KJT:lle kauden ensimmäinen vierastappio Kouvolasta

MESTIS / Raportti
Loistavasti kautensa aloittanut, mutta viime kierroksilla yskähdellyt KJT joutui taipumaan KooKoolle luvuin 3-2 (2-1, 1-0, 0-1). Tarkan ja varovaisen ottelun ratkaisi kaksi maalia järjestellyt kotijoukkueen kakkosketju. Juniori-ikäinen maalivahti Patrik Johansson joutui yllättäen KooKoon maalin suulle viimeisiksi minuuteiksi, mutta kesti hyvin vieraiden painostuksen.

Päätuomari Jari Levosen luistellessa jäälle ehdin jo tokaisemaan, että tänään pelissä on ainakin kunnon tuomari. Kuinka erehtyväinen ihminen voikaan olla… Aloituskiekon pudottaminen jäähän sujui Levoselta hyvin, mutta muuten ensimmäisen erän työskentelystä ei paljoakaan onnistumisia pysty löytämään. Levonen vihelsi erän aikana seitsemän rangaistusta, joista useimmat hyvinkin pehmeistä kosketuksista.

KJT:n maalilla jatkoi Jaakko Suomalainen, joka on pelannut kaikki joukkueensa ottelut, sekä eniten minuutteja koko sarjassa. Ensimmäisen kerran Suomalaista hätyyteltiin kolmen peliminuutin jälkeen, kun Timo Nurmberg vapautti nerokkaalla syötöllä Tatu Katteluksen läpiajoon. Katteluksen veto kilpistyi kuitenkin järvenpääläisvahdin olkapäähän.

Ensimmäinen erän lukuisista jäähyistä sai päivänvalonsa ajassa 4.14, kun Matti Luoma piti hivenen Tomi Lindforsia kiinni olkapäästä. Ylivoimaa ei ehtinyt kulua kun 17 sekuntia, kunnes KooKoon ykkönen iski. Reino Soijärvi meni tilanteessa yksin ruuhkan läpi ja napautti tulisen vedon kohti ylänurkkaa. Kiekko pomppasi takaisin jäälle nopeasti, ja moni katsoja ehtikin varmastoi jo ajatella: ei kai taas. Nyt maalituomari ja Levonen näkivät kuitenkin kumpikin maalin syntyneen, eivätkä vierasjoukkueen pelaajatkaan tuomiosta protestoineet 1-0-osumaa.

Seuraavassa vaihdossa Lindfors pääsi KooKoon valkokypäräisen Mikko Kinnusen kanssa vastahyökkäykseen. Kinnunen heitti kuitenkin vaikean syötön maalinkulmalle, eikä Lindforsin syöksyminenkään auttanut. Kiekko pysyi yhä KJT:n puolustusalueella, ja pian Levonen näkikin Pekka Nöyräsen syyllistyneen mailasta kiinnipitämiseen. Nyt kotijoukkueen ylivoima ei kuitenkaan päässyt käyntiin, ja rangaistuksen lopussa tuomari hyvitti edellisen tilanteen antamalla KooKoon Mikko Pukalle kakkosen. KooKoon maalivahti Sami Heikkinen joutui puuttumaan ensimmäistä kertaa tosissaan peliin vasta Pukan jäähyn aikana, vaikkei ylivoima KJT:lläkään kulkenut.

2-0-johtoon KooKoo siirtyi pari sekuntia ennen erän puoliväliä. Toni Hälinen menetti kiekon omalla puolustusalueellaan, ja Teemu Timoskainen ja Jari Keltanen pääsivät juonimaan sotasuunnitelmia Suomalaisen päänahan saamiseksi rauhassa. Lopulta Timoskainen syötti kiekon heittäytyneen KJT-pakin alta takatolpalle, josta Keltanen siirsi sen maltilla alanurkkaan.

Reilua minuuttia myöhemmin Luoma loi KJT:lle ensimmäisen tekopaikan. Iippo Suutarinen latasi kuitenkin kiekon suoraan syötöstä päin hyvin peittämään liukuneen Heikkisen patjoja. Kavennusmaali syntyi parikymmentä sekuntia myöhemmin, vaarattomamman näköisestä paikasta. Juha Jusslinin mailasta lähtenyt pomppu meni Heikkisen taakse hivenen helpohkosti. Seuraava merkintä tuli taas jäähyn muodossa. KooKoon neloskenttä loi painetta hyökkäysalueelle ja KJT joutui turvautumaan epäpuhtaisiin otteisiin. Ilo Nöyräsen jäähystä jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä vain 15 sekuntia myöhemmin passitettiin Reino Soijärvi niinikään kakkoselle Ossi-Petteri Grönholmin kaaduttua siniviivalla. Neljällä neljää vastaan pelatessa kumpikaan joukkue ei onnistunut käyttämään tilaa edukseen.

