Arkisto - MESTIS

Hakutulokset 21080 - 21100 / 22581

Haastattelu

Haukkakapteeni Vilen jaksaa painaa vuodesta toiseen, osa 1

MESTIS | 15.12.2003 0:32 | Ari Parantainen
Jatkoajan lokakuun Mestis-pelaajaksi valitsema Jaska Vilen on entisen ykkösdivisioonan ja nykyisen Mestiksen perusjyriä. Nyt jo seitsemättä kauttaan Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Järvenpään Haukkojen kapteenin haastattelun ensimmäisessä osassa käydään läpi hänen uransa - painotuksen ollessa kuitenkin parissa viime kaudessa. Myöhemmin ilmestyvässä kakkososassa kuullaan Vilenin mietteitä Haukoista, Mestiksestä yleisesti ja vähän muustakin enemmän tai vähemmän jääkiekkoon liittyvästä.
Haukat, Jaska Vilen
Raportti

Paikallisottelussa pisteet tasan

MESTIS | 15.12.2003 0:00 | Daniela Eklund
Kiekko-Vantaan voitoton putki jatkui tänään Tikkurilassa, kun vierasjoukkue Ahmat hyvällä tsempillä jaksoi taistella viimeiseen asti. Pariin kertaan kotijoukkue johti kahdella maalilla, mutta vieraat kirivät tasoihin. Vantaalaisilla oli edelleen vaikeuksia maalinteossa, eikä kiekkoa saatu Tommi Niemelän taakse lukuisista paikoista huolimatta. Niemelä torjui ottelun aikana lähes kaksi kertaa enemmän kuin vantaalaisten tilapäismaalivahti Jani Riihinen.
K-Vantaa, Ahmat
Raportti

Hokin syyskausi päättyi katastrofiin

MESTIS | 14.12.2003 22:05 | Mika Moilanen
Kajaanin Hokin syyskausi sai nolon päätöksen kun sarjan huonoin vierasjoukkue Järvenpään Haukat kävi hakemassa täyden pistepotin Hokin kotiluolasta lukemin 3-2. Isäntien ainoa valopilkku illan ottelussa oli maalivahti Jaakko Huhti, jota ilman lopputulos olisi ollut vieläkin murheellisempi.
Hokki, Haukat
Raportti

Vantaa haki pisteen Forssasta

MESTIS | 14.12.2003 4:00 | Riku Vihreäsaari
Loukkaantumisten ja flunssaepidemian kanssa painiva Kiekko-Vantaa sai kuin saikin kaivettua pisteen Forssan Palloseuran vieraana, oltuaan ottelussa tappiolla kolmeen otteeseen. Vantaalla oli suuria flunssahuolia, kun joukkueen molemmat maalivahdit olivat sairastumisten takia sivussa ja maalissa pelasi Keravan Shakersista pikakomennuksella hankittu Jani Riihinen. Riihinen kuitenkin selvitti urakkansa mallikkaasti ja ainoastaan kahdella pakkiparilla pelannut vierasjoukkue sai mukaansa pisteen, kun FPS ei kyennyt pitämään useita johtoasemiaan.
FPS, K-Vantaa
Raportti

KalPan liito katkesi Hyvinkäällä

MESTIS | 13.12.2003 23:40 | Teemu Eirtovaara
Yhdeksän ottelua tappioitta taivaltanut sarjakärki KalPa putosi maanpinnalle Hyvinkäällä, jossa kotijoukkue Ahmat taisteli toisen perättäisen kotivoittonsa. Isäntien Tero Kotilainen ja Antti Uitto laukoivat ensimmäiset Mestis-maalinsa 3-2 päättyneessä ottelussa.
Ahmat, KalPa
Ennakko

Kumman hyvä vire saa jatkoa?

MESTIS | 13.12.2003 21:12 | Miikka Mikkola
KooKoo palasi näyttävän pelin tielle torstaina, kun se televisiokameroiden edessä kaatoi TuTon. Salamat on puolestaan voittanut neljä edellistä peliään, päästäen niissä yhteensä vain seitsemän maalia. Maanantain ottelusta voi löytää muutaman mielenkiintoisen taisteluparin. Maaleja vartioivat syksyn urakkamiehet, Jaakko Suomalainen ja Jan Lundell. Salamoilla on heittää hyökkäykseen alkukauden syöttökone Karo Koivunen ja KooKoolla puolestaan pikakiitäjä Ossi Louhivaara.
KooKoo, HC Salamat
Ennakko

Vain voitto kelpaa Hokille

MESTIS | 13.12.2003 20:39 | Mika Moilanen
Kajaanin Hokki pelaa sunnuntaina syyskauden viimeisen Mestis-ottelunsa. Vastaansa neljäntenä sarjassa majailevat linnapaidat saavat todellista matalalentoa tällä hetkellä lentävän Haukkaparven Järvenpäästä.
Hokki, Haukat
Uutinen

Lostedt ja Pieninkeroinen pelikieltoon

MESTIS | 13.12.2003 19:25
Vaasan Sportin Pasi Pieninkeroinen ja K-Vantaan Patrik Lostedt saivat yhden ottelun pelikiellot.
Sport, K-Vantaa
Ennakko

Saako Haukkojen tappioputki jatkoa?

MESTIS | 13.12.2003 0:10 | Ari Parantainen
Lauantaina isäntäjoukkue Hermeksen vieraaksi Kokkolaan saapuu Järvenpään Haukat. Kotijoukkue lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina – siitäkin huolimatta, että Haukat vei joukkueiden viime kohtaamisen Järvenpäässä nimiinsä selvin 7-2-lukemin.
Hermes, Haukat
Raportti

Kalevankankaan taika kestää

MESTIS | 13.12.2003 0:00 | Ville Niskanen
Jukurit ja TuTo tarjosivat hyvätasoista kiekkoviihdettä lauantai-illan kunniaksi. Kurinalaisemmin pelannut ja vähemmän virheitä tehnyt Jukurit otti ansaitun voiton lukemin 4-1 (1-0, 2-0, 1-1). Loppuun asti taistellut TuTo kaatui kuitenkin saappaat jalassa.
Jukurit, TUTO
Ennakko

David ja Goljat

MESTIS | 12.12.2003 18:11 | Mikko Korhonen
Lauantai-illan huumassa Hyvinkäällä kohtaavat sarjan kärkijoukkue KalPa ja viimeisenä majaileva Ahmat. Sarjataulukkoa tutkimalla voisi olettaa KalPalle kevyen iltapuhteen. Ahmat on kuitenkin ollut KalPalle äärimmäisen vaikea vastus kuluneella kaudella.
Ahmat, KalPa
Uutinen

Leino sairastuvalle, Niemi palaa Vantaalta

LIIGA, MESTIS | 12.12.2003 11:21
Ilveksen nuori keskushyökkääjä Ville Leino loukkaantui keskiviikkona A-nuorten paikallisottelussa, eikä pysty pelaamaan lauantaina HIFK:ta vastaan. Tämän vuoksi Kiekko-Vantaalla lainassa ollut Mika Niemi palaa Tampereelle.
Ilves, K-Vantaa, Ville Leino, Mika Niemi
Ennakko

Kääntyykö kelkka?

MESTIS | 12.12.2003 0:00 | Ville Niskanen
Jukureilla on edessään viimeinen kotiottelu ennen joulutaukoa. Vastaan asettuu valmentajavaihdoksen hiljattain tehnyt TuTo. Jukurit on pelannut Joulun lähestyessä hyvin, vaikka Kajaanissa tulikin tappio. TuTo on uuden valmentajansa johdolla pelannut kaksi ottelua, joista toisen se on voittanut. Torstain tv-ottelussakin turkulaiset taistelivat hyvin, mutta jää nähtäväksi, mihin suuntaan joukkueen kausi alkaa nyt kehittyä.
Jukurit, TUTO
Raportti

Hermes paransi kotisaldoaan Haukkojen kustannuksella

MESTIS | 12.12.2003 0:00 | Johan Prest
Hermeksen ja Haukkojen välinen Mestis-kamppailu oli perin yksipuolinen näytös. Hermes latoi vajaassa kymmenessä minuutissa taululle 3-0-lukemat, eikä vajaamiehinen Haukka-lauma enää tästä toipunut. Loppulukemat 8-2 (3-0, 3-1, 2-1) kertovat joukkueiden välisestä tasoerosta. Illan tilastokummajainen oli Hermes-vahti Miika Wiikmanin hurjat 50 torjuntaa.
Hermes, Haukat
Raportti

Hokki vei pisteet sarjakolmoselta

MESTIS | 11.12.2003 23:59 | Mika Moilanen
Kajaanin Hokki jatkaa vakuuttavia otteita kotikaukalossaan. Tänään joukkue kaatoi sarjassa kolmantena olevan Kokkolan Hermeksen maalein 3-2. Kaikki maalit nähtiin jo avauserässä mutta puhuttavaa riittää kahdesta viimeisestäkin erästä. Siitä piti huolen oululainen päätuomari Juha Kautto.
Hokki, Hermes
Artikkeli

Kauton linja puhutti

MESTIS | 11.12.2003 23:57 | Mika Moilanen
Hokin ja Hermeksen kohtaamisen jälkeen puheenaiheeksi nousi jälleen tuomarilinja. Ottelun oululaislähtöinen päätuomari Juha kautto veti Kajaanissa läpi uskomattoman huonon iltapuhteen, mies epäonnistui tuomaroinnissaan täysin. Kauton toiminta ei miellyttänyt kumpaakaan joukkuetta.
Juha Kautto
Uutinen

Mestismaajoukkue Ranskaan

MESTIS | 11.12.2003 23:48
Mestismaajoukkueen päävalmentaja Mika Pieniniemi julkisti kokoonpanonsa torstai-iltana.
Mestis
Raportti

Sipiläinen jukurivoiton pääarkkitehtinä

MESTIS | 11.12.2003 23:03 | Ari Parantainen
Järvenpään Haukat sai tänään nöyrtyä kotonaan Mestiksen historian toistaiseksi ainoalle mestarille, Mikkelin Jukureille, maalein 0-5 (0-1, 0-2, 0-2). Tiukasti puolustanut mikkeliläisryhmittymä rankaisi tehokkaasti vastahyökkäyksistä ja jätti Haukat vaille mahdollisuuksia. Keltapaitaisten illan sankari oli hattutempun viimeistellyt Olli Sipiläinen.
Haukat, Jukurit
Haastattelu

Setzinger viihtyy Kuopiossa

MESTIS | 11.12.2003 23:00 | Mikko Korhonen
Pelicans-hyökkääjä Oliver Setzingerin siirtyminen viime viikolla Kuopioon tuli täytenä yllätyksenä. Setzinger on kuitenkin osoittautunut hyväksi vahvistukseksi Mestiksen kärkijoukkueelle. Jatkoajan toimittaja tapasi Setzingerin FPS-ottelun jälkeen.
KalPa, Oliver Setzinger
Raportti

KooKoo nöyryytti TuToa

MESTIS | 11.12.2003 22:25 | Antti Helminen
Eri naamat, samat vanhat kujeet. Valmentajaa vaihtanut TuTo palasi normaaliin marssijärjestykseen hetkellisen piristymisen jälkeen. TV-ottelussa KooKoota vastaan TuTon verkko soi seitsemän kertaa.
TUTO, KooKoo

Sivut