RoKin rutiini liikaa KJT TuusKille

MESTIS / Raportti
Mestiksen karsintasarjan päätöskierroksella Rovaniemen Kiekko kävi hakemassa pisteet Tuusulasta numeroin 2-6 (0-2, 2-1, 0-3). Voitto tiesi RoKille pääsyä uusintaotteluun K-Laseria vastaan Mestis-paikasta. KJT TuusKi aloitti kesäloman.

Selvän voiton jälkeen ei hallin käytävillä suuria hurraa huutoja kuulunut. RoKin valmentajan Vesa Surenkinia on itse asiassa helppo ymmärtää. Uutiset Heinolasta kertoivat sen, että joukkue joutuu uusintaotteluun ja tuska sarjapaikan uusimisesta lykkääntyy edelleen aina ensi keskiviikkoon asti.

– Tärkeintä tässä pelissä oli se, että saatiin tarvittavat pisteet. Itse ihmettelen enemmän tätä uusintapelisysteemiä. Olemme nyt voittaneet K-Laserin jo kaksi kertaa ja nyt joudumme vielä ilmeisesti voittamaan heidät kolmannenkin kerran, Surenkin totesi.

– Epäilen, että sekään ei jostain syystä riitä ja joudumme voittamaan heidät vielä neljännenkin kerran. En näe perusteita, että miksi tasapisteissä uusitaan, kun kyseessä on sarja.

Illan ottelun juoni oli alusta alkaen selvä. KJT TuusKi oli lähinnä kiusaajan roolissa ja vain RoKilla oli panosta illan ottelussa. Tuusulalaisten tilannetta heikensi entisestään se, että joukkueen pelaajista muun muassa Lasse Malo ja Toni Wallenius olivat vatsataudin takia poissa.

Ensimmäisen erän alkupuolella RoKi kävi ahnaasti kiinni tuusulalaisten puolustajiin ja kotijoukkue ei meinannut saada peliä avattua olleenkaan omalta alueelta. Prässi tuottikin tulosta, sillä reilussa viidessä minuutissa RoKi oli siirtynyt jo 0-2-johtoon Tommy Latouche-Gauvinin ja Henri Kiviojan maaleilla.

KJT TuusKi pääsi erään enemmän mukaan, mutta varsinaisia maalipaikkoja joukkue ei pystynyt luomaan.

Kotijoukkueen kiri melkein yllätti RoKin

Kolmannen maalinsa RoKi sai myös halvalla tavalla toisen erän alussa, kun Hannu Haipuksen maskiton lyöntilaukaus upposi Kokkosen varusteiden alta maaliin. Tässä vaiheessa RoKi pystyi hallitsemaan peliä ja joukkueen ote herpaantuikin toisen erän loppupuolta lähestyttäessä.

KJT TuusKi onnistui kehittämään kirin toisen erän loppuun, kun ensin Joni Öhberg pääsi napauttamaan estelyittä kiekon maalin kulmalta Karri Herrasen selän taakse. Heti keskialoituksesta Matti Syrjä nappasi kampituksesta jäähyn. Jäähyä ei ehtinyt kulua kuin muutama sekunti, kun Pekka Perälammen laukauksen jälkeen Mika Taurivuo pääsi laittamaan kiekon maalin yläkulmaan.

KJT TuusKi ei kuitenkaan pystynyt nousemaan enää tasoihin, vaan vierailijat menivät menojaan kolmannessa erässä. KJT TuusKin valmentaja Pekka Siikalan mukaan tässä on juuri se suuri ero Suomi-sarja- ja Mestis-joukkueiden välillä.

– Suomi-sarja-jengi puristi mailaa enemmän kuin Mestis-jengi. RoKi pystyi palaamaan omaan peliinsä ja jatkamaan sitä.

Myös Surenkin oli samoilla linjoilla.

– Kerrattiin erätauolla miten olemme pelanneet ja palasimme omaan peliimme.

RoKi rutiinilla voittoon

Kolmas erä alkoi pienellä kotijoukkueen painostuksella. Tätä ei kestänyt kauaa, sillä Pietari Kolhonen pääsi Kimmo Tuunalan hienon esityön jälkeen laukomaan b-pisteiden välistä tilanteeksi 2-4.

Erän puolessa välissä Juha Silvander laittoi Henri Kiviojan laukauksen jälkeen kiekon maaliin ja hieman myöhemmin Arto Koiviston ylivoima maali sinetöi voiton vierasjoukkueelle.

Lopussa joukkueet keskittyivät lähinnä nahinoimaan ja siirtelemään kiekkoa keskialueelle.

RoKi pystyi nousemaan toisen erän nukahduksen jälkeen takaisin omalle rutiinitasolle. Joukkue antoi painetta tuusulalaisten puolustukselle. Kotijoukkue ei tällaiseen ollut tottunut ja sen takia kiekonmenetyksiä tuli aivan liikaa.

Kohti uusintaottelua ja lomia

Ottelun voittajasta ei juuri ollut epäselvyyttä ja enemmänkin kiinnostusta herättää tuleva pohjoisen joukkueiden kohtaaminen. RoKi on tämän päivän otteiden perusteella askelta lähempänä Mestistä, sillä verrattuna Suomi-sarja-joukkueisiin niin pelitempo kuin rutiinikin ovat huomattavan paljon kovemmalla tasolla.

KJT TuusKi jatkaa ensi vuonna Suomi-sarjassa. Itse joukkueelle tämä kausi oli todella onnistunut. Siikalankin mukaan arvosanaksi voisi antaa kiitettävän.

– Joukkueessamme on paljon viime vuoden A-junioreita. Kokonaisuudessaan tämä oli meiltä hyvä kausi.

» Lähetä palautetta toimitukselle