Sarjakärki nappasi täyden pistepotin - "Äärimmäisen ylpeä tuosta taistelusta"

MESTIS / Raportti
Samuli Tervo oli KeuPan voiton takuumies.
Imatralla kohtasivat tämän hetken kaksi kuuminta Mestis-joukkuetta, Ketterä ja KeuPa. Ottelusta muodostuikin varsin tasainen ja tasokas kamppailu.

Kotijoukkue sai vauhdikkaan alun otteluun ja kilautti kahdesti kiekon tolppaan, kun kamppailua oli pelattu alle viisi minuuttia. Avausmaali merkittiin kuitenkin vierailijoille, kun vahvan kulmaväännön jälkeen kiekko pelattiin hyvään laukaisupaikkaan Joonas Niemelälle, jonka napakka rannekuti painui maalin takakulmaan.

Ketterä nousi erän puolen välin jälkeen tasoihin hieman vastaavanlaisella maalilla. Vierailijat onnistuivat pelaamaan maalin takaa kiekon keskisektorille, mistä Janne Kettunen napautti komealla laukauksella kiekon reppuun.

Toisessa erässä KeuPa siirtyi 2−1-johtoon, kun Jesse Pelamo niittasi kauden yhdeksännen täysosumansa Miro-Pekka Saarelaisen upeasta esityöstä. Maali tarkistettiin videolta ennen sen hyväksymistä.

Päätöserä käynnistyi vauhdilla kotijoukkueen tasoittaessa ottelun, kun erää oli pelattu vain 47 sekuntia. Osumasta vastasi Joona Jääskeläinen, jolle maali oli peräti 18:s tämän kauden Mestiksessä.

KeuPa ei tästä hätkähtänyt, sillä peli ehti olla tasatilanteessa vain 34 sekuntia Joel Sundin viedessä keuruulaiset jälleen kuskin paikalle.

Kolmannen erän puolivälissä kotijoukkue pääsi kokeilemaan reilu minuutin verran kahden miehen ylivoimaa. Samuli Tervo venyi kuitenkin vierasmaalilla upeisiin torjuntoihin, eikä Ketterä hyvistä paikoista huolimatta onnistunut hyödyntämään ylivoimaa.

Kotijoukkue pääsi kokeilemaan vielä uudemman kerran ylivoimalla kolme minuuttia ennen päätössummeria. Imatralaiset eivät kuitenkaan tasoituksessa onnistuneet, ja keuruulaisten Teemu Huttu sinetöi 4−2-loppulukemat tyhjään maaliin Ketterän pelattua ottelun lopun ilman maalivahtia. Vierasmaalilla suureen rooliin noussut Tervo torjui peräti 27 kertaa.

− Tehottomuus vaivasi ylivoimalla. Vastustajan maalivahti pelasi hyvän pelin. Totta kai ottaa päähän hävitä, mutta olen tyytyväinen siihen, mitä meidän pelaajat taas tänään esitti. Tämä oli kahden hyvän joukkueen mittelö ja tällä kertaa KeuPa oli siinä parempi, kommentoi Ketterän päävalmentaja Matias Lehtonen.

Vierasjoukkueen päävalmentaja Mikko Heiskanen löysi puolestaan yhden selkeän syyn, jolla täysi pistepotti irtosi.

− Ennen peliä puhuttiin taistelusta, ja se kyllä konkretisoitui viimeisessä erässä ihan täydellisesti. Tuollainen määrä alivoimaa mitä taisteltiin puolustuspäässä ja viimeisenä lukkona Tervo. Äärimmäisen ylpeä tuosta taistelusta, se oli se meidän juttu tänään.

» Lähetä palautetta toimitukselle