TUTO taisteli voiton KooKoosta

MESTIS / Raportti
Iiro Vehmanen oli jälleen tapahtumien keskipisteenä.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Mestis-kausi käynnistyi huippuottelulla Turussa, kun yhteen ottivat TUTO Hockey ja KooKoo. Kaksi pistettä jäi lopulta voittomaalikilpailun jälkeen Turkuun, kun kouvolalaiset taipuivat värikkäässä ottelussa lukemin 3-2.

Avauskierroksen ottelu alkoi vauhdikkaasti mutta sekavasti, eikä kummallakaan joukkueella ollut touhussaan punaista lankaa. Intensiteetistä kuitenkin huomasi, että harjoituskausi on takana ja jaossa on kolme sarjapistettä.

TUTO sai pelistään kiinni nopeasti ja nopeat pystysuunnan hyökkäykset vyöryivät kohti KooKoo-maalia. Saalis jäi kuitenkin laihaksi, sillä lähimpänä maalia oli Riku Väkiparta tolppalaukauksellaan. Vierasjoukkue pyrki puolestaan rakentamaan hyökkäyksiään rauhallisesti ja saikin erän puolivälin jälkeen hyviä pyörityksiä kotijoukkueen maalille.

- Alku oli meiltä kehno, mutta pelin edetessä pystyimme parantamaan ja saimme kiekkokontrollin toimimaan, kommentoi KooKoon päävalmentaja Juha Juujärvi.

Hermostuneessa avauserässä nähtiin lopulta yksi maali, ja sen teki erän loppuhetkillä KooKoo TUTOn ylivoimapelin aikana. Nick Dineen ryösti kiekon siniviivalla ja syötti mainiosti keskeltä läpi karanneelle Niklas Sirenille, jonka rystyujutus meni maaliin tolpan ja TUTO-maalivahti Tommi Virtasen suojusten kautta.

IFK-laina Teppo sai suihkukomennuksen

Toinen erä alkoi dramaattisesti, kun KooKoon IFK-laina Miihkali Teppo ajettiin suihkuun hänen pukattua päällään TUTOn Iiro Vehmasta pienen nahinan jälkeen. Vehmanen laittoi tilanteessa peliin myös näyttelijänlahjansa, mutta rike oli selvä ja tuomio oikea.

- Se oli nuorelta pelaajalta musta hetki. Harmittaa kuitenkin, että rikottu pelaaja jäi ensin makaamaan jäähän ja sitten naureskeli vielä vaihtoaitioomme. Ja totta kai hän (Vehmanen) teki sitten ylivoimalla maalin, kritisoi KooKoon Juujärvi.

Kun vielä Julius Nyqvist koukkasi itsensä jäähylle, oli pöytä katettu TUTOlle kahden miehen ylivoiman muodossa. Tilaisuus myös käytettiin, kun David Lundbohm syötti maalin takaa Vehmaselle, joka laukoi kiekon takakulmaan.

Viiden minuutin ylivoima jatkui, ja vain puolen minuutin kuluttua oli TUTO jo johdossa. Pirteästi muutenkin pelannut Riku Väkiparta laukoi siniviivalta suoraan syötöstä, ja laatta upposi verkkoon Mikko Rämön jalkojen välistä.

Pitkän alivoiman kärsittyään otti KooKoo pelin hallinnan itselleen, ja erän lopussa vain Tommi Virtasen huikea mailatorjunta vei kotijoukkueen maalin johdossa toiselle erätauolle.

Markus Laine tarjoili hienon taklauksen

KooKoo tuli tasoihin kolmannen erän alussa kuin varkain, kun Nick Dineenin jäätä pitkin laukoma kiekko yllätti Virtasen. Tämän jälkeen molempien hyökkäyspeli oli melko lailla sekaisin, ja pitkiä kiekkoja nähtiin enemmän kuin tarpeeksi.

Erän hienoin hetki koettiin, kun TUTOn Markus Laine taklasi omalla siniviivallaan KooKoo-pelaajaa kovaa mutta puhtaasti siten, että voltti oli tosiasia. Jäähyä täysin puhtaasta taklauksesta ei vihelletty.

Vierasjoukkueella oli vielä lopussa paikka ratkaista peli kahdella eri ylivoimalla, mutta TUTOn alivoima toimi ja peli meni jatkoajalle.

Lisäminuuttien ainoa merkittävä hetki koettiin, kun kouvolalaisten Ville-Matti Koponen karkasi läpiajoon TUTOn pelatessa ylivoimaa. Hänet kaadettiin, ja tilanteesta tuomittiin rangaistuslaukaus. Koposen yritys jäi kuitenkin vaisuksi, ja Virtanen torjui kudin helposti.

TUTO otti lopulta kaksi pistettä voittomaalikilpailussa, kun sekä Antti Virtanen että Aki Keinänen onnistuivat, ja KooKoolta kiekon sai maaliin vain Nick Dineen.

- Olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen, vaikka saimmekin vain yhden sarjapisteen. Tämä oli sarja-avaukseksi korkeatasoinen ottelu, summasi Juujärvi.

- Uusi TUTO on voittava ja mielenkiintoinen, kuten tänään nähtiin. Uskon, että ihmiset alkavat nyt nähdä sen ja löytävät sankoin joukoin halliin, totesi kotijoukkueen päävalmentaja Juhani Tamminen, joka palasi näin tositoimiin Mestiksessä.

- Tämä oli tunteellinen päivä ja hieno hetki uralla, pitkä matka on kuljettu. Kotona maistuu sauna ja olut, päätti hyväntuulinen Tamminen.

TUTO pelaa seuraavan kerran lauantaina Sportin vieraana. KooKoo saa puolestaan vieraita Mikkelistä, kun se kohtaa perjantaina Jukurit.

» Lähetä palautetta toimitukselle