Vihdoin kotivoitto Sportista

MESTIS / Raportti
Vaasan Sport on viime aikoina ollut KalPalle paha vastus Kuopiossa. Tällä kertaa vaasalaisista ei kuitenkaan ollut ongelmia isännille. KalPa otti ansaitun 2-0 (2-0,0-0,0-0) voiton Jarno Niiimäen ja Saku Kekäläisen maaleilla ja nousi voittonsa ansioista jo pisteen päähän viime aikoina alavireisesti esintyneestä sarjakolmosesta Kiekko-Vantaasta.

KalPa lähti otteluun ilman olkapäävammasta toipuvaa Tero Varosta ja sormeaan parantelevaa puolustaja Jyrki Tirkkosta. Sportin kokoonpanosta puuttuivat Patrik Westerback ja Mikael Hallbäck.

Niinimäki ja Kekäläinen pahanteossa

Erän ensi minuuteilla oli kummallakin joukkueella erinomainen paikka maalintekoon. Vaasalaisten paikan hukkasi yksin läpi päässyt Markus Jämsä. Jämsä ei saanut harhautuksensa päätteeksi nostettua kiekkoa yli KalPan maalissa pelanneen Ari Luostarisen patjan. KalPan paikka avautui Saku Kekäläiseltä loistavan poikittaissyötön saaneelle sinikypärä Marko Ahosille, jonka laukauksen Sport-vahti Marko Härkönen kuitenkin torjui. Jatkossa hyviä maalipaikkoja oli harvemmassa ja peli olikin varsin sekavaa monine harhasyöttöineen.

Hiukan ennen erän puoltaväliä isännät onnistuivat maalinteossa. KalPan ykkössentteri Antti Riekkinen vapautti lähes "raipemaisella" lättysyötöllään Jarno Niinimäen puolittaiseen läpiajoon, jonka päätteeksi Niinimäki runnoi väkisin kiekon Härkösen vartiomaan maaliin. Maalin jälkeen pelin painopiste siirtyi yhä enemmän Sport-maalille.

Vajaat viisiminuuttia ennen erän päätöstä KalPan Niinimäki sai kakkosen koukkimisesta. Sport sai ylivoimalla painettua kiekon hyvin KalPa-päätyyn, mutta laukaukset jäivät lähes tyystin puuttumaan. Lopulta vierailijoiden ylivoima keskeytyi ennen aikojaan Kalle Mattilan estämisjäähyyn. KalPa ei jättänyt tarjoutunutta ylivoimaa käyttämättä vaan siirtyi kahden maalin johtoon Saku Kekäläisen kauden 14. maalilla. Syöttömerkinnän ajassa 17.49 syntyneeseen maalin sai Samuli Suhonen, jonka siniviivalaukauksen paluukiekosta Kekäläinen pääsi sutimaan kiekon reppuun. Viimeisillä minuuteilla peli pysyi isäntien hallinnassa ja tauolle mentiin numeroissa 2-0.

Sport keskittyy jäähyilyyn

Toisen erän alkajaisiksi Sportin Vesa Myllyaho teloi Niinimäkeä kaksiminuuttisen arvoisesti. Ylivoima ei tuottanut tulosta ja Vesa Reinikaisen johtamaa kolmosketjua lukuunottamatta jopa kiekon ylöstuonti tuotti isännille vaikeuksia. Jäähyn jälkeen Sport pääsi hyvin mukaan peliin, mutta vieraiden hyvä vaihe katkesi Juha Mattilan kaksiminuuttiseen. Sport ei antanut KalPalle juurikaan mahdollisuuksia ylivoimakuvion rakentelussa vaan hoiti alivoiman tyylikkäästi. Hiukan ennen erän puoltaväliä KalPan ykkösketju Jani Väänänen-Antti Riekkinen-Jarno Niinimäki loi pitkän mylläkän Härkösen maalille, mutta terävyyden puuttuessa viimeistelystä maali jäi hyvistä paikoista huolimatta tekemättä.

Erän puolen välin jälkeen päätuomari Virolainen passitti kaksi kalpalaista jäähylle vajaan minuutin sisään. Kotijoukkue kuitenkin tappoi jäähyt esimerkillisesti. KalPan alivoimamaalikaan ei ollut kaukana, kun Jarno Niinimäki pääsi murtautumaan läpiajoon, jonka Härkönen kuitenkin torjui.

Ennen toista erätaukoa Sport sai vielä kolme kaksiminuuttista, joiden aikana KalPa ei kuitenkaan ihmeitä esittänyt reilun minuutin kahden miehen ylivoimasta huolimatta.

Jäähysuman jälkeen KalPa oli selvästi niskan päällä. Erän toiseksi viimeisellä minuutilla KalPan kolmosketju oli vielä lähellä viedä kotijoukkueen 3-0-johtoon, mutta maalin edustalla Ahosillalta loistavan syötön saanut Kekäläinen viivytteli hetken liian pitkään.

Sportin loppukiri jää uupumaan

Kolmanteen erään Sport tuli vahvasti, mutta Hermanni Vidmanin ajassa 40.59 ottama jäähy katkaisi jälleen vieraiden hyvän vaiheen. KalPan tehottoman ylivoiman jälkeen peli muuttui varsin sekavaksi.

Kuuden minuutin kohdalla Sportille avautui vielä mahdollisuus nousta peliin mukaan Pekka Parviaisen ottaessa jäähyn. Ylivoima kuitenkin yski ja päättyikin vajaa puoli minuuttia ennen aikojaan Vidmanin saadessa erän toisen jäähynsä. Kauaa ei KalPankaan ylivoima kestänyt, kun Samuli Suhonen joutui pysäyttämään puolittain läpipäässeen Jussi Heikkisen sääntöjen vastaisesti. Suhonen sai Virolaiselta vielä käytösrangaistuksen "kommentoituaan" jäähyboksista tuomiotaan. Erikoistilanteet jäivät siis kummaltakin joukkueelta käyttämättä ja KalPan suurin hyökkäysinto näytti jäähyjen jälkeen lopahtaneen.

Reilu viisi minuuttia ennen ottelun loppua Sport-luotsi Kenneth Westerback yritti herätellä joukkojaan aikalisällä, mutta toisin kävi. KalPa otti aikalisän jälkeen ohjat käsiinsä ja loi mukavasti tilanteita Härkösen maalille. Parhaan paikan järjesteli kolmikko Väänänen-Riekkinen-Niinimäki, jotka kuitenkin "naatiskelivat" turhankin kanssa ja Härkönen ennätti katkoon.

Sport veti Härkösen pois maalilta vajaat kolme minuuttia ennen loppua ja saikin hyvännäköisen mylläkän KalPa-maalille. Sportin loppukiri kuitenkin päättyi Markus Jämsän kaksiminuuttiseen, ennenkuin se pääsi kunnolla alkamaan. Jämsä hermostui KalPa-pakki Antti Hintikkaan ja sai teostaan 2+2 minuuttia reilu minuutti ennen päätössummeria.

Lopuksi

Ottelun jälkeen vierasjoukkueen valmentaja Kenneth Westerback totesi Sportin näyttäneen "vanhalta ja väsyneeltä". Westerbackin mukaan toisen erän runsaat jäähyt kuluttivat energiaa siinä määrin, että kolmanteen erään ei enää löytynyt otetta. "Ei noilla jäähyillä oikein voi voittaa", totesi Westerback, mutta ei kuitenkaan alkanut jossittelemaan rangaistuksilla.

KalPan valmentaja Mika Pieniniemi ei ollut täysin tyytyväinen omiensa otteisiin. Keskiviikon karvas tappio painoi takaraivossa. "Ensimmäisessä erässä ei ollut poltetta", näki Pieniniemi. Toisessa erässä KalPalla oli Pieniniemen mukaan huolimattomuutta viimeistelyssä ja kolmas erä oli sekava.

KalPasta parhaina erottuivat ykkös- ja kolmosketju, jonka muodostivat Marko Ahosilta, Vesa Reinikainen ja Saku Kekäkäinen. Hyvin toimineella puolustusosatolla varmimmin esiintyivät Pekka Parvianen ja Juho Kuronen. Maalissa Ari Luostarinen oli loistava ja pelasikin kauden neljännen nollapelinsä. Luostarisen iltaa helpotti Sportin hyökkääjien suhteellisen kaukaa lähteneet laukaukset.

Sportin ykkönen oli maalivahti Marko Härkönen. Hyökkäysosastolta mainittakoon Tatu Backman ja Jussi Heikkinen. Kaiken kaikkiaan Sport käytti mailaa turhankin kanssa muuhun kuin pelaamiseen, mikä näkyikin runsaassa jäähymäärässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle