KooKoo Mestis-mestariksi yleisöennätyksen edessä

MESTIS / Raportti
Mestaruus maistui.
Kuva © Daniel Levi

Kouvolan jäähallissa tehtiin Mestis-historiaa kahdesta syystä - KooKoo voitti ensimmäisen Mestis-mestaruutensa ja samalla rikottiin Mestiksen yleisöennätys: peliä oli saapunut seuraamaan 5194 ihmistä. Tunnelma Kouvolan jäähallissa oli erinomainen alusta loppuun, ja kun Joona Karevaara kävi tuikkaamassa kiekon tyhjään rysään, koko halli räjähti riemuun.

KooKoo pelasi eritoten joukkueelle erittäin vahvasti ja jokainen teki töitä sata lasissa. Tarkka puolustus ja Mikko Rämön otteet maalilla olivat myös voiton takeina.

Palkintoseremonioiden jälkeen oli fanien vuoro hypätä jäälle KooKoo-pelaajien seuraksi.

Kotijoukkue kuskin paikalla avauserästä loppuun asti

Avauskympin aikana ei juurikaan maalipaikoilla herkuteltu, vaikka peli olikin suhteellisen vauhdikasta. KooKoo rikkoi kuparisen 12 minuutin pelin jälkeen, kun Antti Mäkilä sai pelattua kiekon kulmauksesta maalin eteen Henri Tuomiselle, jonka rystylaukaus upposi Oskari Setäsen selän taakse.

Jukureilla oli myös mahdollisuus tasoittaa peli avauserän lopulla ja toisen erän alussa ylivoimalla, mutta se ei ottanut tuulta purjeisiin. KooKoo kuitenkin onnistui omalla ylivoimallaan toisen erän puolivälissä onnenkantamoisella, kun Karevaaran syöttö pomppi jukuripakin jaloista maaliin.

Päätöserän alussa KooKoo oli hyvin niskan päällä, mutta Setäsen tärkeät torjunnat pitivät vielä vierailijoiden toiveet elossa. Jukurit haki lopussa maalia, mutta KooKoo pelasi vahvasti joukkueelle taistellen jokaisesta kiekosta kaikin voimin.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin vajaa pari minuuttia ennen pelin päättymistä, kun Karevaara karkasi läpi vastassaan vain tyhjä maali. Viimeisellä minuutilla Antti Mäkilä kävi vielä kerran laittamassa kiekon tyhjiin ja loppulukemiksi jäivät 4−0.

Voiton myötä KooKoo voi hakea liigapaikkaa kaudeksi 2015−16.

» Lähetä palautetta toimitukselle