Maaliverkkoja ja hermoja koiteltiin Vaasassa

MESTIS / Raportti
Sportin ja Ahmojen ottelusta osattiin odottaa maalirikasta taistelua. Olihan vastassa sarjan kaksi nousukuntoisinta joukkuetta. Maaleja tehtiinkin peräti 12 kappaletta.

Ahmat oli voittanut ennen taukoa seitsemän ottelua putkeen. Sport oli voittanut harvemmin mutta joukkueen otteissa oli aimo annos uusia tuulia.

Ottelu oli alkaa Ahmojen kannalta todella ohraisesti. Vain 25 sekuntia oli peliä kulunut kun maalivahti Joonas Lindberg ampui kiekon pleksien yli rangaistuksen arvoisesti. Heti seuraavasta aloituksesta sairaslomalta palannut Juha Mattila pyssytti kanuunalaukauksen lähes Lindbergiä päähän. Kiekko kuitenkin pysyi Lindbergin suojuksissa.

Sportin ylivoima oli aikalailla hengetöntä kunnes lähes rangaistuksen loppuhetkillä Ahmojen Kaunismäki otti itselleen toisen Ahma-rangaistuksen. Epäonnistunut purku pomppi pelaajista aloituspisteiden väliin. Paikalle ehti ensin Vesa Myllyaho joka sai kiekon siirrettyä kahden pakin välistä yksin maalin edessä odottaneelle Tatu Backmanille. Backman livautti kiekon Lindbergin längistä maaliin.

Ahmat saivat myös kokeilla tiukan tuomarilinjan tarjoamaa ylivoimaa kuuden minuutin kohdalla. Ahmojen ykkönen pyöritti peliä mallikkaasti mutta Sportin alivoima sai hyvin laukaukset estettyä. Muutama kaukolaukaus jäi hyvin Danielssonin suojiin.

Sportin toinenkin maali näki päivänvalon ylivoimalla. Sport pyöritti kiekkoa ykköskentän voimalla. Kiekko toimitettiin viivalle Jarno Kososelle ja hänen lyöntilaukaus livahti Lindbergin hanskan kautta verkkoon.

Erän loppua kohden rangaistukset vähenivät ja Sport saikin tasakentällisin pelin haltuunsa. Ahmojen pakkeihin lyötiin hyvin painetta ja pelinrakentelu ontui pahasti. Viimeistään keskialueella Sport sai kiekot haltuunsa. Vain pari kertaa Ahmojen ykköskenttä sai peliä Sportin päätyyn, muut Ahmakentälliset eivät oikeastaan kertaakaan.

Ahmat saivat aikaan kavennuksen erän loppuun tasakentällisin. Molemmilla joukkueilla oli yksi pelaaja jäähyllä. Erää oli jäljellä vain kymmenen sekuntia kun Ahmat voittivat aloituksen Sportin päässä. Kolmella hyökkääjällä tilanteen ottanut Ahmat saivat kiekon heti siniviivalle josta Jukka Penttinen ampui kiekon Danielssonin alta maaliin.

Toiseen erään Sport lähti vielä entistäkin kovemmalla temmolla. Niklas Fogström tekikin erän alussa yhden maalin mutta kiekko putosi maaliin vasta vihellyksen jälkeen. Ensin päätuomari Koskinen näytti maalia mutta pienen tuomarikeskustelun jälkeen maali hylättiin. Saman tilanteen jälkipuinnissa Marko From puhui itsensä kymmenen minuutin ajaksi jäähylle.

Ahmat saivat loistavan maalipaikan erän puolivälin kynnyksellä. Sportin päätyyn lyöty kiekko päätyi lopulta maalin takarautojen kautta Ahmoille. Kiekko pelattiin nopeasti maalin eteen Markus Juvakoskelle mutta laukaus kilahti tolppaan ja maalivahdin alueen kautta väljemmille vesille.

Sport sai pitkällisen hallinnan jälkeen tulosta maalin muodossa. Miikka Jäske istui jäähyllä reilut kymmenen sekuntia kun Ahmaverkko heilahti. Aloituksesta laidan kautta kiekko pelattiin viivalle Jussi Heikkiselle ja nopea rannelaukaus maskin takaa yläkulmaan ei antanut Lindbergille mitään toivoa torjua kiekkoa.

Kauaa ei Sport joutunut jatkoa odottamaan paria minuuttia myöhemmin oli ykköskenttä taas asialla. Sport ajoi vauhdilla sisään Ahmojen alueelle. Keskeltä ajoi sisään Vesa Myllyaho ja ohi seisovien puolustajien tullut syöttö löysi Myllyahon lavan ja hän ei läheltä erehtynyt.

Erän loppua kohti mennessä Ahmojen liike hyytyi ja Sport jatkoi kovalla sykkeellä. Myllyaho teki toisen maalinsa saatuaan maalin takaa kiekon Westerbackilta ja maalivahdin haaroista kiekko pömpeliin.

Ahmat sai lopulta aikaiseksi maalin. Muutama hyvä paikka oli aiemmin tuhlattu, muuten laukaukset tulivat kaukaa. Omasta päästä laidan kautta lähtenyt purkukiekko löysi Janne Lehtisen. Sportin puolustus luki tilannetta väärin ja Lehtinen pääsi yksin läpi. Hallittu harhautus rystylle, Danielsson jäihin ja kiekko tyhjään verkkoon.

Sport kuitenkin näpäytti takaisin heti seuraavassa vaihdossa kun pitkin peliä ongelmissa ollut Ahma-pakisto antoi kiekon omalla sinisellä Pasi Pieninkeroiselle. Nopea syöttö Niklas Fogströmille ja yksin maalivahtia vastaan tilanteessa Fogström nosti kiekon verkkoon. Tauolle lähdettiin Sportin selkeässä 6-2 johdossa ja yhtä selvässä pelin hallinnassa. Sport sai peliä rakennettua kaikilla neljällä kentällään, Ahmojen peli lepäsi ehkä liikaakin yhden kentän varassa.

Mutta... se ei ole ohi ennenkuin se on ohi. Jääkiekossa kaikkea voi tapahtua ja lähellä se olikin. Erätauolla VIP-ravintolassa vieraillut Kiekko-Vantaan vaasalaisvahvistus Ari-Pekka Pajuluoma totesi pelin olevan ohi. Ellei Sport ryhdy vain lyömään kiekkoa päätyyn.

Ahma-maaliin luisteli erään Sami Kitinprami. Heti kolmannen erän alkuun Ahmat kavensivat 6-3:een Mattilan jäähyn aikana. Kalle Mattila ajoi selästä Turo Virran laitaan. Kaukana ei ollut suihkukomennus. Sport selvisi tilanteesta kuitenkin vain kakkosella.

Ylivoimalla Ahmat saivat parilla nopealla syötöllä kiekon pelattua omasta päästä läpi Sportin puolustuksen ja J-P Loikas viimeisteli illan ehkä kauneimman osuman. Tämän jälkeen tuntui katsomoon kuin erätauolla olisi tehty uudet pelaajajaot. Sportin punapaidat olivat kuin koomassa mutta Ahmat pelasivat kuin hurmoksessa. Tällä kerralla Sportin puolustuksesta ei saatu kiekkoja omille ja pelin hallinta siirtyi Ahmoille. Ehkä Sportin pelaajille livahti kuuluisa hyvänolon tunne puseroon, ehkä rankat treenit alkoivat painaa luistimissa.

Erän alkuvaiheilla Ahmat saivat toistamiseen ylivoiman kun Mikko Manner passitettiin kakkoselle. Vain kahdeksan sekuntia istui Manner penkillä kun Ahmat iski. Viivalta kova veto ruuhkaan ja Juha Kaunismäki pääsi tuuppaamaan irtokiekon maaliin. Sport turvautui aikalisään tässä vaiheessa.

Ahmat jatkoivat läpi kolmannen erän hurjaa painostustaan. Roolit olivat täysin päinvastaiset kuin kahdessa ensi erässä. Sport pääsi vain harvoin Ahmojen päätyyn ja Kitinprami torjui pari vaarallista paikkaa lähes uskomattomilla torjunnoillaan. Lähimmäksi maalia pääsi Petri Halme jonka lähentelyt Kitinprami torjui kahdesti. Ykköskenttä pelasi Ahmoilla lähes koko ajan.

Ottelu näytti kääntyvän lopullisesti Ahmoille erän lopulla. Miikka Jäske sai nappisyötön maalin takaa Jukka Penttiseltä ja Danielsson joutui jälleen kerran kaivamaan kiekon verkosta. Toiseksi viimeisellä minuutilla Kitinprami luisteli aitioon ja Ahmat yritti tasoitusta kuudella pelaajalla. Muutaman hyvän paikan Ahmat saivatkin mutta Sport uhrautui ja blokkasi vetoja ja painoi kiekon kulmaan. Lopulta Kalle Mattila sai ohjattua kiekon keskialueen puolelle ja Vesa Myllyaho sai täydestä vauhdista kiekon haltuunsa ennen Ahma-puolustusta ja Myllyaho sai tehdä hattutempun juuri ennen loppusummerin soittoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle