SaPKon rynnistys ei riittänyt − Pohjanoksa koppasi maagisesti 38 kiekkoa

MESTIS / Raportti
Pässipaidat hallitsivat suurimman osan pelistä, mutta TUTO vei voiton.
Kuva © Timo Savela
TUTO taisteli 2−1-kotivoiton Kupittaalla ja tasoitti välieräsarjan 2−2:een. SaPKo rummutti turkulaispäädyssä lähes koko ottelun, mutta TUTOn selviytymistaistelu riitti. Julius Pohjanoksa söi lähes kaikki kiekot tolppien välissä.

TUTOn ja SaPKon välisen ottelun avauskymppi kuvasi hyvin koko välieräsarjaa. Joukkueet liikkuivat energisesti, peli aaltoili päädystä päätyyn ja molemmilla oli muutama huippupaikka.

— Kun kaksi huippujoukkuetta vääntää, niin se on tämän näköistä. Nämä ovat hienoja pelejä ja näistä pitää nauttia, SaPKon päävalmentaja Pasi Räsänen kuvasi ottelua.

Ensimmäinen avopaikka siunautui TUTOn Mikke Levon estämisjäähyn aikana. Turkulaisten keskusta aukesi ja Joona Monto tarjosi täysin tyhjän maalin Teemu Lämsälle. Lämsä kuitenkin suhaisi ohi kiekosta.

Myös kotijoukkue pääsi kaksi kertaa ylivoimalle, mutta se ei toiminut toivottuun tapaan. Timi Lahtisella ja Aki Juuselalla oli ylivoimien ainoat maalipaikat, mutta Roope Urpolahti SaPKo-maalissa ylsi kiekon eteen. Lahtisen ohjauksen Urpolahti selvitti mailansa tupilla.

Avauserä Kupittaalla oli maaliton hyvistä maalipaikoista huolimatta.

SaPKolle kylmä suihku − maaginen Pohjanoksa seisoi päällään

TUTO tuli väkevästi heti erän alkuun ja loi kolme vaarallista maalipaikkaa ensimmäisen kahden minuutin aikana. Paras paikka oli kultakypärä Niko Ahoniemellä, mutta laiturin viimeistely ontui. 

Tämän jälkeen peli kääntyi pässipaidoille, ja pitkän vaihtomatkan takia turkulaiset joutuivat taistelemaan pisimmillään lähes kolmen minuutin vaihdon. SaPKon luultiin saaneen kerran jo kiekon maaliin, mutta videotarkistuksessa tuomaristo totesi, että kiekko löytyi mainoslapun ja verkon välistä maalin ulkopuolella.

Savonlinnalaiset jatkoivat myllytystään, mutta Julius Pohjanoksa seisoi päällään TUTO-maalissa eikä SaPKo onnistunut maalinteossa.

Kotijoukkue puolestaan iski pukukoppimaalin, kun Nico Frimanin ja Matias Lehtosen vahva pelaaminen loi ylivoimahyökkäyksen. Lehtonen päätti itse ampua ja hän iski kiekon Urpolahden kilven alta maaliin.

— Tämä on senteistä ja milleistä kiinni. Annoimme pari helppoa maalipaikkaa kaverille ja kaveri rankaisi niistä, eikä me onnistuttu omista vastaavista paikoista, Räsänen muotoili ratkaisukohdat.

Friman katkaisi selkärangan

Päätöserässä SaPKo jatkoi hallintaansa, mutta TUTO taisteli armottomasti Pohjanoksan johdolla. Turkulaisten taistelun ilmentymä Friman iski TUTOn kahden maalin karkumatkalle läpiajosta. Kiituri kolautti ensin Urpolahden patjaan ja siirsi irtokiekosta kiekon häkkiin.

— Nyt katsotaan, kuka on kuka. Kolmeen vuorokauteen kolme peliä ja sitten nähdään, tarvitaanko lisäpelejä. Tämä oli hyvä kiinnitys, TUTOn päävalmentaja Miika Elomo tiivisti lyhytsanaisesti.

Maali tyrehdytti pässipaitojen rynnistystä, ja kotijoukkue pelasi järkevästi kiekkoa keskialueelle. Savonlinnalaiset kirivät vielä maalin päähän kaksi minuuttia ennen loppua maalinedushässäkästä Rasmus Hämäläisen osumalla.

— Olen tyytyväinen joukkueen ilmeeseen sekä perustekemiseen, Räsänen summasi tappiosta huolimatta.

Tästä SaPKo ei kuitenkaan enää noussut ja TUTO suoritti selviytymistaistelunsa loppuun asti. Välieräsarja on nyt tilanteessa 2−2, ja pelit jatkuvat lauantaina Savonlinnassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle