TUTOn salama-alku Hokin turma

MESTIS / Raportti
TUTOlla oli perjantaina aihetta juhlaan.
Kuva © Timo Savela
TUTO ja Hokki tarjosivat loistavaa kiekkoviihdettä lähes 1800-päiselle yleisölle Kupittaan perjantai-illassa. Ottelusta ei vauhtia tai vääntöä puuttunut, vaikka TUTO iskikin ottelun voittomaalin reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Näin kolme pistettä jäivät Turkuun lukemin 3-1.

TUTO tuli otteluun todella väkevästi, ja lähes koko ensimmäinen erä pelattiin melkein yhtä maalia. Hokki-pelaajien jalat olivat jääneet bussiin, ja isäntäjoukkue räppäsikin kaksi komeaa maalia heti erän alkuun. Ensin Saku Salminen sai niitata puolentoista minuutin kohdalla TUTOn 1−0-johtoon Mika-Matti Hyvärisen syötöstä. Vain kaksi minuuttia avausmaalista Severi Sillanpää huudatti kotiyleisöä sivaltamalla upean rannelaukauksen ohi Hokki-vahti Tuukka Smuran.

− Toinen peli peräkkäin kun hävitään tuloksen muodossa peli jo avausminuuttien aikana. Viime lauantaina Jukureita vastaan meni vajaat kaksi minuuttia, nyt meni puolitoista minuuttia kauemmin. Niin kokenutta tai vahvaa joukkuetta meillä ei ole, että meillä olisi varaa päästää kotijoukkue 2−0-johtoon heti alussa, kajaanilaiskäskijä Jari Laukkanen manasi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Kajaanilaisten peli oli täysin umpisolmussa, ja kotijoukkueella olikin ensimmäisen viiden minuutin aikana mahdollisuudet iskeä viisikin maalia. Edes Sillanpään maalin jälkeen otettu aikalisä ei tuntunut auttavan, vaan sinipaitainen turkulaisnippu vyöryi vaarallisesti Smuran vartioimalle maalille kerta toisensa jälkeen. Ainoastaan kehnohko viimeistely esti lisämaalien synnyn.

Hokki saa juonesta kiinni

Hokki aloitti toisen erän täysin uudella ilmeellä. Pelikello ehti käydä ainoastaan vajaat puolitoista minuuttia, kun kiekko oli ensimmäistä kertaa hyvän ottelun pelanneen Kristian Järvisen selän takana. Kajaanilaisten kultakypärä Niklas Näppi ampui Hokki-ylivoiman aikana upealla rannelaukauksella vierailijat maalin päähän.

− Ensimmäinen erä oli meiltä todella hyvää peliä, lähes samantasoista mitä Jyväskylässä. Toisessa erässä meidän hyvä flow katkesi ylimieliseen neppailuun, jäähy siihen ja vihulainen teki maalin. Annettiin vähän turhan helppo yv-maali, ja sitten matsista tulikin yhden maalin peli, TUTOn Ismo Lehkonen kommentoi.

Vaikka linnapaidat saivatkin parsittua peliään kasaan, TUTO ei kuitenkaan suostunut jäämään sivusta seuraajaksi, ja alun kajaanilaisrynnistyksen jälkeen peli tasoittui. Turkulaiset saivat mahdollisuuksia ottaa ottelu selkeästi paremmin komentoonsa vierasjoukkueen jäähyillessä, mutta isäntäjoukkue tuhri muun muassa 5−3-ylivoimansa täysin.

Vaikkei TUTO hallinnutkaan toista erää yhtä selkeästi kuin ensimmäistä, loi joukkue silti tukun vaarallisia maalipaikkoja. Alkukauden aikaisemmista otteluista poiketen turkulaiset eivät säästelleet laukauksiaan päästyään hyökkäysalueelle, ja Smuran maalille ajettiin röyhkeästi.

TUTO taisteli kynsin ja hampain voiton

Hokki tuli toisen erän tapaan päätöserän alkuminuutit todella lujaa päälle. Muutaman kerran kiekko pomppi vaarallisen näköisesti Järvisen edessä, mutta maaliin asti kajaanilaiset eivät pelivälinettä onnistuneet sutimaan. Myös TUTOlla oli oma paikkansa päätöserän avauskympillä, mutta energisesti pelannut Hyvärinen ei onnistunut iskemään kiekkoa verkkoon Jasper Lindstenin komean esityön jälkeen.

Hokin todellinen rynnistys alkoi erän puolenvälin jälkeen, ja pelin painopiste siirtyi väkisinkin TUTO-päätyyn. Vaikka Hokki hakikin aktiivisesti osumaa, ei tiivis turkulaispuolustus päästänyt vierailijoita maalin edustalle. 19 kertaa kiekon tielle ottelussa ehtineen Järvisen ei tarvinnutkaan venyä maagisiin pelastuksiin.

Vaikka Hokki yritti tasoitusta ilman maalivahtiakin, ei TUTOlla ollut sen suurempia ongelmia pistepotin klaaraamisessa. Kypsän ja vakuuttavan esityksen päätteeksi Kupittaan yleisö sai revetä riemusta vielä kerran, kun Rasmus Kulmala viskaisi kiekon tyhjään Hokki-maaliin puolitoista minuuttia ennen loppua.

− Kolmas erä oli meiltä kaikkein paras erä. Siitä saa vähän tyhmempikin ihminen ynnättyä, että pelasimme nousujohteisesti. Nyt nukumme yön yli täällä Turussa, ja huomenna lähdemme Lempäälään katsomaan kauanko se ottelu siellä kestää, Laukkanen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle