Maalivahdin ilta Turussa

MESTIS / Raportti
Turun Kupittaalla joulukinkkua sulattelivat joulutauolta palannut TuTo ja Sport. Ottelun ensimmäistä erää hallitsi Sport ja jälkimmäistä kahta erää hienokseltaan TuTo. Voitto ja kolme pistettä matkasivat Vaasaan Sportin hyvän keskialueen puolustuspelin ja erinomaisen ottelun pelanneen maalivahdin Aaro Peltosen ansiosta. Ottelun viimeisillä hetkillä tehtiin myös jälleen yhdenlaista historiaa, kun 21-vuotias Peltonen teki uransa ensimmäisen maalin Mestiksessä.

Turkulainen isäntä TuTo oli vaikeuksissa koko ensimmäisen erän ajan. Vaasalaiset vieraat olivat liikkeellä hyvällä jalalla ja onnistuivat tilkitsemään keskialueen. Tästä seurasi tukku vaarallisia paikkoja turkulaisen päädyssä ja yksittäisiä yrityksiä vaasalaisten alueella.

Ensimmäiset maalipaikat osuivat jo ensimmäisille kymmenille sekunneille, kun vaasalaiset loivat kovalla liikkeellä ja nopeilla syötöillä muutaman laukaisupaikan. Hieman ennen kolmannen minuutin täyttymistä kiekko saatiin jo turkulaisten maaliviivan tuntumaan. Tämän tilanteen kuitenkin jo selällään ollut TuTo-vahti Ari Reunanen onnistui kauhomaan pois vaasalaisten ulottuvilta.

Seuraava vaarallinen paikka aukesi hieman yli neljän minuutin pelin jälkeen, kun Sport pääsi kahdella hyökkääjällä TuTo-puolustajaa vastaan. Kiekkoa ylös tuonut Mika Halava laukoi lopulta itse kohti Reunasta, joka torjui tilanteen. Tästä noin puolitoista minuuttia ja nopeat syötöt avasivat vapaan maalipaikan maalin eteen unohtuneelle Pete Suonpäälle, mutta edelleen maalihanat jäivät avaamatta.

Lopulta yhdeksän ja puolen minuutin sekä useiden vaarallisten tilanteiden jälkeen kiekko löysi ensimmäisen kerran TuTo-maaliin. Halava ja Kristian Tuohilampi pelasivat nopeilla syötöillä kiekon Mika Kujanpäälle, joka laukaisi pelivälineen tarkasti ohi Reunasen. Maalin jälkeen peli hieman tasoittui ja Sportin kiivain alkurynnistys alkoi laantua.

Erän viimeisen neljän minuutin aikana vaasalaiset saivat jälleen suoraviivaisuudellaan ja nopeilla syötöillä aikaiseksi muutaman vaarallisen tilanteen. Reilu kolme minuuttia ennen erän loppua Halava nousi oikealta laidalta puolittaisessa läpiajossa maalille ja Anrei

Hakulinen joutui rikkomaan häntä. Hakulisen jäähyn aikana Sport pyöritti tilanteita, mutta vasta sekunti jäähyn päättymisen jälkeen kiekkoa kaiveltiin toista kertaa Reunasen selän takaa.

Mika Kujanpää taisteli turkulaisia vastaan kiekosta oikeassa laidassa. Hän syötti sen Toni Mäkiselle siniviivalle. Mäkinen laukoi suoraan syötöstä matalan kiekon kohti etunurkkaa, jolle oli noussut Halava, joka ohjasi kiekon maalin etuylänurkkaan.

– Meillä oli täysrähinä päällä ja meillä oli hyvä erä. Olisin kaivannut pari maalia lisää siinä, mutta Reunanen oli kova liikkeissään, Sport-valmentaja Antti Törmänen kokosi vaasalaisten ensimmäisen erän suorituksen.


Mika Halava oli hyvällä pelipäällä. Saldona oli lopulta vain maali ja syöttö.

Kun turkulaiset tehtailivat maalipaikkoja

Toisessa erässä peli alkoi vaikuttaa enemmän yksinyrittäjyydeltä ja TuTo sai otetta pelistä. Jo minuutin pelin jälkeen Lasse Lintula sai harhautella vapaasti Sportin maalin edessä. Lopulta hän onnistui harhauttamaan Sport-vahti Aaro Peltosen jäihin, mutta ajautui maalin oikealle puolelle nollakulmaan. Lintulan syöttö lähti maalin eteen kohti Aki Keinästä, mutta Tommi Taimi esti Keinästä maalitilanteessa jäähyn arvoisesti.

Toisen erän ensimmäisellä puoliskolla TuTo onnistui luomaan maalipaikkoja hieman vastaavalla tavalla kuin Sport oli luonut niitä ensimmäisessä erässä. Maalipaikkoja oli muun muassa Tommi Laineella ja Arttu Niskakankaalla, mutta Peltonen vaasalaisten maalilla torjui varmasti. Lopulta ajassa 8:28 turkulaiset hyödynsivät yhden lukuisista paikoistaan.

