TuTo piti pisteet Turussa

MESTIS / Raportti
TuTo voitti hyvällä ilmeellä nuorten maajoukkueen. Edes turkulaisten hirmuinen otteluruuhka ei hidastanut kotijoukkuetta.

Nuorten maajoukkuetta vastaan pelattu ottelu tarjosi vauhtia ja pari
maukasta taklausta. Mitään silmiähiveleviä kuvioita ei äkkiseltään
kasattu nuorten joukkue esittänyt. Maajoukkue peluutti kaikkia neljää kenttää hyvin tasaisesti.

- Ei mitään – kyllä mä olen ihan tyytyväinen meidän joukkueen ilmeeseen. Kyllä taas kerran pojat tuli pitkien matkojen takaa ja löi itsensä likoon viimeisen päälle. Ei mulla ole mitään valittamista siitä. TuTo oli mielestäni hyvin latautunut ja pelasi myös hyvin energisen pelin, summasi nuorten maajoukkueen valmentaja Hannu Aravirta pelin jälkeen.

Ensimmäisellä erätauolla linjatuomarit olivat unohtaneet kiekon jäälle
ja sitä myöten jääkoneen rikkouduttua erätauko venähti ylimittaiseksi.

TuTon Miikka Kosken ja Tuukka Pulliaisen otettua peräkkäiset jäähyt, U-20 pääsi pelaamaan puoli minuuttia kahden miehen ylivoimalla. Sen aikana nuorten Jyri Junnila sai kiekon ohjattua täysin tyhjän maalin edessä tolppaan.

Ottelun ehti vanheta noin puoliväliin ennen kuin ottelun ensimmäisen
maali näki päivänvalon. Kiekko pomppi U-20:n puolustajien luistimista
maalin eteen, josta TuTon Topi Riutta latasi rannelaukauksella noin metrin päästä maalista kiekon ohi nuorten maalia vartioineen Tommi Tervon. Jostain kumman syystä maaliin merkittiin kaksi syöttäjää.

”Tässä ikäluokassa ei huippulahjakkuutta”

Toisessa erässä U-20 sai runsaasti maalintekomahdollisuuksia ylivoimapelin muodossa,
mutta nuorukaiset eivät olleet löytäneet yhteistä säveltä.

- Maalinteko on ollut vaikeata meillä koko syksyn ajan. Siihen toki on ihan luonnollisiakin syitä. Aina kun uudet kentälliset ja tavataan kaksi ja puoli tuntia ennen peliä, niin silloin se yhteispeli on mitä on. Ja kun tässä ikäluokassa ei sellaista huippulahjakkuutta ole ja käytetään yli 60 pelaajaa, niin kyllähän se jossain näkyy. Erikoistilannepelaaminen pätkii eritoten –ylivoimassa ei ehditä kuin paperilla käydä asiat läpi ja kaikilla neljällä kentällä pelataan. Alivoimapelaaminen on enemmän asennepelaamista ja sitä tästä joukkueesta kyllä löytyy. Yksi alivoimamaali tuli, mutta sekin aloitustappion jälkeen, arvioi Aravirta.

Lisämaaleja jouduttiin odottamaan kolmanteen erään asti. Tämä Aravirran kuvailema U-20:sta vastaan tehty alivoimamaali tapahtui, kun Atte Vallin istui jäähyaitiossa. Markus Ojala voitti hyökäyspään aloituksen 100-0 ja pelasi sen taakseen viivalle Kalevi Aitiolle. Aitio katsoi ja odotti kunnon maskin syntymistä maalille ja latasi hirmuisen lyöntilaukauksen ohi hölmistyneen Tervon. Suvereeni esitys Aitiolta!

U-20 sai mahdollisuuden, kun se sai pelata minuutin kahden miehen
ylivoimalla, mutta nuoret eivät saaneet edes kiekkoa vastustajan alueelle. Samalla sekunnilla, kun viimeinen turkulainen pääsi jäähyaitiosta, Tuomas Jalava polki Matti Ahon heittämän purkukiekon perään. Hän tavoitti sen B-pisteellä ja iski hirmuisen lämärin Tervon längistä viimeistellen loppulukemiksi 3-0.

Ahon asenne jälleen kohdallaan

Anatoli Bogdanov oli pelin jälkeen tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen. Summerin päätyttyä koko joukkue iloitsi silminnähden kahdesta sarjapisteestä.

- Ihan hyvä mieli. Peli oli vauhdikasta ja yritystä löytyi. Ennen peliä pelkäsin hieman, että kun on neljäs ottelu kuudessa päivässä, niin miten jaksaisimme. Mutta se harjoittelun parissa tehty työ - mitä teimme kesällä - kantoi nyt hedelmiä. Minua huoletti myös miten joukkue asennoituu maajoukkuetta vastaan. Ajattelin, että jos siellä luullaan, että vastassa olisi kokemattomia junnuja. Onneksi ei ollut sellaista. Meillä on yli puolet samanikäisiä poikia ja tämä on heille hyvä näyteikkuna.

Topi Riutta oli tänään pelipäällä. Saldoksi jäi yksi veto ylärimaan ja
ottelun voittomaali. Mutta ehdottomasti ottelun paras osa oli Tuukka Pulliaisen johtama kolmoskenttä. Juho Lehtisalo luisteli todella liukkaasti ja loi hyvin paikkoja ketjukavereilleen. Löysästä asenteesta aiemmissa otteluissa moitittu Matti Aho pelasi läpi ottelun vahvalla sykkeellä

- Tuukka Pulliaisen ketju pelasi todella hyvän pelin tänään. Viime vuoden 20-vuotiaat Aho ja Lehtisalo olivat todella hyviä – varsinkin Aho. Aho oli mielestäni tänään meidän paras pelaajamme. Joukkue pelasi kahden miehen alivoimallakin hyvin ja sen ansiosta kaksi pistettä jäi meille. Nollapeli on aina hyvä juttu, hehkutti Bogdanov.

Aravirtaa ja hänen tämänkertaista maajoukkuettaan eivät sarjapisteet hetkauta. Hänelle tämä ottelut ovat vain yksi harjoitusottelu.

- Kaiken kaikkiaan tämä on hyödyllinen juttu meille. Nyt pitää tehdä ensimmäiset vähän isommat valinnat: huomenna julkaistaan 20- ja 19-vuotiaiden maajoukkueet. Tästä heti lehdistötilaisuuden jälkeen lähdetään hiomaan ne joukkueet. Siitä sitten mennään eteenpäin: 20-vuotiaat pelaa turnauksen Mikkelissä ja 19-vuotiaat lähtee Petri Matikaisen matkaan Tsekkiin. Hyvä intensiivinen peli mun mielestäni. Nämä on kaikki meidän pelit tällaisia, tokaisi Ara varman kuuloisena.

Nuorten maajoukkueen luotsi valotti myös omaa vastuualueettaan.

- Mä koetan katsoa meidän hyökkääjiä suurennuslasilla koko ajan. Minulla on vastuualueena hyökkääjät ja Matikaisen Petri peluuttaa puolustajia. Tämä on hyvä analysointipaikka; pitää koko ajan katsoa miten kaverit pelaa kiekottomana, millä ilmeellä ne pelaa miten ne reagoi eri tilanteisiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle