Sport vyöryi KooKoon yli Mestis-finaaleihin

MESTIS / Raportti
Vaasan Sport onnistui ottamaan ratkaisevan kolmannen voiton KooKoosta kotiareenallaan ja eteni näin ollen kevään 2012 Mestis-finaaleihin. Ratkaisu nähtiin vasta päätöserässä, jossa joukkueet tehtailivat illan kaikki osumat. Voittolukemat vaasalaisille kirjattiin lopulta lukemin 3-1 (0-0, 0-0, 3-1). Otteluvoitoin 3-1 finaaliin edennyt Sport nöyryytti KooKoota välierissä samoin lukemin myös viime keväänä.

Sport liikutti kotiareenallaan jalkoja ja kiekkoa kovalla sykkeellä heti avauserästä lähtien. Vierailija KooKoo pysyi kuitenkin hyvin tempossa mukana osin Sport-rangaistusten avustamana. Sport onnistui tappamaan kuitenkin avauserässä ottamansa jäähyt helpohkosti, eikä sen jälkeen antanut enää vastustajalle kovinkaan montaa huippumaalintekopaikkaa.

– Jalkatyö oli tänään ihan eri luokkaa kuin Kouvolassa. Luotto oli koko ajan, että homma kääntyy meille, kun jaksamme tehdä töitä, tiesi Sport-luotsi Pasi Räsänen.

– Erittäin pettynyt olen, että ei pystytty viemään tätä ottelusarjaa viidenteen peliin. Omat mahdollisuudet meillä oli, tuumasi KooKoon päävalmentaja Juha Juujärvi ottelusarjan ratkettua.

– Tässä pienessä kaukalossa meiltä kuitenkin paras peli, mies jatkoi.


4743 katsojaa todisti Sportin marssia finaaleihin.
Samppa Toivonen - samppa.toivonen@me.com

KooKoo kramppasi avauserässä pakkopelissään vaasalaisyleisön mylvinnän keskellä.

– Me pelasimme alivoimalla tänään paremmin kuin ylivoimalla. Hävittiin irtokiekkoja, eikä saatu edes kunnon laukauksia. Nälkäisempiä olisi pitänyt olla, tuumasi Juujärvi.

Joukkueiden välinen neljäs kohtaaminen oli edelliskamppailun tapaan tarkkaa viisikkopelaamista, jossa loistavat maalivahdit nousivat jälleen isoon rooliin. Sekä KooKoo- että Sport-pelaajien yritykset pysähtyivät kerta toisensa jälkeen tulikuumien veskareiden varusteisiin.

KooKoo-vahti Mikko Rämön hanskakäsi viuhui koko ajan vakuuttavimmin, mitä pidemmälle ottelu eteni. Joni Puurula taasen näytti, miten pudotuspeleissä pitää olla jatkuvasti hereillä, vaikka vedot tulivatkin keskiviikkoillassa usein maalintekosektorien ulkopuolelta. Rämölle kertyi torjuntoja ottelussa 44, Puurulalle 27.

Maalihanat auki kolmannessa erässä

Vaasa Areenalla ei maanantain tapaan tarvinnut odotella ensimmäistä maalia jatkoajalle saakka. Kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla KooKoo onnistui hiljentämään Kuparisaaren, kun joukkueen kultakypärä Olli Julkusen komea lyöntilaukaus painui Sport-maalin takakulmaan. Maali oli Julkuselle kevään kuudes.

KooKoon maali tuntui herättävän maalinteossa uinuvan kotijoukkueen. Hiljaisuutta Julkusen maalin jälkeen Kuparisaaressa riitti ainoastaan muutamaksi minuutiksi, kun niin ikään kuudetta pudotuspelimaaliaan pääsi juhlimaan Jussi Tapio. Tapion terävä ranne löysi tilaa Rämön räpyläpuolelta.


Mikko Rämö joutui antautumaan kolmannessa erässä.
Samppa Toivonen - samppa.toivonen@me.com

Vajaa kaksi minuuttia edellisestä oli vuorostaan Sportin toisen ”snaipperin” vuoro huudattaa vaasalaisia. Tällä kertaa maalintekijänä Mika Halava Markus Piispasen upeasta tarjoilusta.

– Huolimaton merkkaaminen kostautui. Toinen laukaus epäonnistui ja toinen ihan unelma kuti, kommentoi Sport-maaleja Juha Juujärvi.

– Loistavat kaksi suoraa hyökkäystä onnistuneesti päätökseen, kiteytti puolestaan Pasi Räsänen.

KooKoon kaatoi lopulta Sportin kolme nopeaa maalia, joista viimeisen niittasi komean ylivoimasommitelman päätteeksi Erik Riska. Maalia edelsi maalivahti Rämön ottama jäähy väkivaltaisuudesta.

Vaikka KooKoo pyrki vyöryttämään lopussa peliään Sport alueelle vielä kuudellakin kenttäpelaajalla, oli sen kovin yritys laantunut Sportin tekemien maalien edessä.

– Erittäin tyylikästä johtoasemassa pelaamista. Tärkeintä oli, että pojat eivät tuskastuneet, kiitteli Räsänen omiensa työpanosta.

Sport marssi lopulta ansaitusti finaaleihin tiputtamalla viime kevään tapaan KooKoon välierissä voitoin 3-1. Sunnuntaina se pelaa jo finaalien avausottelun kotonaan, kun se kohtaa Jokipojat, joka onnistui raivaamaan tieltään Jukurit niin ikään 3-1-voitoin. Jukurit ja KooKoo ratkaisevat perjantaina pronssimitalin kohtalon Mikkelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle