Arkisto - MESTIS

Hakutulokset 20780 - 20800 / 22610

Ennakko

Haukat lomille ahmakenraalin myötä

MESTIS | 7.3.2004 21:02 | Teemu Eirtovaara
Mestiksen runkosarja päättyy Keski- ja Pohjois-Uudenmaan derbyyn Hyvinkäällä. Semi Pekin lisäksi myös Jukka Penttisellä vahvistuva Ahmat tarvitsisi vaikean jakson jälkeen kipeästi onnistumisia karsintasarjan kenraaliharjoituksessaan. Haukkojen oljenkorsi pudotuspeleistä on lähinnä teoreettinen.
Ahmat, Haukat
Ennakko

Go Sport! Go Hermes!

MESTIS | 7.3.2004 15:31 | Tomi Harju
Sport-fanien mielissä on huomisessa Sport-Salamat-ottelussa Sportin lisäksi Hermeksen menestys. Sportin tulee yksinkertaisesti ottaa maanantaina piste enemmän kuin KooKoo, jotta se saisi kotiedun joukkueiden väliseen pudotuspelisarjaan. Siihen Sport tarvitsee Hermeksen apua. Panosta on siis loppuun saakka. Salamoiden sijoitukseksi on sen sijaan ennen viimeistä kierrosta varmistunut seitsemäs sija. Vastaan asettuu joko KalPa tai Jukurit.
Sport, HC Salamat
Raportti

Yhdeksän maalia riitti Hermekselle

MESTIS | 7.3.2004 12:11 | Johan Prest
Harvoin nähdään Mestiksessä yhtä yksipuolista näytöstä kuin Hermeksen ja Ahmojen välinen ”kamppailu”. Hermes latoi jo ensimmäisessä erässä taululle 6–0-lukemat, ja tyytyi sitten jatkossa tuhlaamaan avopaikkoja. Loppulukemat 9–1 (6–0, 1–0, 2–1) mairittelevat huolestuttavan hengetöntä Ahmalaumaa.
Hermes, Ahmat
Raportti

Nihkeää Niiralassa

MESTIS | 6.3.2004 23:50 | Mikko Korhonen
Avauserää lukuun ottamatta Kuopiossa nähtiin väsynyttä ja tahmeaa kiekkoa, kun KalPa ja Kajaanin Hokki kohtasivat lauantai-iltana Kuopiossa. KalPan ruutini riitti 3-0(1-0,0-0,2-0)-voittoon. Paremmalla onnella vierasjoukkue olisi voinut juhlia jopa voittoa.
KalPa, Hokki
Haastattelu

Haastattelussa illan sankari Ville Hämäläinen

MESTIS | 6.3.2004 23:20 | Mikko Korhonen
Tapparasta kesällä KalPaan siirtynyt Ville Hämäläinen on pelannut upean kauden. Mestiksen tehokkain keskushyökkääjä ratkaisi jälleen ottelun kuopiolaisten eduksi. Jatkoajan toimittaja tapasi Hämäläisen Hokki-ottelun jälkitunnelmissa.
KalPa, Mestis, Ville Hämäläinen
Raportti

Runkosarjan lopetus

MESTIS | 6.3.2004 21:09 | Antti Helminen
Runkosarja laitettiin pakettiin Kupitaalla, jossa kotietua jahtaava Vaasan Sport kukisti karsintoihin valmistautuvan TuTon yllättävän niukin lukemin. Tuomaripeli puhutti ottelun jälkeen.
TUTO, Sport
Raportti

Jukurit puolusti voiton

MESTIS | 6.3.2004 0:00 | Jari Mattila
Jukurit ja KooKoo tarjosivat viihdearvoltaan korkeatasoisen ottelun Mikkelin Kalevankankaalla, jonka Jukurit lopulta vei onnistuneen puolustuspelinsä ansiosta lukemin 3-1 (0-1, 2-0, 1-0). KooKoo hallitsi ottelua tasakentällisin lähes läpi ottelun, mutta ei onnistunut kuin kertaalleen murtamaan Jukurien tiiviin viisikkopuolustuksen ja jälleen mainiosti torjuneen Mikko Strömbergin.
Jukurit, KooKoo
Ennakko

Semi Pekki palaa ahmapaitaan

MESTIS | 5.3.2004 22:15 | Teemu Eirtovaara
Hermes menetti torstaina mahdollisuutensa runkosarjan voittoon, joten panokset ovat suuren tasoeron ottelussa vähissä. Kotijoukkueen fanit haluavat nähdä maaleja, ja vierasjoukkueen kannattajat jännittävät parin vuoden tauon jälkeen ahmapaitaan palaavan 30-vuotiaan Semi Pekin esitystä.
Hermes, Ahmat
Ennakko

Jatkaako Hokki hyviä otteitaan Kuopiossa?

MESTIS | 5.3.2004 20:17 | Mika Moilanen
Kajaanin Hokin Mestis-urakka jatkuu lauantaina Kuopiossa kierroksen huippuottelulla runkosarjan voittoa yhä tavoittelevan KalPan vieraana. Torstain kierroksella koko kevään yskinyt Hokin ylivoima toi viimein tulosta, sillä viidestä maalista peräti kolme syntyi ylivoimalla. Hyvää harjoitusta pudotuspelejä varten torstaina saanut Hokki jatkaa valmistautumistaan kevään kohokohtaan torstaina Sportin kotonaan teurastaneen KalPan kotiluolassa Niiralan montussa.
KalPa, Hokki
Ennakko

Kovakuntoiset kohtaavat lähes paikallishengessä

MESTIS | 5.3.2004 18:34 | Miikka Mikkola
Jukurit on voittanut seitsemän viimeistä kotiotteluaan. Sen maali on pysynyt koskemattomana lähes seitsemön viime erän ajan. KooKoo taas on päästänyt vuodenvaihteen jälkeen pelaamissaan seitsemässä matkakamppailussa yhteensä vain neljä maalia. Lauantaina lieneekin luvassa tämän hetken kovakuntoisempien joukkueiden tiukkaakin tiukempi koitos.
Jukurit, KooKoo
Haastattelu

Mikko Palomäki - liigatasoinen Mestis-puolustaja

MESTIS | 5.3.2004 11:15 | Mika Moilanen
Kajaanin Hokin 22-vuotias puolustaja Mikko Palomäki on Muhoksen lahja pohjois-suomalaiselle huippukiekolle. Hokin lisäksi Kärppien liigajoukkueessa tällä kaudella esiintynyt Palomäki kertoi Jatkoajalle kuulumisiaan maaliskuun alussa.
Hokki, Mikko Palomäki
Raportti

Hokki piste-ennätykseensä värikkäässä ottelussa

MESTIS | 5.3.2004 1:28 | Mika Moilanen
Kajaanin Hokki nappasi täydet pisteet Kiekko-Vantaalta maalein 5-4 ja teki samalla uuden piste-ennätyksensä Mestiksessä. 49 pisteeseen noussut Hokki ei päässyt värikkäässä ja tunteitakin kuohuttaneessa ottelussa helpolla, sillä vantaalaiset innostuivat taistelemaan päätöserän puolivälin paikkeilla neljän maalin tappioasemassa. Rangaistuslaukausmaalilla alkanut kiri riitti kuitenkin vain maalin päähän.
Hokki, K-Vantaa
Raportti

Teurastus telkkarissa

MESTIS | 4.3.2004 23:40 | Mikko Korhonen
Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun KalPa ja Sport kohtasivat torstaina Niiralassa. Latautunut ja nälkäinen kotijoukkue tuuletteli helpon 7-2(4-0,1-2,2-0) -voiton tv-kameroiden läsnäollessa.
KalPa, Sport
Raportti