Tommi Laine syötti pitkän syötön alkukaudella hyvin pelanneelle ja myöhemmin hieman taka-alalle vajonneelle Ossipekka Lehtoselle hyökkäyssiniviivan tuntumaan.

Lehtonen harhautti vaasalaispuolustajan ja ajautui lopulta vasemmalta ohi maalin, mutta syötti yllättävästi kiekon taaksepäin maalin eteen nousseelle Martin Tuomiselle. Loistavan ottelun pelannut Tuominen napautti kiekon suoraan syötöstä ohi Peltosen.

Pari minuuttia erän loppua oli vielä käydä TuTolle hassusti. Sport pyöritti peliä TuTon alueen oikeassa laidassa, kun melko vaarattoman näköisestä tilanteesta Tommi Taimi laukoi kiekon kohti maalia. Se muutti suuntaan pelaajista ja pomppi lopulta jäihin kaatuneen Reunasen ohi.

Jälleen peliväline löysi tiensä maaliviivalle, mutta vaasalaisista tilannetta seurannut Markus Piispanen oli liian kaukana, jotta olisi ehtinyt kiusaamaan turkulaispuolustusta ja Reunasta. Näin toisen erän maalimäärä jäi yhteen.

Kolmannen erän ainoa maali maalivahdin nimiin

Kolmannen erän alussa TuTo painoi päälle kuten edellisessä erässä. Sport ei tuntunut saavan omaa peliään edelleenkään toimimaan. Turkulaisten kannalta kuitenkin huolestuttavaa oli se, että esimerkiksi Lauri Aaltonen ja Lintula onnistuivat sössimään omat maalipaikkansa ohi tai yli maalin.

Erän puolivälissä turkulaiset pääsivät kuitenkin jo lähietäisyydelle. TPS-laina Mikael Aaltonen sai kiekon siniviivalle ja laukoi kohti vaasalaismaalia. Peltonen torjui laukauksen eteensä. Kumimusta päätyi Martin Tuomiselle, joka pelasi itselleen uuden maalipaikan, mutta tälläkin kertaa Peltonen selvisi tilanteesta voittajana.

Ajassa 56:07 kiekko oli vihdoin toista kertaa Sport-maalissa. Martin Tuominen sai kiekon paitsioasemassa ja hän laukoi pillin soidessa kiekon kohti Peltosta. Kiekko lirahti Peltosen längistä verkkoon, mutta maali hylättiin.

Jatkotilanteessa Tuominen sai päälleen Kristian Tuohilammen ja jo kolme kertaa jäähyllä istuneen Tommi Taimen. Pienen nokkapokan päätteeksi boksiin komennettiin alakynteen jäänyt Tuominen ja Taimi.

Jäähy kului alta pois ja viimeisen minuutin alkaessa TuTo pelasi ilman maalivahtia. Turkulaisilla oli selkeitä vaikeuksia saada peliä vaasalaisten alueelle ja lopulta sinne yritettiin vanhalla ”pitkä päätyyn ja perään”-taktiikalla.

Parikymmentä sekuntia ennen loppua päätyyn lauottuun kiekkoon pääsi ensimmäisenä maalivahti Aaro Peltonen, joka nosti purkukiekon keskialueelle. Peliväline jatkoi keskialueelta kulkuaan kohti vartioimatonta turkulaismaalia ja lopulta se lirui oikeaan alakulmaan.

Nuoren maalivahdin maali innoitti koko joukkueen mestaruusjuhlilta vaikuttaneeseen ilotteluun, jonka tuoksinassa Peltoselta katosi räpylä, kilpi, maila ja kypärä.

– Kolmanteen erään saatiin taas tiivistettyä paketti ja tapettiin hyvin alivoimat siinä. Kaverin vaarallisimmat paikat taisi tulla paitsioasemasta. Tärkeät pinnat ja hyvä voitto. Aaro (Peltonen) oli hyvä maalissa ja hieno kruunaus siinä lopussa, Törmänen totesi ottelun loppuvaiheista.

– Kaksi viimeistä erää oltiin mielestäni ihan hyvin pelissä mukana. Ei puuttunut muuta kuin maalipaikkojen hyödyntäminen. Mun mielestä meillä oli riittävästi paikkoja toisessa ja kolmannessa erässä tasoittaa ottelu, mennä jopa johtoon. Ei tullut maaleja, ammuttiin paljon ohitse ja vastustajan maalivahti otti loput. Kävin jo kopissa onnittelemassa maalivahtia maalista, se on kova juttu, kertasi Petri Niukkanen pelitapahtumat turkulaisten näkökulmasta.

Valmentaja Niukkasen mukaan Toni Jalo palaa tositoimiin 7. päivänä tammikuuta, kun TuTo on matkaa Joensuuhun Jokipoikien vieraan. Sen sijaan Markus Laineen ja hyvän ottelun pelanneen Ossipekka Lehtosen tilanne on ottelun jälkeen avoin. Laineelta meni pelin tuoksinassa olkapää sijoiltaan ja Lehtonen sai aivotärähdyksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle