin siirtyvät tryout-sopimuksilla Harri Suutarinen Hokista sekä Mikko Mäenpää JYPistä. Joukkueesta pois lähtevät pettymykseksi osoittautunut NHL-vahvistus Zdenek Blatny ja Mikko Purontakanen.
Pelicans, JYP, Hokki, Lukko, Zdenek Blatny, Mikko Purontakanen, Harri Suutarinen, Mikko Mäenpää
Uutinen

Juha Falin kevääksi Raaheen

MESTIS | 24.12.2004 18:54
Kajaanin Hokin puolustaja Juha Falin, 23, siirtyy kevään ajaksi viime kauden seuraansa Raahe-Kiekkoon.
Hokki, Juha Falin
Artikkeli

Suomi-sarja: RoKi ja VT-HT kärjessä kevääseen

MESTIS | 24.12.2004 11:00 | Markus Mattlar (toim.)
Suomi-sarjan kolmessa lohkossa pelattava osa saatiin joulun alla päätökseen. Jo alkusyksystä lohkojen kärkipaikoille ampaisseet RoKi, VT-HT ja HeKi pitivät asemansa loppuun asti, mutta kevätkaudeksi tehtävä lohkojen uusjako tulee sekoittamaan pakkaa jonkin verran.
osavuosikatsaus
Haastattelu

Lauri Rämet urakoinut PaKan maalin suulla

MESTIS | 24.12.2004 11:00 | Mika Moilanen
Kuusamon Pallo-Karhujen ykkösvahdiksi elokuussa hankittu Lauri Rämet, 21, on urakoinut tällä kaudella enemmän kuin kertaakaan aiemmin urallaan. Kaikissa joukkueensa otteluissa tolppien välissä seisonut Rämet onkin kerännyt eniten peliminuutteja kaikki Suomi-sarja-maalivahdit huomioiden.
Lauri Rämet
Kolumni

Hokki pelannut huikean syyskauden

MESTIS | 23.12.2004 18:32 | Mika Moilanen
Kajaanin Hokki on yksi kuluvan Mestis-kauden suurimmista valopilkuista ja onnistujista. Joulutauolle kaikkien aikojen kovatasoisimman Mestiksen kakkospaikalta 41 pisteen turvin lähteneen kajaanilaisjoukkueen syyskausi on ollut loistava.
Hokki
Artikkeli

Tämän kauden hokkilaisia muissa kaukaloissa

MESTIS | 23.12.2004 18:29 | Mika Moilanen
Kajaanin Hokin hyvät otteet ovat vieneet joukkueen pelaajia syksyn aikana myös muihin seuroihin. Yllättävän moni Hokissa ennen joulua kiekkoilleesta pelimiehestä onkin vetänyt syksyn aikana päälleen jonkun toisenkin seuran peliasun.
Hokki
Artikkeli

Viime kauden hokkilaisia maailmalla

MESTIS | 23.12.2004 18:24 | Mika Moilanen
Kajaanin Hokki uusiutui tälle kaudelle rajusti ja iso osa viime kaudella joukkueessa pelanneista pelimiehistä kiekkoilee nyt muualla. Mutta missä he ovatkaan tällä hetkellä? Jatkoaika otti selvää.
Hokki
Artikkeli

Petr Mocekilla värikäs syyskausi

MESTIS | 23.12.2004 18:19 | Mika Moilanen
Uransa ensimmäistä kautta ulkomailla pelaava tshekkipuolustaja Petr Mocek, 24, on pelannut Kajaanin Hokin paidassa värikkään syyskauden. Omassa päässä varmasti työnsä hoitava ja toisinaan vastustajan maalillakin onnistuva HC Pardubicen kasvatti on ehtinyt syksyn aikana kärsiä polvi-, nilkka- ja olkapäävammasta, pelata hyökkääjänä kärkiottelussa ja hajottaa erotuomarikopin oven ottelun erätauolla. Mikä tärkeintä, Mocek on onnistunut täyttämään paikkansa kivikovassa kajaanilaispuolustuksessa.
Hokki, Petr Mocek
Uutinen

Esa Saksinen Lahteen kolmeksi otteluksi

LIIGA, MESTIS | 23.12.2004 9:12
Lahtelaislähtöinen Saksinen siirtyy Pelicansiin Mestiksen joulutauon ajaksi Jukureiden nettisivujen mukaan.
Pelicans, Jukurit, Esa Saksinen
Uutinen

Juho-Tuomas Appelista joulukuun Mestis-pelaaja

MESTIS | 22.12.2004 21:41
Kajaanin Hokin hyökkääjä Juho-Tuomas Appel valittiin Jatkoajan toimittajien äänestyksessä joulukuun Mestis-pelaajaksi. Mestiksen maalipörssin kärkeen noussut ja pistepörssissäkin kolmannella paikalla oleva 21-vuotias Appel iski viidessä ottelussa pisteet 5+2.
Hokki, Juho-Tuomas Appel
Kolumni

Appelilla huikea syyskausi

MESTIS | 22.12.2004 21:37 | Mika Moilanen
Kajaanin Hokin hyökkääjä Juho-Tuomas Appel, 21, on pelannut huikean syyskauden. Hokin sinistä kypärää lähes koko syksyn kantanut Appel on paukutellut 25:ssa ottelussa yhteensä 16 maalia ja antanut 12 maaliin johtanutta syöttöä. Mestiksen maalipörssin ykkösmies ja pistepörssin kolmonen on valittu tällä kaudella jo kahdesti Jatkoajan kuukauden Mestis-pelaajaksi - loka- ja joulukuussa.
Hokki, Juho-Tuomas Appel
Artikkeli

Appelin syksy ottelu ottelulta

MESTIS | 22.12.2004 21:33 | Mika Moilanen
Loistavan syksyn pelanneen Hokin ykkösmies Juho-Tuomas Appel oli syksyn aikana näkyvästi esillä lähes jokaisessa linnapaitojen ottelussa. Jatkoaika listasi Appelin suoritukset ottelu ottelulta.
Hokki, Juho-Tuomas Appel
Uutinen

Lehterä palaa Venäjälle

MESTIS | 22.12.2004 3:20
Kahden viime kauden aikana Venäjällä kiekkoillut espoolaislähtöinen hyökkääjä Tero Lehterä siirtyy vuodenvaihteessa takaisin Venäjän sarjoihin. Siirrosta ilmoittivat Lehterän uuden seuran, Torpedo Nizhni-Novgorodin internet-sivut.
HC Salamat, Tero Lehterä, Torpedo
Kolumni

Mestiksen ulkomaalaiset tarkastelussa

MESTIS | 22.12.2004 0:50 | Mestis-toimitus
Liiganousun tavoittelumahdollisuuden myötä Mestiksen pelillinen taso on noussut täksi kaudeksi, mutta ulkomaalaispelaajien määrä on silti kasvanut maltillisesti. NHL-vahvistusten Adam Hallin ja Pavel Brendlin lisäksi 13 ulkomaalaisesta vain Viktor Blinov ja Chris Allen ovat olleet todellisia onnistujia ja joukkueidensa tähtipelaajia.
Adam Hall, Pavel Brendl, Viktor Blinov, Chris Allen, Jan Blanar, Peter Jasik, Aleksandr Petrov, Aniket Dhadphale, Vjatsheslav Fandul, Martin Lamich, Jonas Carlenius, Peter Mocek, Robert Pukalovic Jr
Kolumni

Hokki vieraili Oulussa

LIIGA, MESTIS | 21.12.2004 23:13 | Jari-Pekka Aarrekivi
Oulun Kärpät isännöi yhteistyöseura Kajaanin Hokkia, kun joukkueet kohtasivat tiistai-illan harjoitusottelussa. SM-liigan kärkijoukkue Kärpät joutui yllättävänkin ahtaalle kajaanilaisten puristuksessa, mutta oululaiset käänsivät pelin lopulta voitolliseksi lukemin 4-3.
Kärpät, Hokki
Haastattelu

Yhteistyö toimii

LIIGA, MESTIS | 21.12.2004 23:08 | Jari-Pekka Aarrekivi
Ottelun jälkeen molemmat valmentajat olivat tyytyväisiä illan tarjontaan. Hokin päävalmentaja Vladimir Kolek sekä Kärppien valmentaja Kari Jalonen valottivat hieman myös pelaajatilannetta sekä seurojen välisten että ulkopuolisten pelaajasiirtojen osalta.
Kärpät, Hokki
Uutinen

Muutama muutos Mestis-maajoukkueen kokoonpanoon

MESTIS | 21.12.2004 20:15
Heti joulun jälkeen Ranskaan matkaavan Mestis-maajoukkueesta on vaihtunut viime hetkillä kolme pelaajaa. Loukkaantuneita tulevat korvaamaan Juho-Tuomas Appelin lisäksi puolustajat Aapo Aro ja Mikko Palomäki.
Juho-Tuomas Appel, Aapo Aro, Eerikki Koivu, Mikko Palomäki, Marko From, Lasse Kanerva, Samuli Suhonen, Juha Salmu
Artikkeli

Jokipojat - sarjanousijan vaiheikas syksy

MESTIS | 21.12.2004 11:40 | Jani Leinonen
Paljon ehti tapahtua Mestiksen sarjanousija Jokipoikien syyskaudella: pisteiden valossa surkea alku kääntyi menestykseksi ennen joulua, pelitapa vaihtui valmentajanvaihdoksen myötä yhdessä yössä, NHL-vahvistus viiletti Jokipoikien paidassa yhdeksässä ottelussa, lainapelaajia tuli ja meni pitkin syksyä, maalivahtitilanne selkiytyi vasta neljän maalivahdin kokeiltua onneaan Jokipoikien tolppien välissä. Kukapa olisi ennen kautta pystynyt noin monipuolisia tapahtumia ennakoimaan?
Kiekko-Pojat, syyskausi
Kolumni

KalPa ja KooKoo erikoistilannepelaamisen ääripäät

MESTIS | 20.12.2004 22:10 | Teemu Eirtovaara
Katsaus tilastoihin kertoo, että Mestiksessä iskettiin syyskaudella yhteensä 893 maalia. Niistä peräti 324 eli yli kolmannes tehtiin erikoistilanteista. Yli- ja alivoimapelaaminen saattaakin nousta arvoon arvaamattomaan etenkin tasaisessa keskikastissa, kun sijoituksia ja pudotuspelipaikkoja jaetaan keväällä. KalPalla ei huolta ole, sillä joukkue on murskaava myös erikoistilanteiden saralla, mutta kuinka korkealla olisikaan KooKoo, jos se ei kyntäisi yli- ja alivoimatilastojen hännillä?
Uutinen

Iippo Suutarinen Italiasta Vantaalle

MESTIS | 20.12.2004 19:15
Espoolaislähtöinen hyökkääjä Iippo Suutarinen vahvistaa loppukauden ajan K-Vantaata. Marraskuussa italialaisseura HC Allegheen siirtyneen Suutarisen visiitti saapasmaassa jäi vain reilun kuukauden mittaiseksi.
K-Vantaa, Iippo Suutarinen

Sivut