HeKi terävämpi maalipaikoissaan

MESTIS / Raportti
Mestis-karsinta jatkui lauantaina Heinolassa tasaisissa merkeissä, kun Kotkan Titaanit otti mittaa HeKistä. Kummallekin joukkueelle tarjoiltiin omat hetkensä ratkaista ottelu. HeKi hyödynsi saamansa maalipaikat vierailijoitaan paremmin ja pisteet jäivät Heinolaan lukemin 3-1. Näin heinolalaiset nappasivat kaksi tuiki tärkeää pistettä tasaisessa karsintasarjassa.

Ensimmäisen erän alku oli tunnustelevaa peliä kummaltakin joukkueelta. Huippuvaarallisia maalipaikkoja ei nähty kummassakaan päässä. Ensimmäinen pelikatko puhallettiin vasta reilun seitsemän minuutin pelaamisen jälkeen, jota voidaan pitää eräänlaisena ennätyksenä.

Siistissä erässä tuomari Tero Toivola tuomitsi vain kaksi kahden minuutin rangaistusta. Turhien jäähyjen ottamista olivat valmentajat selvästi painottaneet ja kentällä nähtiinkin kaksi rehdisti kamppailevaa joukkuetta.

HeKi tarjosi erässä kahteen otteeseen Titaaneille mahdollisuutta avausmaalin tekoon läpiajojen muodossa. Kummankin tilanteen loistopelin pelannut Mikko Kapanen torjui eleettömän varmasti ja piti näin HeKiä pystyssä vaikeilla hetkillä.

Kun erää oli jäljellä reilut kaksi minuuttia antoi Petri Pyhäjärvi keskialuelta nappisyötön keskellä vapaana olleen Esko Seppäsen lapaan. Seppänen ei epäröinyt vaan iski kiekon varmasti b-pisteen tienoilta ohi Titaani-veskari Teemu Hankasen.

Erän viimeisellä minuutilla HeKin Ville Kiiskisen saaman jäähyn aikana eivät Titaanit saaneet luotua huippuvaarallisia maalipaikkoja. Erätauolle lähdettiin HeKin 1-0 johtoasemasta.

Titaanien näennäistä hallintaa

Toinen erä ei muuttanut merkittävästi pelin yleisilmettä. Tarkka puolustuspelaaminen jatkui kummankin osalta. Turhia jäähyjä varottiin ottamasta. Fyysisyys puuttui, vaikka toki muutamia kovia taklauksia nähtiin puolin ja toisin.

Titaanien Ville Turusen ottama kaksiminuuttinen noin kuuden minuutin kohdalla osoittautui kohtalokkaaksi, sillä HeKin Olli Sinkkonen siirsi kiekon maalintekijän vainullaan verkon perukoille kun jäähyä oli jäljellä enää muutama sekunti.

Maalin jälkeen HeKi sortui kahteen peräkkäiseen jäähyyn ja kotkalaiset pääsivät hetken aikaa myllyttämään jopa viidellä kolmea vastaan. Titaanien uurastus lopulta palkittiin kun kapteeni Joni Hakonen kiersi maalin edustalla Kapasen ja nosti kumilaatan verkkoon.

Titaanit sai maalista valtavasti lisäenergiaa ja loi hetken aikaa kovaa painetta HeKin maalille. Heinolalaisten varmaotteinen puolustus yhdessä Kapasen kanssa hoiti kuitenkin tehtävänsä varmasti. Titaanien saama joukkuerangaistus katkaisi hyvän jakson ja HeKi pääsi johtoasemassa erätauolle.

Ratkaisu nähtiin alussa

Päätöserän alussa mentiin päästä päähän vauhdikkaasti. Lukuisat harhasyötöt antoivat tilaisuuksia maalintekoon kummallekin joukkueelle. Ottelu ratkesi reilun viiden minuutin tasaisen tahkoamisen jälkeen. Titaanien maalinedusruukassa Jani Tossavainen ujutti kiekon helpon oloisesti Hankasen kainalon alta maaliin.

Kotkalaisten pasmat sekosivat maalin jälkeen ja Jarno Toivonen lähti istumaan kaksiminuuttista vain hetki 3-1-maalin jälkeen. HeKin ylivoima ei tällä kertaa tuonut tulosta, vaikka muutama vaarallinen paikka onnistuttiin luomaan. HeKin Petri Siitosen saama jäähy erän puolivälissä tarjosi Titaaneille viimeisen oljenkorren taistella vielä pisteistä.

Kotkalaiset eivät kuitenkaan tarttuneet oljenkorteensa vaan HeKi tappoi jäähyn helpohkosti. Nelisen minuuttia ennen päätössummeria tarjottiin Olli Sinkkoselle vielä mahdollisuutta kaunistella maalilukemia, mutta hän sohi kiekon avopaikasta ohi maalin.

Edes Titaanien ottama aikalisä ja Teemu Hankasen poisotto vajaa minuutti ennen ottelun päättymistä eivät tuoneet lauantaina tulosta. Summerin soidessa tulostaulu kertoi HeKin ottaneen arvokkaan 3-1 kotivoiton.

Valmentajat kiittelivät kilvan toisiaan

Taiston tauottua kabinetissa nähtiin kaksi rauhallisen oloista valmentajaa. Diplomaattisesti sekä HeKin Jarno Pikkarainen että Titaanien Marko Oksanen kehuivat vastustajan pelaamista.

- Meiltä melko sekava peli. Kiekollinen peli ei ole vielä kunnossa ja hyökkäyspeli ei ole tarpeeksi rentoa, Pikkarainen totesi omien esityksestä.

Heti perään HeKi-luotsi totesi kuitenkin pisteiden tulleen tärkeään paikkaan ja kehui samaan hengenvetoon maalivahti Mikko Kapasen pelanneen loistopelin. Pikkaraisella oli selvät perusteet peluuttaa Kapasta lauantaina, vaikka myös Pekka Mäkitalolla oli takanaan kaksi onnistunutta ottelua.´

- Kapanen on pelannut aikaisemminkin hyviä otteluita juuri Titaaneja vastaan, Pikkarainen totesi.

HeKi-käskyttäjä halusi mainita illan muiksi onnistujiksi Juhani Suomalaisen, avausmaalin tehneen Esko Seppäsen ja erityisen kypsän pelin pelanneen Petteri Laineen.

Titaaniluotsi Marko Oksanen kertoi HeKin tulleen alussa kovaa. Hänen mukaansa heidän olisi pitänyt hyödyntää ensimmäisen erän kaksi läpiajoaan. Myös Oksanen kehui omaa veskariaan.

- Hankaselta loistosuoritus, Oksanen totesi ykskantaan.

Myös Jarit Siira ja Puustinen saivat Oksaselta tunnustusta. Valmentajan mukaan kumpikin pystyi pelaamaan kovaa paineenalaisena.

Oksasen mukaan HeKi oli tehokkaampi maalipaikoissaan ja näki ottelun ratkenneen siihen seikkaan.

-Me ei päästy tänään yhteenkään kakkoskiekkoon, HeKi vei ne kaikki itselleen, Oksanen löysi vielä syitä tappiolle.

HeKi kohtaa seuraavaksi tiistaina vieraissa Hermeksen. Titaanit saa samana päivänä vieraita Tampereelta, kun vastaan asettuu KOO-VEE.

» Lähetä palautetta toimitukselle