Rytmi alkaa löytyä

MESTIS / Raportti
Edellinen kotipeli FPS:ia vastaan oli lupauksia antava ja viime perjantaina saatiin jo voitto Tutosta ja kaiken lisäksi vieraissa. Turkulaisilla olisi siis hieman edellisestä pelistä hampaankolossa, helpolla ei kotijoukkue tulisi pääsemään.

Peli

Heti alkajaisiksi Jääkotkille vihellettiin jäähy ja TuTo pääsi myllyttämään kokeneen ykkösketjunsa
Markku Vuorisalo-Tero Forsell- Tuomas Jalava voimalla kohti Matias Valavuon maalia. Tämä turkulaisten oletettu syömähammas saikin aikamoista pyöritystä Jääkotkien maalin edustalle, mutta tuloksetta. Jäähyn jälkimaininkien laannuttua pelikin tasottui selvästi ja kotijoukkuekin alkoi saada tilanteita Henri Launosen vartioiman turkulaismaalin suulle. Toki on myönnettävä, että parhaimmat paikat ensimmäisessä erässä olivat turkulaisilla, mutta niin kuin monta kertaa ennenkin, viimeistelytaito on jäänyt jonnekin Nousiaisten Kesoilin tietämille. Valavuo otti kiekkoja kiinni
maalissa sekä onnella, että taidolla. Jos ei onnistunut TuTo maalien teossa, ei punavalo syttynyt myöskään Jääkotkien toimesta. Parhaiten luistin liikkui ketjulla Joni Aurasuo-Rami
Kaupinsalo-Topi Riutta. Riutta tuntui olevan kolmikosta juonikkaimmalla päällä.

Toisessa erässä saatiin jo punavalotkin vilkkumaan. Erän puolivalin tienoilla Topi Riutta teki Mikko Kosken syötöstä Jääkotkien johtomaalin. Hetken kuluttua tästä TuTo tasoitti Mikko Niinikosken osumalla. Muutama minuutti ennen erän loppua Aurasuo sai 2+10min selkään
taklaamisesta - aika lievästä sellaisesta. Jäähyn päätyttyä Pasi Reunanen sai kiekon maalin takana
pörränneeltä Maksim Ivanovilta, eikä erehtynyt. Tauolle lähdettiin Jääkotkien 2-1 johtoasemassa.

Kolmatta erää ehdittiin pelaamaan noin viisi minuuttia kunnes Maksin Ivanov vei kotijoukkueen jo 3-1 johtoon. Alkoi jo tuntua siltä, että turkulaisille tulee taas ties monennenko kerran turha reissu Uuteenkaupunkiin, vaikka harjoituspelistä onkin kyse. Anatoli Bogdanov suojatteineen oli tästä eri
mieltä. Edellisen ottelun kaltaista lopputulosta ei enää sallittu. Sitä mieltä oli ainakin Niinikoski
ketjukavereineen. 47.33 Niinikoski 3-2, 53.06 Niinikoski 3-3 ja 55.49 Ville Vähämaa 3-4. TuTon toisen ja kolmannen maalin välillä Jääkotkien valmentaja Aki Mykkänen otti joukkueelleen
aikalisän, mutta sekään ei auttanut turkulaisten armottomaan pyöritykseen. Heidän ykkösketjunsakin sai paljon painetta aikaiseksi, mutta oli kumman tehoton. Vastaavasti tämä kakkosketju teki kaikki joukkueen maalit ja keräsi myös TuTon tähdet. Erän alku oli tasaista vääntöä, mutta lopussa TuTo meni menojaan. Alkoikohan parin erän vauhdinpito painaa Jääkotkien jaloissa.

Selvää kehitystä

Uusikaupunkilaisten peli alkaa selvästi kohentua, kun sarjan avaus lähenee. Maalivahtiosasto tuntuu olevan jo valmiina sarjan alkuun ja hyökkäyskin kulkee ajoittain aika mukavasti.