TuTolle roppakaupalla itseluottamusta karsintoihin

MESTIS | 4.3.2004 23:25 | Mikko Kuukkanen
TuTon kanssa karsintoihin matkaava Hyvinkään Ahmat oli torstaina Kupittaalla täysin vastaantulija, kun kotijoukkue puolivaloilla pelaten pyöritteli taululle 10-0 (2-0,2-0,6-0) – lukemat.
TUTO, Ahmat
Ennakko

Taistelu runkosarjan voitosta tiivistyy

MESTIS | 4.3.2004 12:00 | jatkoaika
Mestiksen runkosarjan voiton kannalta ehkä tärkein peli pelataan tänään Kokkolassa. Kotijoukkue Hermeksen osalta kyseessä on pakkovoiton paikka, mikäli joukkue haluaa vielä taistella piikkipaikasta. Sarjajohtaja Mikkelin Jukurit on kuitenkin tällä kaudella ollut kokkolalaisille ylitsepääsemätön este.
Hermes, Jukurit
Ennakko

Onnistuuko Kiekko-Vantaa Hokin kaadossa?

MESTIS | 4.3.2004 0:19 | Mika Moilanen
Mestiksessä seitsemäntenä oleva Kiekko-Vantaa matkaa torstain kierroksella Kajaaniin yrittämään kovana kotijoukkueena tunnetun Hokin kaatoa. Viime kaudella vantaalaiset juottivat tappion karvasta kalkkia Hokille niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin. Tällä kaudella osat ovat vaihtuneet eivätkä lohipaidat ole voittaneet linnapaitoja kertaakaan. Onko torstaina ensimmäisen voiton vuoro vai pitääkö Hokki pintansa kotihallissaan?
Hokki, K-Vantaa
Raportti

Timosen maali riitti Jukureille

MESTIS | 4.3.2004 0:09 | Johan Prest
Kokkolan Hermeksen ja Mikkelin Jukureiden kärkikamppailu ei suuria tunteita herättänyt. Äärimmäisen kurinalainen Jukurit ei antanut Hermekselle yhtään tilaa, ja kotijoukkueen maalintekopaikat jäivät vähiin. Loppulukemat 0–1 kertovat kaiken oleellisen pelin tasosta.
Hermes, Jukurit
Raportti

KooKoo nujersi Haukat

MESTIS | 4.3.2004 0:00 | Matti Suomilammi
Järvenpäässä oli kentällä yksi jääkiekkojoukkue ja yksi surffailijaporukka. Harvalukuisen kotiyleisön harmiksi surffailijana oli kotijoukkue Haukat. Tyly 0-8-tappio sinetöi sen, että Haukkoja ei nähdä tänä vuonna pudotuspeleissä.
Haukat, KooKoo
Ennakko

Vielä kolme keskinäistä

MESTIS | 3.3.2004 21:13 | Teemu Eirtovaara
Sarjapisteistä ei niin väliä ole, mutta täysin merkityksetön TuTon ja Ahmojen välinen Mestiksen jumbofinaali ei suinkaan ole. Joukkueet kohtaavat vielä kahtena maaliskuisena lauantaina äärimmäisen tärkeissä karsintasarjan mittelöissä, ja jonkin sortin henkistä yliotetta olisi torstaina myöhempiä taistoja ajatellen tarjolla.
TUTO, Ahmat
Ennakko

Salamoilla mahdollisuus sinetöidä paikka pudotuspeleihin

MESTIS | 3.3.2004 19:37 | Miikka Mikkola
Kirkkonummella kamppaillaan pudotuspelipaikoista. Sarjanousija Salamoilla on ratkaisun mahdollisuudet omissa käsissään. Forssalaisten taas tulisi napsia voitot jäljellä olevista kamppailuista, ja lisäksi vielä toivoa hivenen epäonnea muillekin. Jännäksi menee.
HC Salamat, FPS

Sivut