Talvisalossa ladottiin maaleja kerta toisensa perään - Lepaus säkenöi illan tähtenä

MESTIS / Raportti
Teemu Lepaus (kesk.) oli illan hahmo.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo sai maalihanansa taas kunnolla auki ja palasi tutulle paikalleen sarjataulukon piikkipaikalle Peliittojen kustannuksella. Ottelussa tahtipuikkoa heilutti pässipaitojen Teemu Lepaus, joka oli jälleen tuttuun tapaansa pitelemätön latoen neljä tehopistettä.

Ottelun avauserä piti sisällään pelitapahtumia lähes kokonaisen 60-minuuttisen täydeltä. Ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen aikana yleisö sai todistaa peräti kuutta kuutta maalia sekä lukuisia avopaikkoja.

Viime aikoina maalinteon kanssa tuskaillut SaPKo sai maalihanansa jälleen auki. Joukkueen ykköstähdet Teemu Lepaus ja Jonatan Tanus rokottivat erässä Peliittoja yhteistehoin 3+3, Pelicansissa vakuuttavasti torjunut Joona Voutilainen sai tarpeekseen jo 13 minuutin pelin jälkeen löydettyään kiekon neljästi selkänsä takaa.

− Sehän näytti ihan hirveälle meidän kannalta. Annetaan ilmaisia maaleja ja tingitään puolustuspelaamisesta, Peliittojen Marko Tuomainen kommentoi joukkueensa pelaamista.

Peliitoista erityisesti Tuukka Rajamäki ja Markus Hämäläinen olivat näkyvästi tekemässä ja alustamassa joukkueensa kavennusmaaleja. Hyökkääjät keräsivät erässä kaksi tehopistettä mieheen.

Ottelun alussa Peliitat pyrki täyttämään keskialueen, jotta kotijoukkue ei pääsisi viljelemään nopeita hyökkäyksiään. Heinolalaisten tavoite osoittautui kuitenkin nopeasti liian kunnianhimoiseksi, kun SaPKo iski avausmaalinsa heti ensimmäisestä hyökkäyksestään.

Erän edetessä SaPKo hyökkäsi kaikilla neljällä ketjulla kohti Peliittojen maalia. Koko ottelun aikana kotijoukkue kirjasi kymmenen maalitekopaikkaa kahden metrin säteeltä, vierasjoukkue puolestaan viisi.

− Ensimmäinen erä oli vähän sellaista hurlumhei-jääkiekkoa, SaPKo-luotsi Pasi Räsänen sanoi.

SaPKokin oli ottelun tiimellyksessä vaikeuksissa vierasjoukkueen liukkaiden hyökkääjien kanssa. Peliitat pyrki Joonas Toivosen vartioiman maalin läheisyydessä horjuttamaan SaPKo-vahtia vaikeista paikoista sekä ilman selkeää näköyhteyttä tulleilla laukauksilla.

SaPKo palasi sarjakärkeen tyylillä

Peliitat tuli toisessa erässä maalin päähän ylivoimalla ajassa 27.16, kun Jere Laine puikkelehti kotijoukkueen nelikon läpi maalintekoon. SaPKo lisäsi johtoaan jälleen kahteen maaliin kahden minuutin päästä heti seuraavalla ylivoimallatilaisuudella, ja ottelu oli jo 5−3-lukemissa ennen puoltaväliä.

Jos avauerässä joukkueet pyrkivät puolustamaan keskialuetta tiiviinä viisikkona, ei kahdessa jälkimäisessä erässä samanlaisesta ollut enää tietoakaan. Kiekko ja pelaajat sen perässä virtasivat päästä päähän nopealla tahdilla.

Päätöserässä kotijoukkue karisti tosissaan tappioputken ja tehottomuuden tomut jaloistaan. Avauserässä maalille vaihdettu Lassi Yrjölä joutui niin ikään antautumaan lopulta neljästi, kun SaPKo latoi Lepauksen, Kalle Saramäen ja Janne Kettusen maaleilla loppulukemiksi 8-3.

− Pelin pitää kyllä puolustussuuntaan parantua, ja viisikkona pitää parantua paljon, Räsänen analysoi, vaikka oli silminnähden tyytyväinen täysiin pisteisiin.

Nyt kolmannessa ottelussa peräkkäin maalin tehnyt Tanus oli useasti enemmän kuin lähellä kypärätempun viimeistelyä. Hyökkääjän maalipaikkojen laskemiseen eivät riittäneet lopulta edes kahden käden sormet.

Konkaripuolustaja Otto Honkaheimo pelasi toisen ottelunsa Peliittojen takalinjoilla. Norjasta Suomeen palannut mies kirjautti ottelussa syöttöpisteen.

− Ihan mies paikallaan tuossa, Tuomainen totesi lyhytsanaisesti.

− Iso pakkipula on meillä ollut, taaskin tippui tuossa alkuverryttelyssä yksi, ja viidellä pakilla mentiin koko peli. Vähän liian isoa kuormaa tulee meidän puolustajille, Tuomainen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle