Levtchi käynnisti LeKin maalipeijaiset

MESTIS / Raportti
Jere Rouhiainen pääsi Heinolassa maalin makuun.
Kuva © Timo Savela
Lempäälän Kisa nappasi jälleen täydet kolme sarjapistettä Heinolasta. Kotijoukkue Peliittojen 1-0 johto kääntyi päätöserässä 1-5 tappioksi.

Peliittojen ja LeKin väliset väännöt ovat olleet tänä syksynä varsin runsasmaalisia. Kahden erän jälkeen näytti vahvasti siltä, että pisteet olisi tällä kertaa jaettu jalkapallolukemin, mutta toisin kävi. Jälleen kerran vierasjoukkue vei potin, joka on ollut syksyn trendi joukkueiden välisissä kohtaamisissa.

Ottelun ensimmäinen erä oli varsin hajuton ja mauton. Toisen erä oli jo vauhdikkaampaa pelaamista, vaikka maalipaikoilla ei ylen määrin mässäiltykään. LeKi pystyi luomaan muutaman maukkaan maalipaikan, joista yhden Peliittojen maalilla pelannut Lassi Yrjölä torjui todellisella haamutorjunnalla heittäytymällä selkä kiekkoon päin.

Pääosaan nousivat muutamat taklaukset, joista rajuin oli Peliittojen puolustaja Ilari Metsolan torppaus, jolla LeKin kultakypärä Santeri Vuoti pysähtyi kuin seinään. Kiekon kanssa kyyryssä luistellut Vuoti sai Metsolalta mojovan tällin ja hetken aikaa Vuoti näki tähtiä jäänpinnassa, mutta luisteli lopulta ehjin nahoin vaihtoaitioon. Taklauksesta ei tuomittu rangaistusta pitkän tuomarikokoontumisenkaan jälkeen.

Peliitat sai toisen erän lopussa pidettyä paineen pitkään vierasjoukkueen kenttäpäädyssä. Lopulta Henri Fomin malttoi maalinkulmalla mielensä ja pelasi kiekon maalin edustalle nousseelle puolustaja Christian Silfverille, joka laukoi kotijoukkueen 1-0 johtoon vain sekunti ennen toisen erän päättymistä. Heinolan betonihallin rakenteet olivat halkeilla lähes 700-päisen kotiyleisön riemastuttua ottelun avausmaalista.

Yrjölä suli päätöserässä

Johtoasemassa kolmanteen erään lähtenyt kotijoukkue jatkoi vahvaa pelaamistaan heti ensi vaihdosta alkaen, mutta äkkiä peli oli tasan 1-1 LeKin Anton Levtchin yllätettyä Peliittojen maalilla hyvin pelanneen Yrjölän helpon näköisesti längistä.

Peli jatkui tasaisena ja Peliitat yritti raivokkaasti päästä takaisin johtoasemaan. Saukkopaidat iskivät kuitenkin toistamiseen kolmannen erän Kuudennella minuutilla, kun Manu Honkanen tarjosi ex-Peliitta Miika Heikkilälle mainion poikittais-syötön, josta Heikkilä ei erehtynyt.

Vajaa kolme minuuttia myöhemmin yllätti puolustaja Jere Rouhiaisen siniviivaveto Yrjölän jo kolmannen kerran. Takaiskut näyttivät syövän heinolalaisvahdin itseluottamusta. Epätasaisuus onkin ollut Yrjölän suurin heikkous kuluneena syksynä, sillä uskomattomien haamutorjuntojen vastapainona taakse on livahtanut kiekkoja luvattoman helposti.

Toisessa päässä neljännen peräkkäisen voittonsa torjunut Christian Heljanko pelasi sen sijaan jälleen tasaisen varmasti läpi ottelun.

Janne Seppäsen otteet saukkonutussa eivät olleet alkuun kovinkaan kaksisia, mutta kolmannessa mies nousi esiin niittaamalla ottelun käytännössä pakettiin 1-4 maalillaan noin kuusi minuuttia ennen ottelun loppua. Seppänen toimi lisäksi syöttäjänä Rouhiaisen edelliseen osumaan. Seppänen saakin lopulta olla tyytyväinen iltapuhteeseensa.

Peliitat haki lopussa vielä kavennusta ilman maalivahtia, mutta yritykset jäivät varsin ponnettomiksi ja niinpä LeKin Juuso Rämö onnistui vielä komistelemaan ottelun loppulukemiksi 1-5.

Loukkaantumisista ja pelaajamenetyksistä Lahden suuntaan kärsinyt Peliitat vahvistui otteluun vanhalla SM-liigajyrä Otto Honkaheimolla. Lisäksi KHL ja Liiga-pelejä pelannut Santeri Saari palasi pitkältä sairaslomaltaan pelikuntoon. Meriiteiltään pelaajat ovat kovia, mutta miesten mukaantulo sotki omalla tavallaan joukkueen pakkaa.

- Me kärsitään tästä jatkuvasta pelaajaruljanssista, kun kokoonpano vaihtuu jatkuvasti, mutta tämä on tätä Mestis-arkea, manaili Peliittojen päävalmentaja Marko Tuomainen ottelun jälkeen.

Peliitat pelaa kovaa kolmen ottelun viikkoa, eikä ohjelma perjantaina ainakaan helpotu, sillä joukkue matkaa sarjakärki SaPKon vieraaksi Savonlinnaan. Lauantaina heinolalaiset reissaavat kovavireisen K-Vantaan vieraaksi. LeKi pelaa puolestaan vain perjantaina, jolloin Lempäälään saapuu vieraaksi Espoo United.

» Lähetä palautetta toimitukselle