Puolustuspääkin alkaa saada uutta ilmettä. Tänään uusi kasvo joukkueessa oli puolustaja Mikko Rantanen (Ässät A-jun), joka pienestä koostaan huolimatta otti miestä kiitettävän hyvin. Tuttu
kasvo Marko Paananen oli taas Kotkapaita päällä kentällä ja luistin kulki jo aika mukavasti. Muut pakit olivat Krister Pietsalo, Lari Virtanen, Petteri Nieminen ja Tommi Suutari. Lisäystä pakistoon kuitenkin tarvitaan. Turkulaisten vauhti valitettavasti osoitti, että ainakin Suutari tulee olemaan pahassa pulassa isojen ja liikkuvien hyökkääjien kanssa. Liikkuvuus ja voima ei hänellä aivan tunnu riittävän ja kun kokokin on pieni, niin tuollaiset Vuorisalot jyräävät hänet pahasti laitaan.

Hyökkäysketjut olivat Riutan ketjun lisäksi Reunanen-Sami Häätylä-Ivanov, Miika Kaski-Hannu Pajunen-Mikko Koski ja neljännessä ketjussa pelasivat Samu Kiiski ja Marko Raita laidoilla ja
keskusmies vuorotteli. Kaski (Bismark Bob Cats, Ässät A-jun) ja Raita (Ahmat, EPS) olivat kokeilumiehiä kuten Rantanenkin.

Ivanov oli tänään taas liukkaalla päällä ja Reunanen yritti loppuun asti. Miika Kaski tuntui myös lupaavalta pelimieheltä.

Mitä vielä...

Mutta kuten edellä mainittu, pari kolme pakkia tarvitaan vielä lisää ja edelleenkin se hurja maalinsylkijä ja kiero pelintekijä puuttuvat. Ainakin jos aiotaan pudotuspeleihin tähdätä,
puhumattakaan jos aiotaan kurottaa pidemmälle.

Missähän luuhaavat ne kaikki nuoret lupaukset länsirannikolta? Eivät ne kaikki mahdu Lukkoon, TPS:iin tai Ässiin. Eivät edes A-junnuihin, jos
ovat yli-ikäisiä. Mitenkä nyt saisi tietoa näille pelinälkäisille jepeille, että älkää nyt ihmeessä lähtekö minnekään kakkosdivisioonaan tahkoamaan rupusarjaa, kun lähistöllä on joukkue, joka pelaa maan toiseksi ylintä sarjaa ja voi tarjota roppakaupalla peliaikaa. Ei muuta kuin tyrkylle Jääkotkiin, maaliverkot tötterölle ja laidat ryskymään. Eivät ne liigajoukkueitten scoutit kakkosdivaria seuraa, mutta jos illan pelissä tekee kolme maalia Jääkotkissa, niin pelin päätyttyä
ollaan melkein jo tarjoamassa sopimusta liigaan. Rahaa meillä ei ole liiemmälti tarjota, mutta mainetta ja kunniaa sitäkin enemmän - se on vain omista käsistä ja tahdosta kiinni - hommassa
pitää olla tappamisen meininki.

Hienoa oli myös se, että pelaajaluettelo oli saatavilla. Nyt ei tarvinnut arvailla. Kiitos Jääkotkat!

UJK-TuTo 3-4 (0-0, 2-1,1-3)

1.erä

ei maaleja

2. erä

xx.xx 1-0 Topi Riutta (Mikko Koski)
32.15 1-1 Mikko Niinikoski (Ville Vähämaa)
39.15 2-1 Pasi Reunanen (Maksim Ivanov, Krister Pietsalo)

3. erä

45.10 3-1 Maksim Ivanov
47.33 3-2 Mikko Niinikoski (Ville Vähämaa, Tuukka Pulliainen)
53.06 3-3 Mikko Niinikoski (Tuukka Pulliainen)
55.49 3-4 Ville Vähämaa (Tuukka Pulliainen)

» Lähetä palautetta toimitukselle