Arkisto - MESTIS

Hakutulokset 21000 - 21020 / 22609

Raportti

Haukat jatkoi voittoputkeen

MESTIS | 15.1.2004 23:00 | Riku Vihreäsaari
Pudotuspeliviivan tuntumassa Forssan Palloseura ja Järvenpään Haukat jatkoivat taistoa viimeisestä pudotuspelipaikasta, jonne riittää tunkua. Haukat onnistui jatkamaan voittoputkeaan Marko Sakon jatkoaikamaalilla. Peli olisi voinut kääntyä toiseenkiin suuntaan, sillä henkilökohtaisten virheiden sävyttämässä pelissä kummallakin oli paikkansa pelin ratkaisuun jo varsinaisellakin peliajalla.
FPS, Haukat
Raportti

Jukurit rankaisi KooKoon virheistä

MESTIS | 15.1.2004 22:10 | Miikka Mikkola
Mikkelin Jukurit on ollut lähes ylitsepääsemättömän vaikea vastus KooKoolle. Tälläkin kertaa joukkue kuittasi tililleen kaksi sarjapistettä. Hyvätasoinen ottelu päättyi vieraille niukasti 1-2 (0-0, 0-2, 1-0). Maalivahtien lisäksi illan suurimpiin onnistujiin lukeutui myös päätuomari Tommi Laitinen.
KooKoo, Jukurit
Ennakko

Pasi Järvinen huomion keskipisteenä

MESTIS | 15.1.2004 13:07 | Jatkoaika
Kokkolan Hermes on harvoin lähtenyt Mestiksen vierasotteluun yhtä selvänä ennakkosuosikkina kuin torstaina. Hermes on tällä hetkellä sarjan kuntopuntarin kärjessä, kun taas kotijoukkue Ahmat on jämähtämässä sarjajumboksi. Ottelun mielenkiintoisin pelaaja on Hermekseen joulutauolla loikannut entinen ahmakapteeni Pasi Järvinen.
Ahmat, Hermes
Raportti

Vantaa voittoon maalien värittämässä ottelussa

MESTIS | 15.1.2004 0:00 | Daniela Eklund
Alussa ottelua ylivoimaisesti hallinnut Kiekko-Vantaa näytti ottavan kaksi pistettä näytöstyyliin, mutta vierasjoukkue HC Salamat pisti kampoihin. Varsinkin pelin edetessä vieraat paransivat otteitaan huomattavasti, mutta eivät tarpeeksi yltääkseen pisteille. Kiekko-Vantaa voitti ottelun lopulta lukemin 7-4 (4-2,2-1,1-1).
K-Vantaa, HC Salamat
Ennakko

Otteitaan parantanut TuTo haastaa Sportin

MESTIS | 14.1.2004 22:46 | Mikko Kuukkanen
Edellisissä otteluissaan voittojen tielle palanneet Vaasan Sport ja TuTo Hockey iskevät yhteen Urheilukanavan tv-ottelussa Vaasassa.
Sport, TUTO
Ennakko

Joko kääntyy KalPan kurssi?

MESTIS | 14.1.2004 19:20 | Mikko Korhonen
Viime aikoina toistuvasti kompuroinut KalPa joutuu torstaina pahaan paikkaan, kun se kohtaa Kajaaniin Vimpelinlaaksossa Hokin. Kova kotijoukkue Hokki lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Kuopiossa on tehty viime päivinä kovasti töitä joukkueen pelillisen ja henkisen kipsin laukaisemiseksi.
Hokki, KalPa
Uutinen

Jarmo Kaupin ja K-Vantaan yhteistyö jatkuu

MESTIS | 14.1.2004 17:45
Kiekko-Vantaa ilmoitti keskiviikkona solmineensa vuoden jatkosopimuksen päävalmentaja Jarmo Kaupin kanssa. Tuleva kausi on 41-vuotiaalle Kaupille jo neljäs K-Vantaan ohjaksissa.
K-Vantaa
Ennakko

KooKoo ja Jukurit maalinteon alkulähteillä

MESTIS | 14.1.2004 0:00 | Ville Niskanen
On jälleen paikallisottelun aika kun Kouvolan jäähallissa välejään selvittelevät KooKoo ja Jukurit. Tälläkin kaudella kiistakumppanien ottelut ovat olleet tasaisia, mutta pisteet Jukurit on korjannut tililleen molemmista kamppailuista. KooKoon edellisestä virallisesta kotivoitosta on kulunut jo jonkin verran aikaa, onnistuvatko isännät nyt sarvipäälauman kaadossa?
KooKoo, Jukurit
Ennakko

Pysäyttääkö tsekkikaksikko Haukat?

MESTIS | 13.1.2004 19:20 | Matti Suomilammi
FPS saa vieraita Järvenpäästä, kun Haukat asettuu Forssan ylpeyttä vastaan. Molemmat joukkueet taistelevat pudotuspeliviivalla viimeisistä pudotuspelipaikoista, joten illan ottelu voi olla erittäin ratkaiseva kummankin kannalta.
FPS, Haukat
Uutinen

Jussi Heikkinen vuokralle Sportiin

LIIGA, MESTIS | 13.1.2004 18:02
Sport-kasvattien kotiinpaluu jatkuu, kun Markus Jämsän tapaan liigassa pelipaikasta taisteleva Jussi Heikkinen palaa kotkapaitaan. Vuokra on aluksi määritelty kestämään tammikuun loppuun.
Sport, Pelicans, Jussi Heikkinen
Uutinen

Loukkaantunut Piekkola ei tulekaan Kajaaniin

MESTIS | 12.1.2004 21:05
Rauman Lukosta TuTon kautta Hokkiin kolmen ottelun koeajalle hankittu Ville Piekkola ei saapunutkaan tänään Kajaaniin. Loukkaantuminen pitää Piekkolan sairaslomalla vähintään kaksi viikkoa.
Hokki, Ville Piekkola
Uutinen

Lamich jäämässä Forssaan

MESTIS | 12.1.2004 15:03
Kokkolan Hermeksestä FPS:aan kahden viikon tryoutille tullut tsekkilaituri Martin Lamich on vakuuttanut forssalaiset otteillaan ja on jäämässä FPS:n riveihin.
FPS, Martin Lamich
Uutinen

Pekka Rinne ja Ville Piekkola Hokkiin

MESTIS | 11.1.2004 22:42
Tasaisessa Mestiksessä neljäntenä oleva Kajaanin Hokki saa vahvistusta puolustuspäähänsä, kun maalivahti Pekka Rinne ja puolustaja Ville Piekkola liittyvät joukkueen vahvuuteen ensi viikon alussa. Molemmat ovat kokoonpanossa jo torstai-illan kotiottelussa sarjakärki KalPaa vastaan.
Hokki, Pekka Rinne, Ville Piekkola
Artikkeli

76-77 – Kuningas Hjerpe

MESTIS | 11.1.2004 15:35 | Miikka Mikkola
Jännitystä ja panosta riitti runkosarjassa sekä keulilla että hännillä viime metreille asti. Runkosarjan voittaneen Kärppien nousu meni jälleen mahdollisimman tiukille. Yksilöpuolella divarin valtikan otti 36 ottelussa käsittämättömät 64 maalia iskenyt Håkan Hjerpe Vaasasta. Nuoren Reijo Ruotsalaisen otteet tosin taisivat olla vielä astetta huikeampia.
Mestis, historiikki
Raportti

Hermes nollasi taas K-Vantaan

MESTIS | 11.1.2004 13:37 | Johan Prest
Hermeksen nuori maalivahti Miika Wiikman on K-Vantaalle täysin ohittamaton este. Lauantaina Vantaalaiset joutuivat jo toistamiseen tällä kaudella poistumaan Kokkolasta 0–3-tappio niskassaan. Ei K-Vantaa kuitenkaan tehottomuutensa kompastunut. Erittäin kurinalaisesti puolustanut kotijoukkue oli kaikessa parempi, ja otti lopulta varsin helpon voiton.
Hermes, K-Vantaa
Raportti

Lamich iski pisteet Forssaan

MESTIS | 10.1.2004 21:00 | Miikka Mikkola
Tshekkihyökkääjä Martin Lamichin kaksi maalia riittivät FPS:lle täyteen pistepottiin. Kun molemmat maalivahdit onnistuivat tehtävissään erinomaisesti, merkittiin lopputulokseksi vieraiden niukka voitto maalein 1-2 (1-0, 0-1, 0-1). Mestiksen jäähykuningas Timo Willmanin peli oli ohi jo toisen erän alussa.
KooKoo, FPS
Raportti

Asikainen maalasi KalPan kumoon

MESTIS | 10.1.2004 0:00 | Matti Suomilammi
Järvenpäähän Haukkojen vieraaksi luisteli tällä kertaa Kuopion ylpeys KalPa. Viime peleissä maalinteon kanssa tuskaillut kuopiolaisryhmä ei saanut mahdollisuutta kotijoukkueelta, vaan taipui lopulta selvin 6-3- numeroin. Haukkojen voiton pääarkkitehtina toimi Mika Asikaisen, Jussi Haapasaaren ja Sami Taanosen kenttä, joka tehtaili peräti viisi Haukkojen kuudesta maalista.
Haukat, KalPa
Raportti

Sport tukisti jälleen Jukureita

MESTIS | 10.1.2004 0:00 | Jari Mattila
Jukurien takkuinen tammikuu sai jatkoa, kun Vaasan Sport haki pisteet Mikkelistä lukemin 2-5 (0-0, 2-3, 0-2) aiheuttaen samalla Jukureille kauden ensimmäisen tappion kotihallissaan. Sport ansaitsi pisteet paitsi tehokkaalla viimeistelyllä, niin myös tarkalla puolustuspelaamisella.
Jukurit, Sport
Raportti

TuTo jyräsi Salamat

MESTIS | 9.1.2004 23:40 | Antti Helminen
TuTo sai kaunistella maalisaldoaan kun ihmeen ponneton Kirkkonummen Salamat murtui Kupittaan kaukalossa. Illan hahmot olivat Tobias Kauppinen ja Jesse Saarinen.
TUTO, HC Salamat
Raportti

TuTolle toinen voitto Pekka Virran komennossa

MESTIS | 9.1.2004 23:38 | Mikko Kuukkanen
TuTo nappasi kauden kuudennen voittonsa, kun Kupittaalla vastaan luisteli Kirkkonummen Salamat. Kaksi erää täysin peliä hallinnut TuTo otti lopulta kaivatun voiton luvuin 4-1 (1-1,2-0,1-0).
TUTO, HC Salamat

Sivut