Nöyräsnen sai erän kolmannen kakkosensa ajassa 16.19 ja tuplasi samalla kauden jäähymääränsä. Tuomio oli hyvin outo, sillä KooKoo-pelaaja kompastui tilanteessa itsekseen, ja tuomari seisoi vieressä. Niinpä ei ollutkaan yllättävää, että myös KooKoon Antti Huuhka sai kyseenalaisen jäähyn aivan erän loppuun. Jäähyjen takia erä oli kovin rikkonainen, ja kun kumpikaan ei joukkue ei saanut ylivoimapeliään kulkemaan kovinkaan vakuuttavasti, ei tuhlattuja maalipaikkojakaan montaa ollut.

Keltanen voittomaalin rakentajana

Toinen erä alkoi KooKoon hyvällä alivoimalla. Myös Levosen tiukka linja jatkui: reilun minuutin pelin jälkeen penkille joutui nimittäin KJT:n Grönholm koukkaamisesta. Nyt kotijoukkue sai jo pakkopeliäkin aikaiseksi, mutta Soijärven luistimesta sivuverkkoon pompannutta kiekkoa lähemmäs maalia ei ylivoimalla päästy. Juuri kun Grönholm palasi jäälle KooKoo tosin sai hillittömän hässäkän KJT-maalille aikaiseksi. Maassa kontannut Suomalainen onnistui jo potkaisemaan kiekon altaan tolppaan, ja maaliviivalle, mutta Levonen vihelsi pelin poikki ennenkuin kiekko viivan kiiltävämmällä puolella kävi.

Kymmenisen sekuntia myöhemmin Ossi Louhivaara karkasi puolustajilta läpiajoon, mutta loistavan alkukauden pelannut Suomalainen venyi paraatipelastukseen. Hetken päästä jäähylle joutui Tuomas Forss, ja KooKoo painoi pelin jälleen hyökkäyspäätyyn. Nurmbergin laukoman vaarallisen vedon Suomalainen nappasi hanskaansa varmasti rajusta maskista huolimatta. KooKoon kolmas maali syntyi aivan jäähyn lopulla, ikään kuin vahingossa. Hyvin kiekon ylöstuonut ja maalin kiertänyt Louhivaara oli jo luistelemassa posipäin, kun Keltanen tarjosi miehelle yllättäen namupassin parhaaseen vetopaikkaan. Louhivaara kääntyi ja veti sokkona kohti maalia, löytäen maalivahdin längistä riittävän aukon.

Kahdeksan minuutin pelin jälkeen Nurmberg tarjosi tekopaikan Mikko Mattilalle, mutta KooKoon kipparin laukaus meni yli maalin. Samassa vaihdossa KJT laukoi ensimmäisen kerran erässä kohti KooKoo-maalia, tosin aika vaarattomasti. Kotijoukkue sai vielä muutaman hyvän paikan aikaiseksi, mutta pikkuhiljaa vastustajakin pääsi peliin mukaan ja sai paikkansa. Pekka Nöyränen käytti KooKoon neloskentän löysäilyn hyväkseen ja nousi maalille, mutta hänenkin vetonsa jäi löysäksi. Vähän myöhemmin vieraat painivat Iippo Suutarisen johdolla Heikkisen edessä, mutta irtokiekkoa ei saatu haluttuun paikkaan. Viimeisten minuuttien parhaat paikat rakeni KooKoon Keltanen. Jälkimmäisessä tilanteessa Jussi Saarinen joutui estämään painiottein Louhivaaraa maalin edessä ja sai rangaistuksen ajassa 38.36.

Johanssonin tulikaste

Kolmas erä alkoi KooKoon ylivoimalla, ja jatkui myös, kun Mikko Sairanen torppasi J-P Holopaisen laitaa vasten kahden minuutin arvoisesti. Kiekkoa ei kuitenkaan hyökkäysalueelle saatu. Ylivoima jälkeen kotijoukkue pyrki varmistamaan kahden maalin johtoaan ja peruutteli. KJT sai kuitenkin tilaisuutensa. Miikka Lindholm oli unohdettuna kouvolalaispuolustajien takana hyökkäyssiniviivalla, muttei saanut kunnolla syöttöä haltuunsa. Pari minuuttia myöhemmin Matti Lievonen harhautti näyttävästi KooKoon ykköspakkiparin Holopainen-Grönroos, muttei sitten osannutkaan tehdä mitään kiekon kanssa.

Teemu Timoskaisen satutettua nilkkansa KooKoo joutui tiivistämään peliään kolmannessa erässä kolmeen ketjuun, eikä hyökkäykseen enää tuntunut riittävän virtaa. Kun peliä oli jäljellä reilut yhdeksän minuuttia, sai KJT ylivoiman Katteluksen saatua käskyn penkille. Reilun puolen minuutin pakkopelin jälkeen Kai Öhberg tykitti tulisesti viivalta kovan ruuhkan takaa, ja Lindholm jatkoi irtokiekon sisään.

Maali ei ollut KooKoon ainoa takaisku, sillä samassa tilanteessa maalivahti Sami Heikkinen venäytti nivusensa ja joutui jättämään kentän. Tilalle maalin suulle luisteli juniori-ikäinen Patrik Johansson. Johanssonin ensimmäistä miesten peliä ei oltu osattu odottaa, sillä jo kypärän etsiminen vei aikansa. Joukkue puolusti entistä tiiviimmin, ja nuori maalivahti torjui epätoivoiset kaukovedot varmuudella. Nelisen minuuttia ennen päätössummeria KJT pääsi yrittämään Johanssonin ohitusta lähietäisyydeltä, mutta hän selvitti tilanteen hyvin. Tatu Katteluksella oli vielä 57 peliminuutin kohdalla avoin paikka ratkaista peli lopullisesti, mutta mies ei saanut kiekkoa yli makaavan Suomalaisen vaikka aikaa mallaamiselle oli.

Lopussa KJT vyöryi rejusti KooKoon alueelle, kuulutus kertoi kahteen otteeseen vajaan kymmenen minuuttia pelanneen Johanssonin torjuntamääräksi 13. Jostain syystä Seppo Repoa tuurannut Harri Nyman ei kutsunut maalivahtiaan aitioon, vaikka parikin kertaa viimeisten minuuttien aikana aloitus KooKoon päätyyn vielä saatiinkin.

Pitsihameet oli jätetty kotiin

Tällä kertaa KooKoon hyökkääjät olivat jättäneet hempeimmät asusteensa kotikomeroon. Työnteko oli aivan toisenlaista kuin keskiviikkona ja taklauksiakin jaeltiin puolin jos toisin. Voiton takuumiehinä oli tänään kakkoskenttä, jossa parhaat tekopaikat loi Jari Keltanen. Ilman Jaakko Suomalaisen loistotorjuntoja toisessa erässä, olisi ketju juoninut maaleja enemmänkin. Isäntien puolustus onnistui kokonaisuudessaan pitämään KJT-hyökkääjät hyvin kurissa.

KJT:lla tasaväkiseen esitykseen KooKoon kanssa pystyi läpi pelin vain ykköskenttä. Tosin pistekärki Jaska Vilen erikoistui tänään lähinnä (aiheestakin) mussuttamiseen. Pekka Nöyränen oli kolmesta jäähystään huolimatta KJT:n näkyvin pelaaja hyökkäyspäässä, ja vahvan kolmannen erän pelannut Kai Öhberg haki tasoitusmaalia ottelun lopussa useaan otteeseen. Jouluun asti joukkueessa jatkavat Pelicans-lainat olivat selkeitä vahvistuksia järvenpääläisille. Ossi-Petteri Grönholmin liikkumista ja luistelua oli ilo seurata. Mies toi kiekon moneen kertaan ylös, mutta kiekollisessa pelissä on vielä parannettavaa. Myös Jussi Saarinen pelasi pirteästi, antaen muutaman hyvän syötön ja taklaten pari kertaa napakasti. Lahdessa kokeella olevan Toni Mustosen jatkosta päätetään viikonlopun aikana.

-Ensimmäisen erän nukuimme ja otimme turhia jäähyjä. Ilmeisesti Kajaanin-matka tuntui vielä. Heräsimme peliin mukaan vasta kun olimme pari maalia tappiolla, Harri Nyman sanoi.

-Sarjan kovin vaihe on nyt takanapäin. Syksyyn täytyy kyllä olla tyytyväinen, 20 pistettä 16 pelistä. Vapaapäiviä ei ole montaakaan ollut, joten nyt pojat saavat olla pari päivää irti kiekosta. Tänään näkyi jo pieniä viitteitä energiavaraston loppumisesta, pelissä ei ollut sellaista raikkautta, Reijo Mansikka sanoi.

-KJT on kyllä vaikea vastus. Se pelaa niin tiivistä peliä, että meidän peli meni liian varovaiseksi. Eikä maalipaikoista onnistuttu riittävän hyvin vieläkään, hän jatkoi.

Nivusensa venäyttäneen Heikkisen vamman laatu selviää alkuviikosta. Mikäli vaiva pitää miehen sivussa vielä tauon jälkeen, on Kouvolassa aloitettava maalivahdin etsintä, sillä ykkösmolari Carl Grahn on vielä ainakin pari viikkoa sivussa. Teemu Timoskaiselta puolestaan ärtyi nilkka, joka leikattiin viime keväällä. Myös Timoskaisen vamman laatu tutkitaan alkuviikosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle