TUTOlle välieräsarjan ensimmäinen vierasvoitto ─ Näppi hiljensi Talvisalon

MESTIS / Raportti
Timi Lahtisen maali muodostui lopulta jonkinasteiseksi käännekohdaksi ottelulle.
Kuva © Antti Varonen
Maalivahdeille ilta oli epäonninen, vaikka maaleja nähtiinkin varsin vähän.

SaPKon ja TUTOn välieräkohtaamiset olivat olleet tähän saakka kotijoukkueen heiniä. Kolmannen kiinnityksen finaalipaikkaan nappasi kuitenkin TUTO.

Ottelu alkoi vahvasti kotijoukkueen hallinnassa, ja ensimmäiset viisi minuuttia pelattiinkin yksinomaan TUTO-päädyssä. Turkulaisten hyökkäysalueelle toimittamat kiekot olivat lähes järjestään pitkiä. SaPKo sen sijaan loi vaaratilanteita toisensa perään etenkin kärkiketjujensa hyvän liikkeen turvin.

Maalinteon aloitti kuitenkin pässipaitojen nelosketju reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. Matias Lainion nousu laidalta oli vielä TUTO-veskari Julius Pohjanoksan torjuttavissa, mutta Henri Keskilohkon sutaisu reboundiin aivan laidan läheisyydestä ohitti turkulaisveskarin yllättävänkin helposti.

─ Ekaan erään olin tyytyväinen, toiseen erään en. Se toisen erän peli oli mystinen juttu, kun peli katosi noin pahasti. TUTO ei tehnyt mitään erityistä siinä, kertasi ottelun jälkeen SaPKo-käskijä Pasi Räsänen.

Räsänen ei ollut syyttä tyytymätön, sillä toisen erän kontrolli oli pääsääntöisesti TUTOn. Vieraiden kolmossentteri Juho Virtanen oli kokonaisuutena erän positiivisin suorittaja ja loi vahvan vääntämisensä turvin kosolti tilaisuuksia tasoittaa ottelu.

Turkulaisten energisyys läikkyi pelin puolenvälin jälkeen pahoin yli. Manu Honkasen laitataklaus SaPKo-kapteeni Joona Montoon poiki ulosajon. Monto palasi kuitenkin myöhemmin kaukaloon.

TUTO Urpolahden karkean virheen avulla tasoihin

Kotijoukkue oli ylivoimalla tehoton, mutta TUTOn onnistui tasoittaa peli alivoimalla. Maalin pääarkkitehti oli yllättäen SaPKo-kassari Roope Urpolahti. Urpolahti oli kulmauksessa pysäyttämässä purkukiekkoa ja avaamassa peliä, mutta avasi suoraan TUTO-hyökkääjä Timi Lahtisen lapaan. Tällä oli helppo työ sijoittaa kiekko typötyhjään SaPKo-maaliin.

Päätöserän alkajaisiksi vieraat siirtyivät ensi kertaa ottelussa johtoon. Niklas Näpin laukaus b-pisteen tietämiltä kimposi suoraan takaisin hyökkääjän lapaan, eikä tämä toiste erehtynyt.

Erän puolessavälissä TUTO-pakki Henry Mäntylä talutettiin pukukoppiin. Mäntylä ei saanut varattua oikealle jalalleen painoa, eikä palannut enää peliin.

Loppuminuuteilla kotijoukkue vyörytti avauserästä tuttuja hyökkäyksiä vieraiden päätyyn, mutta tasoitusyritys yksi toisensa jälkeen kilpistyi Pohjanoksaan. Mikko Lahtelan yritys b-pisteiden välistä päättyi suoranaiseen tv-torjuntaan.

─ Kun alkoi tulemaan paine ja jäätiin takaa-ajajiksi, alkoi taas löytyä sitä [avauserän peli-ilmettä]. Mutta eihän tästä saa kuin yhden kiinnityksen, ja seuraava mahdollisuus on huomenna, Räsänen totesi.

Virkaveli Miika Elomo oli vähäsanaisempi ottelun jälkeen.

─ Tiukka, tasainen ja hyvä peli jälleen, hieno vierasyleisö edessä. Tämä ei vielä riitä, toivottavasti Turussa on huomenna häkki täynnä, Elomo sanoi lyhyesti.

Näpin maali jäi lopulta ottelun voittomaaliksi, ja TUTO on näin voiton päässä finaalipaikasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle