HeKi vei pisteet, SHT mestaruuden

MESTIS / Raportti
SHT kärsi ensimmäisen tappionsa Mestis-karsinnoissa, kun HeKi haki perjantaina pisteet Seinäjoelta luvuin 1-3. Koska kyseessä oli Suomi-sarjan mestaruuden ratkaiseva toinen osaottelu, pelattiin 20 minuutin jatkoerä, jossa maalia ei kuitenkaan syntynyt. Näin ratkaisu haettiin rangaistuslaukauksilla, joiden voittajaksi kotijoukkue selvisi maalein 2-0. SHT on siis Suomi-sarjan mestari kaudella 2004-05.

Täpötäyden Seinäjoen jäähallin ennätysyleisö sai nähtäväkseen tapahtumaköyhän ensimmäisen erän. Erässä ei nähty maaleja lainkaan, koska molemmat joukkueet puolustivat erittäin tarkasti.

Erän ensimmäisellä minuutilla SHT:n Mikko Nevala oli yllättää HeKin maalilla tällä kertaa pelanneen Mikko Kapasen. Kiekko vieri Kapasen torjunnan jälkeen maaliviivaa pitkin ohi maalin.

SHT sai erinomaisen mahdollisuuden johtomaaliin erän kolmannellatoista minuutilla, kun joukkue pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla lähes kaksi minuuttia. HeKi puolusti aggressiivisesti, eikä SHT saanut kunnon paikkojakaan. Ylivoimapelin paras tilanne tuli kapteeni Tero Järvelälle, jonka tulinen veto kilahti kuitenkin ylärimaan.

Erän lopussa HeKi väläytti vaarallisuuttaan, kun kovan pyörityksen jälkeen Olli Sinkkonen latasi suoraan syötöstä läheltä maalia, mutta Matti Höylän kobrakäsi poimi vielä tämän vedon.

Erässä nähtiin paljon hyviä puhtaita taklauksia. Varsinkin SHT puski päätään HeKin tiukkaan neljän miehen linjaan puolustussiniviivalla.

HeKi ratkaisi toisessa erässä

Toisen erän alkuun HeKi sai oman mahdollisuutensa ylivoimalla, mutta parhaat paikat tällä ylivoimalla loi kuitenkin SHT.

Pian SHT:n jäähyn päättymisen jälkeen HeKi iski ensimmäisen kerran. Ajassa 23.15 SHT:n Jaakko Kolari hävisi aloituksen omassa päässä puhtaasti. Kiekko pelattiin viivaan, jossa kokenut Anssi Silfver sai kiekon ja heitti sen päin SHT:n maalia. Matti Höylä oli pahassa maskissa eikä nähnyt, kun kiekko vaappui hänen olkapäänsä yli maaliin.

Maalin jälkeen HeKi sai lisää virtaa luistimiinsa. SHT oli pahasti pulassa ärhäkkäästi karvaavien HeKi-hyökkääjien kanssa.

Ajassa 26.31 HeKi kasvatti johtonsa jo kahteen maaliin. Nopean hyökkäyksen päätteeksi Olli Sinkkonen pelasi vapauttavalla syötöllä Jani Kylmämaan läpi. Kylmämaa sijoitti kiekon hallitusti Höylän kilpikäden puoleiseen alakulmaan. Tilanteessa SHT:n hyökkääjät Tomi Haapala ja Pasi Pieninkeroinen eivät huomanneet keskeltä noussutta Kylmämaata ajoissa.

Maalin jälkeen SHT sai pelata ylivoimaa miltei neljä minuuttia putkeen – tuloksetta. SHT:n ylivoimapeli oli välillä erittäin huonoa. Tosin HeKin alivoimanelikko oli niin aggressiivinen, ettei SHT päässyt pyörittämään kuvioita rauhassa. Ylivoimat pyörivät lähinnä kulmissa ja laukaukset lähtivät hätäisesti kohti maalia. Useimmat vedot suuntautuivat lisäksi ohi tai yli maalin.

SHT ei oikein koko pelin aikana missään vaiheessa päässyt kunnolla testaamaan Mikko Kapasen torjuntavirettä. Varsinkin katsomoon näytti, että Kapanen pompotti miltei kaikkia laukauksia.

SHT:n peli näytti erittäin hermostuneelta, ja lievää turhautuneisuuttakin alkoi näkyä ilmassa. Varsinkin kun SHT ei tahtonut saada peliä millään painettua vastustajan päätyyn.

Ajassa 38.09 SHT:n tilanne muuttui erittäin tukalaksi. Sami Mutanen ohjasi maalin edestä kiekon sisään. Tilanne oli varsin sekava, mutta jotenkin kiekko tiensä maaliin kuitenkin löysi. Maali oli ylivoimamaali. Kolmen maalin johtoasemassa HeKi pääsi toiselle erätauolle. Seinäjokinen yleisökin tuntui olevan hiukan ymmällään tilanteesta. Niin hiljaa tuhatpäinen katsomo oli.

HeKi pelasi lopun fiksusti

Kolmas erä oli HeKin puolustustaistelua. SHT yritti edelleen puskea läpi HeKin puolustusmuurin, ja HeKi heitteli kiekkoa keskialueelle varmistaen, ettei SHT pääse ylivoimahyökkäyksiin. Silloin kun SHT pääsi maalintekosektorille, laukaukset suuntautuivat edelleen joko päin Kapasta tai sitten ohi maalin.

Erän puolivälissä SHT sai jälleen pelata miltei neljä minuuttia ylivoimaa putkeen. Nyt kuviot saatiin jo pyörimään, mutta tällä kertaa puuttuivat laukaukset.

Erän vanhetessa SHT pääsi yhä paremmin peliin mukaan. Voidaankin sanoa, että erä oli SHT:n paras tässä pelissä. Ajassa 56.41 SHT:n onnistui vihdoin rikkoa kuparinen, kun Jaakko Kolari iski maalin edestä Tomi Haapalan syötön maaliin. Osumaa edelsi hyvä hyökkäyspään karvaus.

Maalista SHT sai vielä toivonkipinän, ja pikaista kavennusta haettiin innokkaasti. Lopullinen niitti HeKin voitolle oli kuitenkin Jussi Sievi-Kortteen kampitusjäähy kaksi minuuttia ennen erän loppua.

Näin HeKi vei Mestiksen karsintasarjan pisteet mukanaan Heinolaan, mutta ottelu ei ollut vielä valmis lopetettavaksi. HeKin voitto tiesi, että Suomi-sarjan mestaruus jouduttiin ratkomaan jatkoerässä.

Jatkoerä – tarkkaa pelaamista

Jatkoerä pelattiin neljä vastaan neljä -säännöllä, maalista poikki. Jatkoerä oli, jos mahdollista, vieläkin tarkempaa peliä kuin varsinainen peliaika. Kumpikaan joukkueista ei ottanut mitään riskejä, kun virheitä välteltiin. Oikeastaan edes kunnollisia maalintekopaikkojakaan ei kummallekaan joukkueelle siunaantunut.

Parhaimmat paikat nähtiin ylivoimapeleissä. Ensin SHT pääsi yrittämään ylivoimalla HeKin sorruttua vaihtovirheeseen. Ylivoima ei tuottanut tulosta, kuten ei myöskään HeKin ylivoima. Ylivoimalle HeKi pääsi, kun Antti Uitto joutui koukkimaan vastustajan nurin tilanteessa, jossa HeKille oli avautumassa paha ylivoimahyökkäys.

Kun jatkoeräkään ei tuonut tulosta, ratkaisu haettiin rankkareista.

Höylä otti kaiken kiinni

Rankkareissa Matti Höylä nousi SHT:n sankariksi. Mies nappasi kaikki HeKin yritykset kiinni. HeKiltä rankkareissa epäonnistuivat Miikka Tölli, Anssi Silfver, Olli Sinkkonen ja Olli Salo. Tölli ja Sinkkonen yrittivät maalia harhautuksilla. Silfver koetti ratkaisua Höylän jalkojen välistä. Olli Salon yrityksessä kiekko karkasi jo ennen vetoa kaukalon nurkkaan.

SHT:n ensimmäinen ampuja Mikko Nevala kilautti tolppaan. Seuraavaksi Tero Järvelä iski kiekon längistä sisään. Miikka Kuuselan harhautus kilpistyi Kapasen suojiin. Ratkaisevan toisen maalin teki Ari Tikkala terävällä kudilla yläkulmaan.

SHT juhli Suomi-sarjan mestaruutta oikein kunnolla. Kiertopokaalia suudeltiin, ja pokaali kiersi mieheltä toiselle, kuten mestaruuskannun pitääkin.

SHT jännitti täyttä tupaa

SHT:n valmentaja Nicklas Hudd oli luonnollisesti onnellinen voitetun mestaruuden jälkeen.

- Mestaruus oli kuin lottovoitto meille, todella tärkeä etappi ja palkinto tälle hienolle kaudelle.

Hudd myönsi HeKin paremmuuden varsinaisella peliajalla. Kotijoukkue jännitti peliä kovasti, kun halli oli tupaten täynnä väkeä. Peli oli hermostunutta, vapautuneisuus puuttui otteista.

- Lataus meni varmastikin hiukan yli, kun halli pursusi ihmisiä. Kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet sisään. Ei joukkue ole tottunut vielä tähän, että halli on täynnä jo tunti ennen ottelua. Mutta tästä opitaan taas.

HeKin valmentaja Jarno Pikkarainen oli hivenen pettynyt, kun mestaruus karkasi käsistä. Muuten Pikkarainen oli omiensa peliesitykseen tyytyväinen.

- Hieno kiekkomatsi. HeKin voiton avaimina olivat tänään hyvä puolustuspeli ja tiukka keskialue.

- Kotipelissä menetettiin osittain jo mahdollisuudet mestaruuteen. Lähelle päästiin silti vielä. Ei nämä tällaiset ratkaisut ole mitenkään parhaita mahdollisia. Suomi-sarjan mestaruuden voisi ratkaista toisinkin, Pikkarainen pohti.

Sunnuntaina SHT:n vieraaksi saapuu FPS.

- Luvassa on varmasti rock´n rollia, kun Timo Tuomi tuo pienet vihreät miehensä Seinäjoelle, Hudd tuumi.

HeKin valmentaja Pikkarainen toivoi kahdesta viimeisestä ottelusta kahta hyvää ja tasaista taistoa.

Yksi huomiota herättänyt asia illan ottelussa oli yleisömäärä. Seinäjoen halliin oli ahtautunut yli tuhat ihmistä, vaikka sisään ei pitäisi sopia kuin 850 katsojaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle