Hermes vahvempi sekavassa pelissä

MESTIS / Raportti
Kuopiossa pelattiin torstai-iltana jääkiekko-ottelu, jonka paikalla olleet varmasti muistavat kummallisena tapahtumana. Hermes pelasi uuden vuoden ensimmäistä peliään, eikä joukkueen esitys ollut kovinkaan kummoinen. Se oli kuitenkin riittävä, sillä KalPan ote pelaamisesta on tällä hetkellä kateissa. Hermes käytti kolmannen erän maalipaikat ja korjasi pisteet 2-4 (0-1, 1-0, 1-3) –lukemin.

Ottelua ehdittiin pelata vaivaiset kahdeksan sekuntia, kun ensiviitteet KalPan keskittymisen tasosta nähtiin Tatu Miettisen kaksiminuuttisen muodossa. Ja kun 27:s pelisekunti napsahti taululle, ronkki Samuli Suhonen vastustajaa siinä määrin, että joutui luistelemaan Miettisen seuraksi jäähyboxiin.

- En itse asiassa tiedä, missä ajatukset ja keskittyminen olivat, aprikoi päävalmentaja Mika Pieniniemi tilannetta, jossa vierasjoukkueelle annettiin heti alkajaisiksi liki kahden minuutin ja kahden miehen ylivoimatilanne.

Hermes kuitenkin jätti karun kuvan tämän hetken ylivoimaosaamisestaan. Joukkue ei saanut 5-3 –tilanteessa ainuttakaan laukausta KalPan maalia kohti. Ja kun KalPa ryhtyi kolmen miehen voimin pyörittämään peliä Hermes-päädyssä, kotiyleisö toivoi jo omiensa lisärangaistuksia.

- Meillä on ollut tässä aikaa treenata ylivoimaa, ja on sitä hiottukin, mutta silti ei kulkenut, ihmetteli Hermes-luotsi Pasi Arvonen.

KalPa piti jäähyjen loputtua peliä tovin hallussaan, ennen kuin Hermes-hyökkäykset alkoivat käsittämättömällä tavalla vyöryä kohti Pasi Kuivalaista. KalPan hyökkäyksen kärki, keskialueen puolustus sekä varsinaiset pakit pelasivat niin löysästi, että Kuivalainen on tuskin joutunut monta kertaa torjumaan yhtä useaa läpiajoa uransa aikana kuin torstain ottelussa.

Hermes-miehiä puski kohti KalPa-maalia keskeltä ja laidoista. Jo ensimmäinen KalPan nukahdus oli kostautua, kun puolustaja Markus Laine sivalsi Kuivalaisen torjuman paluukiekon tolppaan.
Hetkeä myöhemmin olivat karussa kolmosketjun Jani Kylmämaa ja Ville Kiiskinen, mutta Kuivalainen noukki alakulmasta epäonnistuneen laukauksen.

Kun Kuivalainen vielä joutui poimimaan Markku Vuorisalon puhtaan läpiajon erän loppupuolella, soimasi hän jo aiheesta kanssapelaajiaan. Tahti ei kuitenkaan muuttunut, vaan ajassa 16.31 Hermes sai ansaitsemansa johto-osuman. Jukka-Pekka Koistinen karkasi vapaasti laitaa pitkin. Kuivalainen torjui laukauksen, mutta Mikko Kaukokari runttasi paluukiekon armotta sisään.

KalPan ensimmäisen erän luokaton viisikkopuolustaminen oli yllätys. Kokkolalaiset olivat saattaneet saada käsiinsä aamun Savon Sanomat, jossa KalPan puolustuspelin taktiikka oli käyty grafiikan kanssa läpi liki sivun kokoisessa jutussa.

- Hyökkäyksemme kärki teki liian voimakkaita ennakkoliikkeitä, ja lähes poikkeuksetta väärään suuntaan, Mika Pieniniemi tiesi.

KalPa sai sentään pari paikkaa avauserässä. Hermes-maalilla Miika Wiikman esitti komean triplatorjunnan, kun KalPan ykkösketju loi pelin ainoan tilanteensa. Aivan erän lopulla puolustaja Matti Tiihonen ampui pariinkin kertaan tulisesti, mutta Wiikman koppasi torjunnat molemmista vedoista.

KalPa heräilee hetkittäin

Toisessa erässä ei Kuivalaista enää hätyytelty avauserän malliin. Toisessa päädyssä Wiikman alkoi saada iltapuhdetta yhä enenevässä määrin. Varsinkin Oliver Setzingerin johtama juniorikenttä (laidoilla Aki Keinänen ja Simo Vidgren) aiheutti Hermes-vahdille jatkuvaa pään vaivaa. Myös Ville Hämäläinen ruokki laitureitaan, mutta nämä pomputtelivat kiekkoa tai tyrivät muuten tilanteet.

Kuuden minuutin kohdalla puolustaja Jussi Savolainen pommitti viivalta tulisesti päin Wiikmania, joka tippui jäihin ja piteli kättään. Katsomossa jo enteiltiin maalivahdin vaihtoa, mutta Wiikman laittoi hetken kuluttua räpylän takaisin käteensä ja ilmoitti olevansa valmis jatkamaan peliä.

KalPan aktiivinen ote pelistä tyrehtyi ottelun puolen välin tienoilla, kun joukkue jälleen hankki kaksi perättäistä jäähyä. Nyt Hermes kykeni luomaan kaksi oivallista maalipaikkaa, joissa Kuivalainen pyrittiin pelaamaan ulos. Vuorisalo toimi syöttäjänä molemmissa tilanteissa, kun sekä Pajula että Hilden saivat vapaasti kokeilla maalin kulmalta. Kuivalainen venyi molempiin osoittaen, että taito tehdä sivuttaisliike jäitä pitkin onnistuu edelleen.

