FPS tippui KalPan kyydistä ensi erässä

MESTIS / Raportti
KalPan ja FPS:n kauden toinen kohtaaminen päättyi ensimmäisen tapaan runsasmaalisen ottelun jälkeen kotijoukkueen voittoon. Tällä kertaa kotijoukkueena oli KalPa ja loppunumerot murskaavat 9-2 (5-0,3-1,1-1).

Ottelun ensimmäiset vaihdot lupailivat hyvävauhtista ja melko tasaista kiekkoiltaa. Toisin kuitenkin kävi. Ottelun ratkaisu nähtiin jo ensimmäisessä erässä, kun kuopiolaislähtöiselle Forssan maalivahdille Pasi Keinäselle osui varmasti yksi surkeimmista peleistä uransa aikana. Ensimmäisen kerran Keinänen joutui antautumaan ajassa 2.46, kun Antti Hintikan siniviivalta lähtenyt löysä rannelaukaus sujahti maskin takaa forssalaismaaliin. Vain 28 sekuntia myöhemmin Keinänen pudotti siniviivalta lähteneen Ville Luoman heppoisen vedon eteensä, josta KalPan kokoonpanoon palannut Henri Huohvanainen siirsi kiekon varmasti maalin perukoille.

Jatkoa seurasi yhdeksän minuutin kohdalla, jolloin vuorossa oli oikea-aikaisen nousun maalille tehnyt puolustaja Pekka Parviainen, jolle maalipaikan petasi Mestiksen pistepörssikärki Marko Ahosilta. Seuraavana oli vuorossa 2-1 -ylivoimahyökkäykseen karannut kaksikko Ville Luoma ja Huohvanainen. Hyökkäyksen viimeisteli pitkään virittänyt Huohvanainen laukomalla kiekon b-pisteeltä Keinäsen längistä maaliin. Viimeinen niitti Keinäselle oli 54 sekuntia myöhemmin Veli-Pekka Pekkarisen laukoma 5-0 osuma. KalPan puolustusalueelta nousun tehnyt Pekkarisen siniviivan tuntumasta lähtenyt viuhuva lyöntilaukaus löysi tiensä Keinäsen vartioman maalin ylänurkkaan. Välittömästi Pekkarisen maalin jälkeen Keinänen luisteli vaihtoaitioon ja forssalaisten valmentaja Pekka Laksola otti aikalisän. Aikalisän jälkeen maalille luisteli nuori Juha-Matti Taponen.

Maalivahdin vaihdon ja aikalisän jälkeen jatkettiin edelleen KalPan viedessä peliä. Taponen osoittautui kuitenkin jo ensimmäisillä minuuteillaan Keinästä pätevämmäksi torjujaksi hoitaessaan KalPan Matti Tiihosen ja Vesa Reinikaisen vaarallisen lähentely-yrityksen. Erän lopulla pääsi kotijoukkue kokeilemaan myös ensimmäisen kerran ylivoimaansa saamatta kuitenkaan mitään mainittavaa aikaiseksi. Myös FPS sai aika ajoin painetta KalPa päätyyn, mutta pelin pyöriessä nurkissa ei todella vaarallisia tilanteita Ari Luostarisen maalilla nähty kuin korkeintaan yksi tai kaksi koko erässä. Vaarallisin paikoista oli selvästi forssalaisten pirteimmän pelaajan, Andrei Markovin, läpiajo, joka päättyi hienon harhautuksen päätteeksi maalin ohi suuntautuneeseen laukaukseen.

Pelillisesti KalPan ja Forssan tasoero ensimmäisessä erässä ei totuuden nimissä ollut aivan erälukemien 5-0 mukainen, mutta toki kuopiolaiset olivat selkeästi parempia. Maalivahtien torjunnat kirjattiin ensimmäisessä erässä, Luostarinen 3 ja Keinänen + Taponen 13.

FPS rikkoo kuparisen

Toiseen erään FPS tuli vauhdilla. Heti ensi sekunneilla Forssan ykkösketjun Tapio Ahtonen ja Andrei Makrov juonivat KalPan maalille hyvän paikan, mutta maaliin asti ei kiekko saatu toimitettua. Ajassa 1.04 KalPa lopetti Simo Vidgrenin FPS pyristelyn veivatessa komean osuman läpiajonsa päätteeksi. Vapauttavan "syötön" Vidgrenille tarjoili FPS:n puolustaja Heikki Saarinen.

Erä jatkui maalin jälkeen varsin tasaisena. Hiukan ennen erän puoltaväliä sai FPS mahdollisuuden kokeilla ylivoimansa toimivuutta. FPS siirsi kiekon kahdella nopealla syötöllä hyökkäyspään aloituksesta siniviivalle Heikki Saariselle, joka kavensi pienen nousun päätteeksi luvut 6-1:een. Matti Tiihosen jäähyä ehti kulua vain kuusi sekuntia. Samalla Saarinen kuittasi KalPan edellisen maalin johtaneen "syöttönsä".

Erän loppupuolella KalPa pääsi vielä viimeistelemään kaksi maalia. Ensin ylivoimalla maalin eteen varsin vapaaksi jätetty Pekka Parviainen siirsi kiekon Taposen maalin ylänurkkaan ja minuuttia myöhemmin Jere Kolari viimeisteli uransa ensimmäisen Mestis-maalinsa läpiajon päätteeksi.

Kehno kolmas erä

Kolmas erä oli ottelun heikointa antia. Erän aluksi Jarno Kantelus huitoi itselleen kaksiminuuttisen ja KalPa pääsikin heti pyörittämään pakkopeliä. Hyvä ote katkesi kuitenkin Henri Huohvanaisen laitataklaukseen, josta illan tehomies sai kaksiminuuttisen. Tasavajaalla ja FPS:n ylivoimalla ei kuitenkaan ihmeitä nähty.

Erän puolen välin jälkeen FPS:n "hyökkäysinnon" vuoksi KalPalle avautui yllättäen 3-0 -ylivoimahyökkäys, jota isännät eivät jättäneet käyttämättä. Kolmikko Vesa Reinikainen, Jani Väänänen ja Tero Varonen sai kunnian namuttella komean osuman. Vielä ennen ottelun päättymistä FPS sai kaunisteltua numeroiksi 9-2 Mikko Kurvisen ylivoimamaalilla. Loppuerä ei jääkiekollisia hienouksia enää kuopiolaisyleisölle tarjonnut.

Lopuksi

Ottelu ratkesi jo ensimmäisen erässä. Viisi maalia selkänsä taakse päästänyt Pasi Keinänen muistaa varmasti pitkään vanhassa kotikaupungissaan käydyn ottelun. Keinäsen piikkin voi laittaa ainakin kolme KalPan maalia, joskin muutamassa maalissa myös uinunut FPS-puolustus oli KalPan apuna. Huolimatta pelin aikaisesta ratkaisusta, pysyivät tunteet kummallakin joukkueella aisoissa, eikä näin mainion ottelun viheltäneellä päätuomari Jarkko Kososella ollut juurikaan tarvetta lähetellä pelaajia jäähyboksiin.

KalPan esiintyminen oli kaikin puolin positiivista vaikka toiseen ja varsinkaan kolmanteen erään ei löytynyt enää ensimmäisen erän sykettä. Ilahduttavaa oli myös maalintekovastuun jakaantuminen kaikille neljälle kentälliselle. Tällä kertaa KalPan ylivoimainen piste- ja maalipörssin johtaja Marko Ahosilta tyytyi yhteen syöttöpisteeseen muiden toimiessa ratkaisijoina. Tehokkaimmat kuopiolaiset olivat kahden maalin miehet Henri Huohvanainen (2+1) ja Pekka Parviainen sekä kahteen pisteeseen yltäneet Simo Vidgren (1+1), Saku Kekäläinen (0+2) ja Ville Luoma (0+2). Viikonloppuna KalPa saanee lisää (tuli)voimaa hyökkäykseensä, kun Jarno Niinimäki palaa sairastuvalta tositoimiin. Maalissa Ari Luostarinen alkaa palata viime kaudelta ja vielä harjoitusotteluistakin tuttuun vireeseen.

FPS:n esiintyminen ei tehnyt kuopiolaisyleisöön vaikutusta. Varsinkin maalivahtiosastolla forssalaisilla oli vaikeuksia. Pasi Keinäsen päivä oli synkkä ja näillä näytöillä kauden forssalaisten ykkösmaalivahtina aloittaneella Keinäsellä ei ole ihan heti asiaa tositoimiin. 5-0-tilanteessa maalille tullut Juha-Matti Taponen torjui edeltäjäänsä varmemmin, muttei noussut missään vaiheessa toisessa päässä torjuneen Luostarisen tasolle. Myöskään forssalaisten SM-liigasta tulleet "vahvistukset" eivät illan pelissä ihmeitä esittäneet. Hyökkääjät Ville Hämäläinen (-4) ja Juha-Matti Yli-Junnila (-4) sekä puolustaja Mikko Kurvinen (-3) jäivät tasakentällisin pahasti miinukselle. Kurvinen tosin oli mukana FPS:n kummassakin maalissa. Hyökkäyksen osalta on kuitenkin muistettava, että FPS:n kokoonpanosta puuttuivat kaksi joukkueen sisäisen pistepörssin kärkinimeä, Matti Raunio ja Jukka-Pekka Koistinen, jotka valmentaja Laksolan mukaan ovat todennäköisesti mukana jo perjantain Jukurit-pelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle