Sportin kauden kotiavausta on odotettu hartaasti. Tänään kun joukkueet lopulta jäälle luistelivat, tunnelmaa oli hallissa lähes Sportin ja Hermeksen klassikkokohtaamisten verran. Myös laivalla Vaasaan saapuneet ´Löven-fanit olivat luomassa mainiota tunnelmaa halliin.
Avauserässä maalit mieheen
Ottelun alku antoi runsaasti esimakua tulevasta. Ottelua vietiin läpi lähes kolme minuuttia ennen ensimmäistäkään katkoa, ja molemmat joukkueet olivat saaneet rakennettua jo pari maukasta hyökkäystä. Lopulta illuusio alkoi himmentyä kun molemmille joukkueille alkoi satamaan jäähyjä. Uuteen tuomarilinjaan on molemmilla joukkueilla siis vielä hyvin paljon totuteltavaa.
Sport siirtyikin ottelussa johtoon ylivoimalla. Björklövenin Alexander Hellström istui kakkosta kiinnipitämisestä Sportin maalatessa kauden avausmaalista kotihallissa. Maalin sai kunnian tehdä puolustaja Markus Laine, jonka viime kausi jäi pahasti kesken loukkaantumisen takia. Patrik Westerback pyöritti peliä ja järjesti vetopaikan Markku Erholtzille, jonka laukauksen Tobias Lundström torjui, mutta irtokiekkoon ehti ensimmäisenä Laine. Tiukka lämäri vastakiekosta ei antanut Lundströmille mahdollisuuksia torjuntaan.
Kauaa ei Sport saanut johdosta nauttia. Sportin pakistolle ja maalivahti Mikko Rossille tuli pieni työtapaturma. ‘Lövenin Patrik Nevalainen laukoi siniviivalta päin heittäytyvää Sport-pakkia ja kiekko jäi pelattavaksi pakin taakse, eikä alkuperäistä laukausta torjumaan reagoinut Rossi ehtinyt kiekkoa pelaamaan, eikä palaamaan kunnolla maalinsa suulle. Johan Forsberg sai veivata kiekon takakulmalta maaliin kun Rossi yritti ehtiä tasapainoilun jälkeen torjuntatöihin.
Taas maalit mieheen
Toisen erän alussa Sport siirtyi uudelleen johtoon kun Kankaanpään lahja jääkiekolle, puolustaja Risto Leppiniemi teki uransa ensimmäisen maalin Sportin edustuspaidassa. Maaliin esityön tekivät Tommi Oksa ja Miro Laitinen.
Toisen erän puolivälissä alkoi molemmilla joukkueilla vanne kiristämään päässä, osittain tiukan tuomarilinjan, osittain ylilatautumisen vuoksi. Jäähyjä nähtiinkin ottelun loppupuolella kohtalaisen runsaasti. Tasoitus syntyi tasavajaalla, tosin ’Lövenin 4-3 ylivoiman jälkimainingissa. Sportin Jesper Söderholm oli juuri palannut jäälle ja ehtinyt vaihtoon kun valkopaitainen vierasjoukkue iski tasoituksen. Jonnie Karlsson sai tehdä aitiopaikalta komeiden kuvioiden jälkeen maalin Erik Forsellin ja Mats Lavanderin esityöstä. Erätaukoa siirryttiin viettämään kutkuttavissa 2-2 lukemissa, kiitos hyvin pelanneiden maalivahtien. ‘Lövenin maalilla Lundström torjui kertaalleen Tommi Oksan läpiajon.
Sport kestää loppuun asti
Kolmas erä toi lopulta ratkaisun ottelulle. Erää ehdittiin viemään tasalukemissa yli puolenvälin ennenkuin maalivaloa saatiin taas kuumottaa. Viime keväänä Sportia vastaan juhlinut, Jukureista kesällä Vaasaan siirtynyt Ilpo Salmivirta näytti mikä on miehiään ja laukoi aloituspisteen takakaarelta tuiman laukauksen takakulmaan. Moni odotti tilanteessa jo syöttöä keskelle, sillä Sport oli päässyt 3-1 ylivoimahyökkäykseen, mutta Salmivirta päätti laukoa itse. Ratkaisu oli onnistunut.
Maalin jälkeen kotiyleisö sai olla varpaillaan vielä pitkään, sillä kotikaupungin ikoni Patrik Westerback kävi istumassa kahdesti kahden minuutin rangaistuksen. Molemmilla kerroilla Mikko Rossi ja Sportin alivoimanelikko kestivät, vaikkakin kertaalleen ‘Löven kiekon tolppaan toimittikin. Lopulta kuusi sekuntia ennen päätössummeria Markus Jämsä löi kiekon omalta alueelta ‘Lövenin tyhjään maaliin.
Ottelu toi Sportille hieman jobinpostia, sillä loistavassa syysvireessä ollut Kim Nabb väänsi ranteensa ja jätti kaukalon avauserän lopussa. Vamman vakavuus ei vielä ole selvillä, mutta ensimmäiset diagnoosit viittaavatkin luunmurtumaan. Myös Kristian Hjerpe joutui jättämään kaukalot saatuaan ukkovarpaan juureen viiltohaavan luistimesta. Hjerpen vamma on kuitenkin tikkausta vaativa ja mies on sarja-avauksessa lähes varmuudella mukana.
- Nabbin Kimin käsivamma vetää mieltä vakavaksi. Kimi on ollut huippuiskussa alkukauden ja toivon mukaan ei ole kyseessä pahin mahdollinen, Sportin päävalmentaja Mikko Manner harmitteli Kim Nabbin tilannetta.
- Meillä oli viime kauden jälkeen vaihtoehtona hankkia Höylälle joku kakkosmaalivahti aisapariksi, tai sitten antaa omalle A-junnulle Rossille mahdollisuus ja hän pelasikin tänään huippuottelun. Tämä on just tätä kun annat omille junioreille mahdollisuuden niin sieltä voi koska vaan löytyö tällaisia, Manner jakoi kiitosta viime kauden jälkeen yli-ikäiseksi tulleelle maalivahti Rossille.
Turnaus jatkuu lauantaina kun Ässät kohtaa Björklövenin ja Sport kohtaa iltapelissä Luulajan.