KooKoo lompsi lomille ja Tinke eläkkeelle

MESTIS / Raportti
FPS sinnitteli kolmannessakin playout-kamppailussa KooKoon mukana, mutta kouvolalaisten kesälomahaaveet osoittautuivat lopulta liian vahvoiksi. Timo Nurmberg juhlisti uransa viimeistä ottelua kahdella maalilla isäntien voittaessa 6-3 (2-2, 1-0, 3-1).

Kenties mielenkiintoisin pohdinnanaihe ennen ottelua oli ns. rantapallo-dilemma. Kumilelujahan heitetään normaalisti pudotuspelien häviäjille, eli putoajille, jotka toisinaan suutuspäissään niitä sitten puhkovatkin. Nyt kesälomille oli lähdössä voittaja, joten mitä tehdä? No, KooKoo selvitti pakkopullan vähimmällä mahdollisella ja keräsi iloisena muutamat jäälle lentäneet rantakamat talteen.

– Pitää heti ensin kiittää joukkuetta siitä, että hoitivat playoutit kolmessa ottelussa. Motivaatiopuolella oli erittäin vaikeaa, mutta saimme kolme voittoa ja varmistimme sarjapaikan ja viidennen sijan, kiitteli Vladimir Kolek vasta päätöserässä ratkenneen ottelun jälkeen.

– Tasainen peli tänäänkin ja yksi maali ratkaisi. Hyvä niin, että se tuli meille.

Katkeran Hokki-puolivälierätappion jälkeen KooKoo joutui siis vielä kohtaamaan FPS:n kolmesti ennen kesälomiaan. Kiusantekijäksi otteluissa jäänyt Palloseura saa seuraavan saumansa välttää varsinaiset putoamiskarsinnat ensi viikon tiistaina käynnistyvässä ottelusarjassa SaPKoa vastaan.

– Hävittiin pelit 3-0. Mielestäni ne kaikki olivat tasaisia, mutta se ei kyllä riittänyt. Turpiin tuli. Vladolle aurinkorasvat mukaan ja meillä sarjapaikan metsästys jatkuu edelleen seuraavassa vaiheessa, jossa koitetaan saada se lyötyä lukkoon, onnitteli Karri Kivi kollegaansa.

Avoin avauserä

Jos varsinaisissa pudotuspeleissä pelataankin usein äärikontrolloidusti, virheitä vältellen, on pelin henki playouteissa aivan toinen. KooKoo-FPS-ottelun avauserä kiekkoiltiin kaikkien valmentajien suuresti rakastamalla havaiji-hengellä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut, kun joukkueet hyökkäsivät vuorotahtia.

kuvia

Kuvakooste ottelusta
[katso kuvat]



Kuninkaan jäähyväiset
[katso kuvat]

Kaksi edellistä kamppailua hävinnyt FPS karkasi osin onnekkaastikin 0-2-johtoon jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. Maalihanat avasi Pekka Rautio, joka jatkoi Antti Oren ruuhkan keskelle torjuman Tuomas Koskisen laukauksen sisään. pelin neljännellä minuutilla.

KooKoolla oli kolmisen minuuttia myöhemmin erinomaisia paikkoja tasoittaa peli, kun Mikko Liukkonen, Ilkka Saarela ja Valtteri Skyttä pääsivät kukin saman vaihdon aikana nokikkain FPS-vahti Jukka Kuusivuoren kanssa. Hyvän ottelun pelannut veskari torjui kuitenkin kaikki yritykset ja pian vierasjoukkue tuplasi onnekkaasti johtonsa, kun Ari-Pekka Hakalan kääntö nollakulmasta lurpsahti yllättäen Oren selän taakse.

Aikalisällä ryhtiä hakenut KooKoo kavensi kuitenkin pian komean sommitelman jälkeen. Teemu Somppi heitti siniviivalla lättysyötön, Ville Vuorisaari laukoi ja uransa päätösottelua pelannut Timo Nurmberg ohjasi kiekon aivan yläkehikkoon.

FPS:lla oli paikkansa kuitata kavennus heti seuraavassa vaihdossa, mutta Jarno Kantelus ei saanut Oretta vipuun. KooKoo tulikin sitten pian tasoihin, kun vahvasti pelannut Valtteri Skytän kentällinen onnistui. Ilkka Saarela möyri maalin edessä ja Aapo Lampinen laukoi heti Skytän maalin takaa antamasta tarjoilusta. Viherpaidoillakin oli vielä yksi paikka erässä, kun Pekka Rautio kilautti kovalla kudillaan keskelle tolppaa.

Lindholm vie KooKoon johtoon

Päätuomari Tatu Savolainen ei pelissä juurikaan pilliinsä koskenut, eikä ottelussa tehty yhtäkään erikoistilannemaalia. Ensimmäinen jäähykin nähtiin vasta avauserän viimeisellä minuutilla.

Toisessa erässä KooKoo, tai pikemminkin Ilkka Saarela, sai kaksi jäähyä. FPS selvisi yhdellä istunnolla, kun Anssi Rantanen joutui koukkimaan alivoimalla läpi karannutta Miikka Lindholmia, jonka veivien tiellä Kuusivuori oli.

Ylivoimansa aikana KooKoolla oli muutamakin paikka johtomaalin tekemiseen. Illan tuhlaajapoika Skyttä laukoi kuitenkin ohi tyhjän maalin, eikä senttipelikään ollut isäntien eduksi kiekon jo pyörittyä maaliviivalla.

Erän ainokaisesta vastasi kuitenkin KooKoo jokunen minuutti myöhemmin, jälleen komean hyökkäyksen päätteeksi. Mikko Liukkonen jätti siniviivan ylitettyään kiekon taakse Mikko Mattilalle, jonka laukauksen reboundiin Miikka Lindholm iski raketin lailla.

Nurmberg lopetti maalinteon

KooKoo näytti jo varmistelevan lomille pääsyään päätöserän alussa, kun Mikko Mattila laukoi irtokiekon pakin jalan kautta sisään. FPS ei kuitenkaan ollut valmis myymään nahkaansa halvalla, vaan oli kiriä aina tasoihinkin.

4-3-kavennuksesta vastasi forssalaisten neloskenttä ottelun 45. minuutilla. Tommi Heinonen pysäytti viivalla kouvolalaisten huonon purun ja laukoi kohti maalia. Ore pudotti helpohkon vedon ja kadotti sen samalla näkyvistään. Ensimmäisenä paikalle ehättänyt Matias Huikari sai maalista illan toisen tehopisteensä.

Tasoitusta vieraille tarjottiin nelisen minuuttia myöhemmin. Tino Sandhu oli avopaikassa ja saikin kiekon maalialueelle, jossa joku KooKoo-pelaajista peitti sen sääntöjenvastaisesti. Oskar Essen veivasi tilannetta seuranneessa rangaistuslaukauksessa Oren jäihin, mutta laukoi yli.

Toinenkaan rankkari forssalaisille ei olisi ollut vääryys, sillä Jarno Kanteluksen läpiajo katkaistiin vähän myöhemmin arveluttavilla keinoilla. Takaapäin jalat hyökkääjän alta vetäissyt Antti Nyrhinen selvisi kuitenkin kolttosestaan ilman jäähyäkin.

FPS:n saumoja heikensi lopussa Tommi Heinonen, joka tuplasi hölmöilyllään heppoisesti tuomitun kakkosensa. Ossi Häkkinen tosin sai paikan alivoimallakin, päästyään Jani Keskisen lapsuksesta läpiajoon. Maaliverkon sijasta heiluivat kuitenkin päätyverkot.

Viimeisten minuuttien aikana, aikalisänsä jälkeen, FPS haki tasoitusta ilman maalivahtia. Lindholm ratkaisi kuitenkin pelin lopullisesti iskettyään kiekon keskialueelta tyhjiin. Päätösnumerot 6-3 sai kunnian iskeä tyhjiin illan juhlakalu Nurmberg, jota kiekon kanssa läpi päässyt Liukkonen jäi odottelemaan forssalaismaalin kulmalle.

”Tämä kokeilu jää vuoteen”

Ratkaisevassa roolissa KooKoolta olivat kauden päätöspelissä sairastuvalta ilmeisesti jopa hiukan puolikuntoisina kehiin palanneet Miikka Lindholm (2+0) ja Mikko Liukkonen (0+4), joiden tehotroikan kapteeni Mikko Mattila (1+1) täydensi. Sivussa KooKoolta oli kuitenkin raskaan kauden verottamana tänäänkin reilu kentällinen avainpelaajia.

– Ei viides sijakaan huono ole, mutta kokonaisuutena odotimme parempaa sijoitusta. Ratkaisut on pienestä kiinni. Meillä oli loppukaudesta aika huonoa tuuria, kun paljon avainmiehiä oli sairaslistalla, mietiskeli vähitellen ajatuksiaan ensi kauteen siirtävä Kolek.

FPS sen sijaan sai yrittää isomman kaatamista tänäänkin liki parhaalla kokoonpanollaan, sillä sivussa oli vain comebackin tehnyt puolustaja Sami Nummi. Joukkueen suurimmat onnistujat löytyivät kuitenkin aiemmin pienemmässä roolissa pelanneista kavereista.

– Plussat [Anssi] Hietaharjun ketjulle, laidoilla [Matias] Huikari ja [Ari-Pekka] Hakala, joka oli tänään erittäin pirteä ja touhusi yritteliäästi. Pitää nimetä myös Tuomas Koskisen esitys tänään. Arvostan aina sellaista, että ottaa niin sanotusti opikseen ja parantaa. Erittäin hyvä peli häneltä.

Playoutit eivät loppujen lopuksi muutoksia sarjataulukon tilanteeseen – ainakaan ensimmäisellä kierroksella – tuoneet. KooKoo pelasi kolme ylimääräistä peliä ennen lomille lähtöään, kun taas sarjajumbo FPS joutuu vielä taistelemaan paikastaan. Kehuja omalaatuinen systeemi ei kuitenkaan kerännyt kummaltakaan koutsilta.

– Uusien kokemusten pitäisi olla aina hyviä, mutta toivon ettei tämä enää toistu. Keräsimme runkosarjasta 39 pistettä FPS:ia enemmän, mutta he saivat silti mahdollisuuden pudottaa meidät pois. Se oli mielestäni vähän epäreilua, Kolek totesi.

Kutakuinkin samoilla linjoilla oli myös Karri Kivi:

– Aina kun jotain uutta tehdään, niin se aiheuttaa vastarintaa. Sen takia on hyvä, että uusia asioita kokeillaan, mutta olen melkein saletti että tämä kokeilu jää vuoteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle