LeKi hallitsi täydellisesti maalinedustat − Levtchille hattutemppu murskavoitossa

MESTIS / Raportti
Levtchi iski RoKi-verkkoon hatullisen maaleja.
Kuva © Timo Savela
LeKi lähti illan otteluun komea voitto SaPKosta vyöllään. Illan vastustaja RoKi oli hävinnyt edellisenä päivänä TUTOlle murskaavasti 9-2. Edelliset ottelut antoivat suuntaa lauantainkin mittelölle. Ottelun lopussa tapahtunut LeKi-hyökkääjä Miika Heikkilän tempaus nostatti tunteita lehdistötilaisuudessa.

Ottelun alusta lähtien kotijoukkue LeKi oli kuskin paikalla, eikä rovaniemeläisryhmä saanut juuri mainetekoja aikaiseksi. Juuso Rämön ottelun avausminuuteilla aloittama maali-iloittelu ei päättynyt ennen kuin Anton Levtchi viimeisteli hattutemppunsa ottelun viimeisellä minuutilla. Tulos oli lopulta murskaava 7-1.

Toinen neljän tehopisteen mies LeKin riveistä oli Santeri Vuoti neljällä syöttöpisteellään.

LeKi lähti otteluun terävästi ja loi heti paikkoja Paavo Hölsän vartiomalle maalille. Rämön 1-0-osuma syntyi komean syöttökuvion päätteeksi, jossa RoKi-puolustus oli luvalla sanoen ulapalla. 

Maalineduspelaaminen nousikin ottelun teemaksi, sillä LeKi iski yhtä vaille kaikki maalinsa metrin etäisyydeltä RoKin nuotasta.

− Pitäisi pystyä parempaan. Emme onnistuneet alkuunkaan kummankaan maalin edustalla, manasi RoKin päävalmentaja Petteri Hirvonen ottelun jälkeen.

Mikko Saikkosen kauden ensimmäisen, ja Levtchin illan ensimmäisen osuman siivittämänä LeKi johti avauserän jälkeen jo 3-0. 

LeKi paketoi pelin toisessa erässä

RoKiin lainalle HIFK:n A-nuorista tullut Juha Jääskä otti itselleen 2+10-minuutin rangaistuksen toisen erän alussa. Jääskän istunto ei kostautunut vieraille, mutta se kuvasti RoKin koko ottelua − huolimatonta ja löysää pelaamista.

Tomi Iso-Mustajärvi iski kahdesti ja Levtchi kerran, joten 40 minuutin pelin jälkeen saukkopaidoilla oli kasassa jo kuusi maalia. Jokaisessa lempääläläisten maalissa Hölsän nenän edessä oli enemmän LeKi-pelaajia kuin RoKin miehiä. 

− Melko simppeliä peliä pelasimme tänään. Emme roiskineet kiekkoja ja tunnistimme tilanteet hyvin, myhäili LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela

Olli-Aleksi Pietilä onnistui kaventamaan tilanteeksi 6-1 aivan toisen erän lopussa, kun Levtchi pelasi tilanteessa pehmeästi.

− Levtchi kuittasi sen turhan maalin omiin viimeisen minuutin maalillaan, Kuusela naurahti hattutempun iskeneen Levtchin suoritusta.

Viimeisessä erässä ei enää ihmeitä nähty. LeKin Tuomas Koskinen otti vielä loppuhetkillä kymmenen minuutin käytösrangaistuksen, mutta se ei vaikuttanut pelin kuvaan. Levtchi täydellisti iltansa viimeisellä minuutilla iskemällä kolmannen maalinsa − ja neljännen tehopisteensä RoKi-maaliin.

− Tämä oli meiltä kauttaaltaan hyvä peli, mutta työsarkaa silti riittää, päätti Kuusela.

Heikkilän tempaus nostatti tunteita

LeKin Miika Heikkilä nappasi ottelun loppuhetkillä RoKin Juhani Tammisen mailan ja vei sen joukkueensa vaihtoaitioon. RoKin päävalmentaja Hirvosen mukaan LeKi-hyökkääjä laittoi mailan vaihtopenkin väliin ja väänsi sen poikki.

− LeKin vaihtopenkillä ei reagoitu mitenkään. Käy vähän sääliksi. Kunpa tätä lajia ei pilattaisi tuommoisilla tempuilla, tuumaili Hirvonen ennen virallisen lehdistötilaisuuden alkua.

Heikkilällä itsellään oli tilanteesta erilainen näkemys.

− Pelin tiimellyksessä sattuu kaikenlaista. Mailan otin ja vein vaihtoaitioon, mutta ei se siinä rikki mennyt. Ja onhan tuo "Aurinkokuningas" niin hyvä pelaaja, että halusin hänen mailansa, hymähti Heikkilä tapaukselle.

EDIT 26.11.2016 klo 20.55 Heikkilän mailatempaus ja kommentit lisätty.

EDIT2 26.11.2016 klo 21.15 Heikkilän kommentteja tarkennetttu.

EDIT3 26.11.2016 klo 21.31 Tapaus Heikkilä lisätty ingressiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle