KKKK eli Kotkien Karmea KotiKamppailu

MESTIS / Raportti
Raju oli pudotus Jääkotkien pelissä, kun vertaa sitä edelliseen kotipeliin. Forssan Palloseura tuli ja otti pisteet mukaansa laimeavauhtisessa pelissä Uudessakaupungissa keskiviikkoiltana. Vierailla oli asenne kunnossa heti alusta asti ja isännät pelasivat kaksi erää lammasmaisesti. Kun Jääkotkien maalivahtipelikin epäonnistui, ei ollut ihme, että forssalaiset naputtivat taululle selvät voittonumerot.

Helppoja maaleja ja virheitä

Pelin alku oli aika leppoisaa kiekkoilua. Jääkotkat pysyi hyvin forssalaisten vauhdissa mukana ja
sai muutaman vaarallisen tilanteen aikaiseksi Juha-Matti Taposen maalille. Näytti siltä, että tulossa on tasainen keskitason Mestis-vääntö pisteistä. Kun erää oli kulunut vajaa viisi minuuttia, sai FPS lahjamaalin, kun Rami Mattilan löysähkö veto lähes siniviivalta, B-pisteitten välistä, upposi Matias
Valavuon längistä helposti sisään.

Ei peli vielä tässä vaiheessa menetetyltä näyttänyt, mutta puolivälissä erää aivan Sami Häätylän
jäähyn päättyessä, sai FPS toisen helpohkon maalin. Asko Rantasen laukaus valui Valavuon haarojen välistä maaliviivalle ja sen ehti heittämään pois Hannu Pajunen. Huonoksi onneksi
Pajunen lakaisi kiekon suoraan Matti Rauniolle ja vanha kettu ei erehtynyt avoimen maalin edessä. Tähän asti Jääkotkien peli oli vielä jotenkin uomissaan, mutta loppuerää dominoi FPS. Kun vielä Mikko Mäkiranta ja Topi Riutta istuivat jäähyllä loppupuoliskolla, eivät isännät pahemmin enää päässeet hätyyttelemään Taposta. Positiivista oli sentään se, että enemmiltä takaiskuilta säästyttiin
jäähyjen aikana.

Toivoa oli vielä pelin kääntämiseen kun toinen erä alkoi. Se kuitenkin lopahti nopeasti, kun heti ensimmäisen vaihdon päätteeksi koko Jääkotkien viisikko ryntäsi vaihtoon samanaikaisesti. Raunio
ja Marko Ronkainen olivat valmiina asemissa siniviivalla ja Asko Rantasen syöttö vapautti heidät yksin kohti Valavuota. Jäälle rynnännyt kotijoukkueen puolustaja ei enää ehtinyt hätiin kun Raunio viimeisteli tilanteeksi 3-0. Raskas ja alokasmainen virhe heti erän alussa.

Tästä lähtien FPS hallitsikin kenttätapahtumia. Jääkotkat ei saanut peliään kulkemaan tippaakaan ja muutamat laukaukset kohti forssalaisten maalia olivat tehottomia kaukovetoja. Kaikki luistelu loppui ja suurin työ oli purkaa kiekkoa pois omalta alueelta. Kun luistelua ei löytynyt ja pääkin oli hieman painunut
alaspäin, ei kunnollisia hyökkäyksiä saatu lainkaan aikaiseksi. Jo pelkästään vastustajan siniviivan
ylittäminen hallitusti syöttelemällä oli tuskallista. FPS:n karvaus teki myös puolustajien avaukset hyökkääjille vaikeaksi. Jos avaussyöttö lähtikin, se meni joko seisovalle pelaajalle, ruuhkaan tai kaameasti ohi oman pelaajan. Vieraat sen sijaan tuntuivat polkaisevan kuin tyhjää Jääkotkien
alueelle maalitilanteita rakentamaan.

Ja tulihan niitä maaleja, kokonaista kolme kappaletta edellisen lisäksi tässä erässä. Asko Rantanen
paukautti kiekon sisään hienosta Jaakko Hagelbergin poikittaissyötöstä maalinnurkalle. Puolustajat
eivät ehtineet kiinni vauhdilla tilanteeseen nousseeseen Rantaseen ja Valavuon kurotus ei riittänyt.
Viidennen maalin teki vuorostaan Hagelberg nousemalla oikeasta laidasta irti. Puolustaja ei pysynyt mukana ja kiekko meni helponnäköisesti ohi Valavuon. Edellisen maalin syöttäjä Marko Ronkainen pääsi 14 sekunnin kuluttua viidennestä osumasta kiinni nurkalta lyötyyn irtokiekkoon
maalin edessä, eikä erehtynyt. Kaikki maalit syntyivät tasakentällisin. Kahden pelatun ylivoiman aikana forssalaiset eivät onnistuneet tekemään maaleja. Jääkotkat pääsi myös yrittämään erän lopulla pakkopeliä ja vaikkei se ihan huonolta näyttänytkään, punalamppu jäi vielä sytyttämättä.

Tätä jäähyä jäi vielä tovi pelattavaksi kolmanteen erään. Sen verran Matti Keinonen oli saanut puhtia pelaajiin, että jopa FPS:n ykkösketju oli alivoimalla tukalassa tilanteessa erän alussa. Maali jäi vieläkin tekemättä muutamasta hyvästä paikasta huolimatta. Jotain oli erätauolla puhuttu, sillä
ilmiselvästi isäntien syke ja luistelu oli lisääntynyt. Kiekkoa alettiin saada hyökkäysalueelle ja vastustajaan alettiin käydä hanakammin kiinni. Toivotonhan tilanne jo toki oli, mutta kotiyleisön edessä pitää aina esittää parasta mahdollista osaamista, oli tulostaulussa kuinka rumat lukemat
tahansa.

FPS teki huolimatta kotijoukkueen paremmasta otteesta tässä erässä kaksi seuraavaa maalia. Ensimmäinen niistä syntyi heti parin minuutin pelin jälkeen. Anssi Rantanen sai kiekon
harhasyötöstä pari metriä sinivasta maalin päin ja tykitti heti kohti maalia. Komea veto hulahti pömpelin perukoille valitettavan helpon oloisesti taaskin. Vieraitten maalinteon lopetti Jarkko Kallio iskemällä vasemmalta laidalta ylösnousunsa päätteeksi kiekon pystytolpan ja Valavuon välistä maaliin. Ei ollut tosiaankaan Valavuon ilta tänään, helposti näytti menevän tämäkin laukaus taakse. Normaalina pelipäivänä Valavuo yleensä hoitaa tällaiset tilanteet kotiin.

Hieman iloa kotikatsomolle sentään antoi Sami Häätylä tekemällä Jääkotkien ainokaisen osuman aivan erän loppuhetkillä. Siniviivalaukauksen päätteeksi hän pääsi sutaisemaan irtokiekon Taposen ohi ja pilaamaan tämän nollapelin. Se ei enää isäntiä auttanut. Ensimmäisen erän lopun ja koko
toisen erän flegmaattinen peli ratkaisi mittelön tällä kertaa vieraitten hyväksi. Oman vaikutuksensa tähän antoi myös maalivahdin epäonnistuminen.

Pelin aivan lopussa FPS:n Jarno Kantelus ja Jääkotkien Hannu Pajunen ottivat pienen nokkapokan
keskenään. Tilanne alkoi Pajusen otettua ehkä hieman rajusti Kantelusta siniviivan tuntumassa ja Kantelus antoi sen jälkeen nyrkkien käydä. Tilanne rauhoittui nopeasti linjatuomarin ja pelaajien ehtiessä hillitsemään tilannetta. Kantelus sai nahinasta 2+2 minuuttia ja Pajunen 2 minuuttia. Aika
turha tilanne pelin jo ratkettua.

Ei lapsille kerrottavaa

FPS.n valmentaja Pekka Laksola oli tyytyväinen omiensa esitykseen.

- Oma peli oli OK. Kolme erävoittoa, totesi Laksola alkajaisiksi. Joukkue pystyi pitämään hyvää tempoa päällä ja keskittymään peliin. Ote ei karannut missään vaiheessa, vaikka pientä sekoilua olikin hetkittäin, hän kommentoi. Laksola myös toivoi, että runsas tehtyjen maalin määrä kohottaa
pelaajien itsetuntoa, sillä takana on useita tasaisia pelejä joissa onnistumisia ei ole tullut maalien
muodossa.

- Mitään vaikeuksia joukkueen motivoimisessa ei ollut sarjajumboa vastaan. Vaikka FPS olikin ennen peliä viimeistä edellisenä sarjassa, tavoitteena on silti päästä pudotuspeleihin. Muutamat runsaat tappiot selittyvät pelaajapulalla. Välillä on jouduttu lähtemään peliin kahdella ja puolella kentällisellä miehiä. Nytkin oli matkassa kolme täyttä kentällistä plus kolme pelaajaa, Laksola kertoi.

Jääkotkien valmentaja Matti Keinonen totesi heti alkajaisiksi, että pelistä ei jäänyt mitään lapsille kerrottavaa. Keinosen mukaan alku oli hyvä, sykettä riitti peliin. Helppo maali pelin alussa
romahdutti joukkueen. Ensimmäisen erän lopussa päästiin taas paremmin peliin mukaan, hän lisäsi. Toisen erän alokasmainen vaihtovirhe oli sellainen isku, josta Jääkotkat ei enää noussut.
Joukkue ei pystynyt pelaamaan maltillista peliä loppuun asti. Pitäisi pystyä opettelemaan pelaamaan ja tekemään oikeita asioita, kertasi Keinonen.

- FPS oli hyvä, kunnia siitä heille, lopetti Keinonen.

Kun Keinoselta kysyttiin pelaajatilanteesta, hän kertoi että joukkue tulee näillä näkymin kokemaan
muutoksia. Lisäpelaajia on tulossa joukkueeseen. Nimiä hän ei tässä vaiheessa suostunut kertomaan. Kun kysyin, harkitsiko hän maalivahdin vaihtoa kolmanteen erään, Keinonen myönsi sen käyneen mielessä. Vaihto ei kuitenkaan olisi vaikuttanut mitään pelitilanteeseen.

Ei pelistä todellakaan jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Ei tämä huonoin esitys tällä kaudella ollut, mutta toisen erän heikko esitys oli kovin kaukana siitä mihin joukkue pystyi KJT:tä vastaan viikko takaperin. Onnistujia isännistä on vaikea löytää. Topi Riutta sentään yritti pitää luistelua päällä, mutta vieruspelaajat eivät pysyneet mukana vauhdissa. Puolustajien iltapuhde oli harmaa.
Ainoastaan Mikko Mäkiranta, Samu Kiiski ja Tero Alminoja saavat sentään edes välttävän arvosanan. Ikävintä oli Matias Valavuon huono ilta.

Forssa pelasi liikkuvaa ja siistiä peliä. Kokeneet Matti Raunio, Marko Ronkainen ja Asko Rantanen olivat kentän kuninkaita. Toki muutamassa maalissa oli hieman onneakin mukana, mutta avopaikan saatuaan herrat eivät tekopaikkaan päästyään empineet. Rauniolle tehot 2+0, Ronkaiselle 1+2 ja
Rantaselle 1+1. Lukosta vuokralla ollut Jaakko Hagelberg oli myös tehokas tehden yhden maalin ja syöttäen kaksi. Rami Mattila ja Anssi Rantanen saivat kumpikin saldoksi maalin ja syötön mieheen. Maalissa riitti, että Juha-Matti Taponen pysyi pystyssä, sillä suurin osa Jääkotkien laukauksista tuli kaukaa ja suoraan syliin.

Pelin parhaina palkittiin Topi Riutta Jääkotkista ja Marko Ronkainen FPS:sta. Päätuomari Jussi Leppänen piti tarkkaa linjaa ja pisti ainakin kotijoukkueen pelaajia pienistäkin hipaisuista jäähylle - ainakin melkein. Tarkka linja sentään säilyi läpi pelin, mutta valitettavasti kotijoukkue kärsi siitä
enemmän.

» Lähetä palautetta toimitukselle