Wiikmankin kesti liki toisen erän loppuun, ennen kuin joutui antautumaan. Simo Vidgren voitti irtokiekon keskialueella ja nousi aina maalintekoon asti. Hän puikkelehti röyhkeästi nokikkain Wiikmanin kanssa, pakotti tämän harhautuksella liikkumaan ja upotti längistä sisään.

Näin lähdettiin päätöserään 1-1 –tilanteessa.

Hermes rankaisee virheistä

KalPa aloitti kolmannen erän pirteästi ja pääsi heti alkajaisiksi ylivoimapeliin. Neljällä hyökkääjällä ja puolustaja Samuli Suhosella vahvistettu kentällinen pyöritti peliä mallikkaasti. Suhonen levitti viivalla pelanneelle Setzingerille, joka laukoi suoraan syötöstä. Saku Kekäläinen ohjasi Setzingerin jäänuoliaisen verkkoon Wiikmanin ollessa voimaton. Alkoi vaikuttaa, että KalPa karkaa sittenkin voittoon.

Maalin jälkeinen toinen vaihto kuitenkin muodostui kuopiolaisten kannalta kohtalokkaaksi, kun Kaukokari yllätti Kuivalaisen illan toisella osumallaan.

Tilanteessa 2-2 sai Hermeksen maalilla Wiikman osin onnellakin pidettyä maalinsa puhtaana. Lähimpänä osumaa oli harvoja KalPan valopilkkuja ollut Setzinger. Hänen vihainen lyöntilaukaus suuntautui kohti ylänurkkaa, mutta veto osui Wiikmanin mailan varteen, josta se kimposi maalin katolle. Seuraavaksi Marko Ahosilta pelasi Teemu Sompin nokikkain Wiikmanin kanssa, mutta Sompin yritys jäi ponnettomaksi. Toisen erän lopun Pieniniemi jo istutti Somppia viltissä, kun hän ei kyennyt vapauttamaan Hämäläistä ja Ahosiltaa kahdella nollaa vastaan tilanteeseen. Sompilta olisi vaadittu syöttö kahden metrin päästä lapaan, mutta hän sörkki tilanteen pitkäksi kiekoksi.

KalPa ei saanut hyvistäkään paikoista lisäosumaa, mutta vastustaja sen sijaan rokotti kolmannen erän paikoista armotta. Antti Hilden jätettiin aloituspisteiden väliin täysin vapaaksi, ja tämä onnistui toisella yrittämällä. Hilden haki tulisella lämärillä alakulmaa, mutta Kuvalainen venyi. Kiekko pomppi takaisin Hildenille, ja nyt hän sai rauhassa vipata kenenkään estelemättä kiekon rysään.

Hildenin maalin jälkeen tippui KalPan peli jälleen uomistaan. Reilu minuutti, ja Kuivalaisen takana soi taas. Hyökkääjä Jussi Passi sai sooloilla eriskummallisen maalin, kun hän kiersi KalPan pelaajan toinen toisensa jälkeen ja vielä lopulta Kuivalaisenkin.

- Ikäviä maaleja kaiken kaikkiaan. Ja oman pään merkkausvihekin siinä tuli, ihmetteli Mika Pieniniemi.

- Passin hieno yksilösuoritus oli pelin ratkaisu, kommentoi Pasi Arvonen.

Tästä ei KalPa tosiaankaan enää noussut. Sen sijaan se tarjosi läpiajon vielä Hermekselle. Kiiskinen kokeili jälleen Kuivalaisen virettä, mutta tämä venyi ehkäpä illan komeimpaan torjuntaan. Wiikman toisessa päädyssä hoiteli tyylillä ne pari tilannetta, jotka KalPa loi kuudella kenttäpelaajalla yrittäessään.

Pieniniemi mietteliäänä

Ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus venyi pitkäksi, kun Mika Pieniniemeä odoteltiin pitkään paikalle Pasi Arvosen jo puhellessa toimittajille mukavia. Pieniniemi ei jättänyt analysoimatta joukkueensa nykytilaa.

- Kyllä tässä on nyt palattava takaisin alkulähteille. On jätettävä taikatemput ja kikkailut niille, jotka sen osaa. Työntekoon on ryhdyttävä, ja kyllä tämä porukka sen osaa, hän mietti.

- Ketjukoostumuksiakin täytyy toden teolla miettiä jo lauantain peliin. Ja pakkiparejakin. Ei tämä mitenkään mairittelevasti mene tällä hetkellä, Pieniniemi viittasi viimeiseen neljään peliin, joista on irronnut kaksi sarjapistettä.

Pasi Arvonen luonnollisesti iloitsi voitokkaasta kevätkauden avauksesta.

- Lähdettiin tauon jälkeen selkeästi pelaamaan avauserästä 0-0:aa. Puolustuspeliin olen tyytyväinen, sen sijaan hyökkäys ei niinkään hyvin kulkenut, hän luonnehti.

- Johtoasemassa kavennettiin kolmeen ketjuun ja onnistuttiin hyvin rikkomaan KalPan peliä. Hyvä voitto kaiken kaikkiaan, Arvonen totesi.

KalPan joukkueen tuskaa lisäsi Jarno Niinimäen loukkaantuminen jo heti pelin alkuminuuteilla, kun hän sai kovan taklauksen vasten kasvojaan. Tilanteesta ei tuomittu jäähyä KalPan kovasta protestoinnista huolimatta.

- Aika huonossa hapessa mies on. Pahimmat ruhjeet taitavat olla nenässä. Lääkäri jo antoi tietoa, että ei saada lauantain peliin Niinimäkeä mukaan, Pieniniemi huokaili.

» Lähetä palautetta toimitukselle