LeKi tarrasi pudotuspelipaikkaan - karsinnat vaanivat tehotonta Hokkia

MESTIS / Raportti
Christian Heljanko kannatteli LeKin arvokkaaseen voittoon.
Kuva © Jarno Hietanen
LeKi ja Hokki kohtasivat viikon sisään toista kertaa, ja myös tällä kertaa kyseessä oli todellinen kuuden pisteen ottelu. Christian Heljangon huippupelin siivittämänä lempääläläisjoukkue kipusi pudotuspelipaikoille, kun taas Hokin pelit ovat vaarassa jatkua karsintasarjassa, kun runkosarjaa on jäljellä kolme ottelua.

Parin räväkän ja vauhdikkaan avausvaihdon jälkeen ottelun avauserä pelattiin pääosin hurjasti karvanneen LeKin komennossa, ja kotijoukkue vastasikin avausmaalista. Jere Rouhiaisen laukoma kiekko upposi hieman helposti Sami Väliharjun selän taakse.

Kajaanilaisista ainoastaan Hokin ykkösketju näytti saavan tilanteita aikaan. Niklas Näppi koukittiin kumoon läpiajosta rangaistuslaukauksen arvoisesti. Näpin yritys oli kuitenkin lepsu, ja Christian Heljanko torjui vaivatta.

LeKi pääsi erän lopulla kokeilemaan ylivoimapelinsä purevuutta, mutta Hokki-alivoima oli hyvää.

Toinen erä alkoi Hokki-ylivoimalla. Kajaanilaisille tarjoutui 43 sekuntia jopa kahden miehen ylivoimaa Rouhiaisen lauottua kiekon katsomoon. Tulos oli kuitenkin suhteellisen heikko ylivoima, ja kunnon maalipaikat olivat vähissä.

Kiekkosade ei sammuttanut Heljangon liekkiä

− Vauhdikas peli kaikkinensa, hyvin erityyppinen, kuin viikko sitten Kajaanissa. Oma joukkue pääsi hyökkäämään selkeästi enemmän. Tehottomia olimme, varsinkin toisessa erässä. Oli etsikkoaikaa ylivoimalla, harmitteli Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

Erän alkupuoliskon paras tontti tarjoutui LeKin Ismo Nikkiselle, joka suti yllättäen auenneesta paikasta kiekon kuitenkin ohi puolityhjän maalin. Aivan huippupaikat olivat muutenkin vähissä molemmissa kenttäpäädyissä, mutta LeKi onnistui lisäämään johtoaan, kun Tommi Välimaa osui keskialueen katkon jälkeen. Osumaan syötön kirjautti tehot 0+2 rohmunnut kapteeni Sami Laakso.

− Ei ollut tosiaan samantyylinen peli, kuin Kajaanissa. Oli vauhdikkaampi ottelu, kamppailtiin ja luisteltiin enemmän. Miehekkäästi omat pelaajat esiintyivät. Vastustajakin oli hyvä, ja varsinkin toisessa erässä tuli höyryjunan lailla päälle. Se kahden miehen alivoiman tappo oli tärkeä, summasi LeKin Miikka Kuusela.

Erän lopulla hanakasti pelannut Hokkikin vihdoin onnistui. Valtteri Järviluoma oli vienyt LeKin kääntölaukauksellaan jo 3-0-johtoon, kun Hokki kuittasi kavennuksen ylivoimalla. Kahdessa edellisessä LeKi-maalissa itseään sättinyt Markus Korkiakoski kavensi maalin edestä.

Vaikka Hokki ei huippupaikoilla herkutellutkaan, kirjattiin varmoja otteita esittäneelle LeKi-vahti Heljangolle erässä peräti 22 torjuntaa.

− Vaikka vastustaja sen 3-1-kavennuksen ylivoimalla tekikin, oli alivoima tänään hyvää, ja Heljangolta jälleen huippupeli. Vedimme jälleen koko jengillä, ja näyttää, että kasvamme joukkueena ja keväällä menestyminen kiinnostaa selkeästi, Kuusela kehui omiaan.

− Se, että LeKi vei tuon toisen erän 2-1, on aika tylyä tuolle pelaajistollekin. Onni on aina ansaittava, ja tänään emme sitä ansainneet, vaikka työmäärä oli riittävä siihen. Mistään moraalista ei varmasti jäänyt kiinni, Laukkanen huokaisi.

Päätöserässä Hokki yritti viritellä kiriä, ja tällä kertaa joukkue pääsi myös kohtuullisille maalipaikoille. Tuttu kompastuskivi, maalinteko, oli kuitenkin vaikeaa, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin tällä kaudella. Lopulta LeKi sinetöi voiton nimiinsä reilu minuutti ennen loppua, kun Jere Helenius osui tyhjään maaliin Hokin hakiessa riskillä kavennusta.

− Tulosta on kunnioitettava, ja vastustaja teki jotain paremmin. Täytyy pohtia ja katsoa vähän videolta, mitä pystytään huomiseksi muuttamaan. Matka jatkuu meillä Heinolassa huomenna, sielläkin iso ja tärkeä peli, Laukkanen käänsi katseita tulevaan.

− Me lähdemme huomenna Keuruulle, siellä on myös tärkeitä pisteitä jaossa. Tästä päivästä tyytyväinen, ja huomista kohti, päätti Kuusela.

» Lähetä palautetta toimitukselle