Jokipojille vihdoin avausvoitto

MESTIS / Raportti
Jokipojat vastahyökkäili vierasvoittoon.
Kuva © Teemu Eirtovaara
KooKoon kauden toinen kotiottelu päättyi tappiollisesti jatkoajalla. Joensuusta vieraaksi saapuneet Jokipojat olivat jatkoajalla lopulta parempia ottaen myös ensimmäisen voittonsa. Ottelu päättyi lukemiin 5-4.

Ottelu oli kokonaispiirteiltään vauhdikas. Ensimmäinen erä meni hieman kyttäillessä molempien joukkueiden osalta. Ylivoimamahdollisuuksia annettiin molemmille joukkueille jo ensimmäisessä erässä. KooKoon Nick Dineen ja Jokipoikien Otto Karvinen kävivät jopa pientä nokkapokkaa Dineenin kyynärpäätaklauksen johdosta. 

KooKoon parhaana pelaajanakin palkittu Matias Loppi iski ottelun avausmaalin. Aleksi Elorinne ajettiin ensin suihkun puolelle Niklas Appelgreniin kohdistuneen ryntäyksen johdosta ja Loppi iski viisiminuuttisen jäähyn loppuhetkillä siniviivalta lähteneellä rannelaukauksella.

Ensimmäisessä erässä ei maaleja enempää nähty, vaikka sekä koti- että vierasjoukkueet saivat maalipaikkansa. Kristian Järvinen kohahdutti kotiyleisöä hienoilla torjunnoillaan.

Maalinteko alkaa

Heti toisen erän alkaessa Roope Ranta toi Jokipojat tasoihin reboundista iskemällä. Pelin tempo alkoi nousta ja ”Kouvolan kuuluisin parta” Matt Nickerson väläytti kiekollisiakin taitojaan kotijoukkueen rynniessä päälle. 

Jan-Mikael Juutilainen iski oranssimustat yhden maalin karkumatkalle ajassa 31:05. Olli Julkunen iski B-pisteen kaarelta komean maalin ja KooKoo oli jo kahden maalin karkumatkalla. Toinen erä meni ehkä lievästi kouvolalaisten nimiin.

- Kaksi erää oltiin tosi ahtaalla ja vastustaja oli terävä ja teki meidän pelaamisen hankalaksi.  Sanotaanko näin, että voittoja olisi ansaittu noista kolmesta ensimmäisestä pelistä enemmän kuin tänään. Ei oltu lähelläkään omaa tasoa, summaili Jokipoikien luotsi Mikko Haapakoski.

Kolmannessa erässä alkoi tapahtua. Jokipojat löi itsensä maalin tappioasemasta yhden maalin karkumatkalle alle viidessä minuutissa. Ensin Ilmari Pitkänen sohi kiekon maalivahti Järvisen selän taakse maalinedustalta ja alle minuutti eteenpäin Matti Koistinen ja Joona Karevaara karkasivat KooKoo-puolustuksen höntyillessä hyökkäykseen kahdella yhtä vastaan. Oppikirjamainen maali toi vierailijat tasoihin.

- Oman joukkueen osalta jos miettii viikkoa, niin otettiin todella iso harppaus eteenpäin. Tässä oli sarjan kärkipään joukkueet perjantai-iltoina vastassa ja jos tätä vauhtia parannetaan, niin ollaan helmi-maaliskuussa aika hyvässä lyönnissä, pohdiskeli KooKoo-luotsi Juha Juujärvi. 

Jokipojat johtoon vienyttä maalia tarkasteltiin videolta, mutta Otto Karvisen rynnistyksestä maalille ei löydetty mitään epäselvää.

Kotijoukkueen osalta peli ei kuitenkaan ollut vielä ohi, vaikka erän alku oli suorastaan katastrofaalinen. Oranssimustat painoivat päälle ja Markus Västilä onnistui huudattamaan kotiyleisöä tasoitusmaalilla, mutta luistin alkoi painaa molemmissa päissä kenttää.

- Siinä missä meidän johtavat pelaajat vähän hölmöilivät, niin nuorisokenttä näytti, etten ole turhaan heitä roikottanut mukana. Todella vaikea peli heiltä, mutta kuitenkin värkkäsivät tasoitusmaalin Tuomiston Tomin johdolla, kehui omiaan Juha Juujärvi.

Jatkoaikamaali oli suorastaan kummallinen. Joensuulaisten puolustaja Jarkko Immonen heitti kiekon maalille. Tässä välissä kuvaan astui tuomari, jonka jalasta kiekko pomppi Pitkäsen lapaan. Kotijoukkueen maalivahti Järvinen ei pysynyt tapahtumissa mukana ja Pitkänen saikin pomputtaa voittomaalin täysin tyhjään verkkoon.

- Vierailija oli sillassa, mutta osoitti sitkeytensä ja sen, minkä takia hyvin pitkälti tuolla rungolla joukkue on viime kaudella ollut hopealla. Voittajaluonnetta siinä joukkueessa on varmasti paljon, kehui vastustajaa KooKoon Juujärvi.

» Lähetä palautetta toimitukselle