Linnonmaa ratkaisi jännitysnäytelmän vieraille

MESTIS / Raportti
KooKoo ja Kiekko-Vantaa tahkosivat kolmatta välieräkamppailuaan hyvän toven. Ratkausmaalin 3-4 (2-1, 1-1, 0-1, 0-0, 0-1) niittasi Carl Grahnin taakse vantaalaislaituri Petteri Linnonmaa, kun pelikello näytti aikaa 88.24. Tilanteiden valossa tasainen ottelu kääntyi lopulta oikeutetusti vieraille, jotka hallitsivat valtaosaa ottelusta. Ottelusarja on ensimmäistä kertaa katkolla tiistaina.

Ottelu alkoi varovaisella pelillä. Kolmen minuutin pelin jälkeen molemmat tosin pääsivät kokeilemaan maalintekoa kertaalleen. Ensin KooKoon ykköskenttä sai hyvän mahdollisuuden Joni Hallikaisen torjuttua kiekon eteensä, ja vastahyökkäyksestä Teemu Kuusiston laukaus luiskahti Carl Grahnin räpylästä ohi maalin.

Avausmaalista vastasi Kiekko-Vantaa puolitoista minuuttia myöhemmin. Tehottomasti kaksi ensimmäistä kohtaamista pelannut Hannu Väisänen laukoi kiekon tarkasti ja lujaa b-pisteen kaarelta ohi Grahnin niin, että tolpan kilahdus kuului toiseen päätyyn asti.

Seuraavat paikat sai kotijoukkue. Seitsemän peliminuutin paikkeilla Marko Levänen pääsi nelosketjun hyvän vaihdon jälkeen kokeilemaan Hallikaisen refleksejä reboundista. Hallikainen esitti kuitenkin vakuuttavan torjunnan lähilaukaukseen. Tasoihin KooKoon punnersi Jari Keltanen puolentoista minuutin kuluttua nostamalla kiekon läheltä verkkoihin.

Seuraavassa vaihdossa Vantaan Petja Pietiläiselle avautui loistopaikka maalin edestä. Päätylaudat kolisivat kuitenkin. Tänään tasapuolisesti, vaikkakin hivenen linjattomasti, tuominnut Jussi Perttu vihelsi ensimmäisen rangaistuksensa ajassa 13.20 Tommi Hannukselle. Kakkosen ainoa ylivoimakuti oli Ossi Louhivaaran viimeisellä sekunnilla suorittama totaalisen epäonnistunut suoritus.

KooKoo siirtyoi kuitenkin johtoon hetipikaan rangaistuksen päätyttyä vastaiskulla vastustajan hukattua oman tuhannen taalan paikkansa. Grahn kikkasi kiekon suoraan vastustajalle, mutta Hannus ei onnistunut viimeistelyssään. Tony Grönroos lähetti irtokiekon mallikkaalla syötöllä keskialueella kytänneelle Teemu Sompille, joka polki vauhdilla läpi. Hallikaisella ei juurikaan ollut mahdollisuuksia lappeenrantalaislaiturin käsien käytyä Singerin lailla.

Reilu minutti myöhemmin kentälle tuli tilaa, kun Jari Raattama ja Heikki Löfman nahinoivat itsensä aitioon. K-Vantaa käytti tilan paremmin hyväkseen ja painoi kiekkoa KooKoon päätyyn. Maaliinkin olisi ollut saumat Jonni Kiisken hyvästä avauksesta, mutta hyökkääjät eivät onnistuneet käyttämään 2-1-tilannetta edukseen. Erän maalipaikat tasan, laukaukset ja pelin hallinta tasaviisikoin selvästi vieraille - joten kotijoukkue sai olla johtoasemastaan pirun tyytyväinen.

KooKoolla/K-Vantaalla saumat ratkaista

Kiekko-Vantaa aloitti toisen erän vauhdilla, myllyttäen heti ensimmäisen minuutin aikana Grahnin nenän edessä. Pelin hallinta valui kuitenkin vähitellen KooKoolle, ja Hallikainenkin joutui muutamaa minuuttia myöhemmin torjuntatöihin Mikko Kinnusen kentän pyöritettyä peliä hyökkäyspäädyssä.

Tähän asti molemminpuolista kamppikisaa tyynenä seurannut Perttu löysi pillinsä ajassa 25.49 kun Henri Ekholm koukki vastustajan nurin tuomarin jaloissa. Reijo Mansikka passitti ylivoimaan kolmoskentällisen, mikä kannatti, sillä pojilla riitti taistelutahtoa ja yritystä. Mikko Outinen piti kiekon hyökkäysalueella heittäytyen vaisuun purkuyritykseen, ja tönäisi kiekon Teemu Timoskaiselle. Vastustajan sidottua Timoskaisen kiekon nappasi Jari Raattama, jonka syöttö löysi maalinkulmalla yksin osotelleen Jari Keltasen. Keltasella oli hyvin aikaa hassuttaa Hallikainen, ja KooKoo siirtyi kahden maalin johtoon ajassa 26.41. Hetkeä myöhemmin seuranneen Teemu Kuusiston jäähyn aikana Hallikaiselle ei töitä kertynyt.

Erässä ei montaakaan vantaalaistilannetta nähty, mutta ne mitkä syntyivät, olivat lähtöisin Teemu Nikoskelaiselta. Kahdentoista minuutin kohdalla luokanopettaja heitti komeat veivit hyökkäyspäässä, mutta Grahn kesti. Minuuttia myöhemmin vantaalaisten pelattua alivoimalla sama mies karvasi kiekon pois Grahnilta maalin takana, muttei ehtinyt kiertää maalia riittävän nopeasti. Aki Kauppisen jäähyn aikana töitä riitti kuitenkin huomattavasti enemmän Hallikaisella, joka kuitenkin torjui varmasti kouvolaisten yritykset.

Vantaan kavennus syntyi puolitoista minuuttia ennen toisen erän päättymistä. KooKoo löysäili oamlla alueellaan, eikä purkanut kiekkoa varmasti yli viivan. Nikoskelainen ja Ari-Pekka Pajuluoma syöttelivät Grahnin pihalle, ja kiekon maaliin. Maalin tehnyt Pajuluoma pelasi yllättävän vahvasti, ottaen huomioon sen, että Kiekko-Vantaa ehti jo muutama päivä takaperin tiedottaa miehen kauden olleen ohi solisluun murtumisen johdosta.

KooKoolla oli mahdollisuutensa ratkaista ottelu edukseen toisessa erässä, mitä se hallitsi suhteellisen selvästi. Valtaosa joukkueen laukauksista meni kuitenkin joko suoraan tai kimmokkeen kautta ohi maalin.

Kolmas erä oli puolestaan vantaalaisten suhteellisen selvää hallintaa potenssiin kolme. Tasoitusmaali syntyi heti erän alkuun, ajassa 42.33. Paine oli pysynyt koko alkuhetket KooKoon päädyssä, kun Teemu Kolehmainen heitti roikkukiekon KooKoon maalin yli. Ensimmäisenä paikalle kirmasi vantaalaiskippari Löfman, joka syötti kiekon maalin eteen tulleen Mikko Kainulaisen lapaan. Kylmä, vain muutaman vaihdon siihen mennessä pelannut, kainulainen osoitti olevansa myös kylmähermoinen, ja siirsi lätyn varmasti ohi Grahnin.

Maali lisäsi vantaalaisten draivia entisestään. Ensimmäistä kertaa tässä ottelussa joukkue pääsi ylivoimalle vajaa kolme minuuttia myöhemmin. Jatkuvasti maila korkealla kontaktitilanteisiin tuleva Teemu Somppi sai kakkosen huidottuaan jo ensimmäisessä ottelussa kaltoinkohtelemaansa Jukka Hakkaraista kasvoihin.

Päätöserän ainoa tilanne josta innokkaimmat saattoivat edes toivoa maalia kotijoukkueelle syntyi tuon alivoiman aikana. Kaksi maalia tehneen Jari Keltasen laukaus pomppasi lujaa Hallikasesta, mutta kouvolalaisen epäonneksi suoraan ylöspäin. Ylivoimajoukkueen paras paikka oli jäähyn loppuhetkillä, kun Jonni Kiiski laukoi maalille ovelan, ohjattavaksi tarkoittamasna laukauksen. Petteri Linnonamaa ie kuitenkaan saanut ohjattua kiekkoa kunnolla kohti maalia.

Erän puolenvälin jälkeen tulleen J-P Holopaisen rangaistuksen aikana Kiekko-Vantaa pyöritti peliä, muttei saanut rakennetuksi maalipaikkoja. Sama vaivasi vieraita koko erän ajan, sillä kovasta prässistä huolimatta viimeinen terävyys uupui. KooKoo ei kolmannessa erässä montaakaan kertaa edes yrittänyt hyökätä, torjunnat 11-3. Joukkueen otteissa näkyi varovaisuuden lisäksi myös pakolliset ketjumuutokset. Mansikka joutui tiivistämään kolmeen ketjuun Keltasen saatua aivotärähdyksen ja Leväsen loukattua polvensa.

Kerrasta poikki, sanon suoraan sen

Vantaa jatkoi jatkoerää siitä, mihin oli edellisen kaksikymppisen aikana jäänyt. Löfmanin heti alkuun ottama jäähy hillitsi vähän vauhtia, mutta joukkue pelasi erinomaista alivoimaa, ja pakotti Grahnin ottamaan muutaman tärkeän kopin heti rangaistuksen päätyttyä. Ylivoimalle vierailijat pääsivät Mikko Pukan roikuttua vastustajan jään pintaan maalipaikassa. Tatu Kattelus raatoi kentällä lähes koko alivoiman ajan, ja Grahn teki jälleen muutaman loistopelastuksen.

Neljännen erän kääntyessä ehtoopuolelleen, siirtyi ote taas KooKoolle. Ajassa 73.12 Timo Nurmberg heitti kääntölaukauksen siniviivalta maalille. Mikko Mattilan ohjaus meni niukasti ohi, mutta Aki Kauppinen tuomittiin tilanteesta jäähylle. Hallikainen pääsi kuitenkin helpolla - ei vetoja. Viimeiset minuutit pelattiin vantaalaisten ylivoimaa, tai oikeastaan KooKoon onnistunutta alivoimaa. Tänään kikkailupäällä ollut Grahnkin onnistui purkamaan kiekon toiseen päätyyn kahdesti.

Kahdeksankymmenen minuutin pelin jälkeen jäällä alkoi näkyä jo pieniä väsymyksen merkkejä. K-Vantaa yrittikin ratkaista pelin nopeasti ja painoi päälle enismmäiset pari minuuttia. Lähinnä kiekko pysyi kuitenkin KooKoon kulmissa, vain Tommi Hannus nousi kertaalleen röyhkeästi maalille. Pari minuuttia myöhemmin kouvolalaisten kolmoskenttä oli jälleen suurissa vaikeuksissa hannuksia vastaan. Ilari Filppula pääsi maalin edustalle, muttei saanut sudittua kiekkoa sisään.

Ratkaisu syntyi Pete Suonpään avaamasta nopeasta vastahyökkäyksestä ajassa 88.24. Hyvänn ottelun pelannut Teemu Kuusisto antoi kovan ja tarkan poikittaissyötön nousunsa päätteeksi, ja 1801 (olettaen, että Vantaan rytmiryhmään kuului 30 ihmistä…) kouvolalaiskannattajaa suoritti pikaisen ulosmarssin. Maalin teki tänään muuten suhteellisen näkymättömänä pysytyellyt Petteri Linnonmaa.

"Ei tässä volttia aleta tekemään"

Totuttuun tapaan Kiekko-Vantaa oli jälleen tasainen kokonaisuus, josta kukaan ei pettänyt. Hyökkäyslaueella näkyvimpiä olivat Tuomas Nikoskelainen sekä Tommi Hannus. Myös Teemu Kuusisto vei ajoittain vastustajaa kuin litran mittaa. Puolustajista varmaa peliä esitti Matias Schantz, joka tuki hyvin myös hyökkäyksiä. Joni Hallikainen pelasi perusvarman pelin, ja oli voiton takuumiehiä, vaikka muutamaan otteeseen harrastikin pomputtelua.

-Tunteet ovat vielä niin pinnassa, etten tiedä tuleeko tässä mitään järkevää puhuttua, K-Vantaan Jarmo Kauppi aloitti taiston tauottua.

-Ottelu oli juuri niin tasainen kuin ennakoitiinkin. Hävisimme paljon aloituksia, ja alussa myös kaksinkamppailuja. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä paremmin pääsimme mukaan. Nousu tasoihin tilanteesta 3-1 oli hieno, kommentoi Kauppi.

Perjantaina rutkasti jäähyjä tuominnut Jussi Perttu ei tänään kovin usein pilliinsä tarttunut. Toisinaan mies katsoi selvät koukut sormiensa läpi seisten aitiopaikalla, toisinaan lievemmästäkin joutui aitioon.

-Tuomarilinja oli oikeudenmukainen, totesi Kauppi vaikka hivenen ihmettelikin, että joukkue pääsi ylivoimalle vasta kolmannessa erässä.

Reijo Mansikka harmitteli hyökkääjiensä loukkaantumisa, joiden johdosta KooKoo joutui tiivistämään kolmeen viisikkoon turhankin varhain. Varsinkin Jari Keltasen menetys oli harmillinen, sillä mies oli selvästi kotijoukkueen pirtein hyökkääjä läpi pelin. Puolustaja Jussi Onnela palasi kentille sairastuvalta, ja pelasi ihan mallikkaasti kuukauden pakkolevostaan huolimatta.

-Hyvin olisi voinut peli jatkua vielä kauan, sillä kuten Jarmokin sanoi, ei joukkuessa suurtakaan eroa ole. Kahden maalin johdon menettäminen oli iso asia. Maalit tulivat vielä todella harmittavasti toisen erän loppuun ja kolmannen alkuun. Vantaa sai niistä uskoa, Mansikka kommentoi.

Ottelusarja on ensimmäistä kertaa katkolla tiistaina Vantaalla. Kovin mansikkaiselta ei asetelma kouvolalaisluotsille maistunut.

-Ei tässä volttia aleta tekemään. Tiistaina sitten katsotaan, jatkuvatko pelit torstaina. Uskon kyllä siihen, Mansikka sanoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle