Kiekko-Vantaa taisteli voiton TUTOsta - "Kaaduimme jäähyihin"

MESTIS / Raportti
Lohipaitojen puolustaja Nico Nurmikanta teki TUTOa vastaan 0+2.
Keskiviikon Mestis-kierroksella kohtasivat Kiekko-Vantaa ja TUTO. Lohipaidat voittivat 4-2, mutta tulos olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Tikkurilassa nähtiin vauhdikasta ja hyvätasoista kiekkoilua.

Keskiviikon Mestis-kierroksella Tikkurilassa Kiekko-Vantaa kaatoi Turun TUTOn maalein 4−2 (1-0, 1-1, 2-1). Ottelu oli hyvätasoista ja rehtiä Mestis-kiekkoa, josta ei puuttunut kuitenkaan kovaa kamppailua ja taistelumieltä. Ottelun hahmoja olivat vantaalaisten Nico Nurmikanta, joka tehtaili kaksi syöttöpistettä, ja turkulaisten Niklas Näppi, joka teki jokaisen TUTOn maalin.

TUTO joutui kovaan vantaalaiseen mankeliin, mutta tulos olisi voinut hyvinkin olla päinvastainen. Kiekko-Vantaa sai avauserään vauhdikkaan alun, mutta TUTO ei siitä piitannut ja tuli mukaan peliin. Peli pyöri pitkään keskialueella, ja molemmat puolustukset pelasivat mukiinmenevästi.

− Tulimme erittäin hyvin. Jätkät olivat valmiita pelaamaan. Ensimmäinen erä kaatui jäähyihin. Oli tasokas Mestis-ottelu, totesi TUTOn päävalmentaja Miika Elomo.

TUTO otti rangaistuksen heti alkuun, mutta Kiekko-Vantaan ylivoima oli tehotonta. Joukkue piti kiekkoa, mutta pyöritystä se ei saanut aikaan. TUTOn maalivahti Julius Pohjanoksa oli hyvällä torjuntatuulella ja piti turkulaiset mukana pelissä.

Hyttinen aukaisi maalihanat

TUTO karvasi hyvin ja lohipaidoilla oli vaikeuksia. Valkonutuilla oli mahdollisuus mennä johtoon, kun Hannu Kuru pääsi yrittämään maalia, mutta kotijoukkueen maalivahti Juho Ratilainen esti yrityksen. Ottelun kuparisen rikkoi Joonas Hyttinen, joka ampui 1−0-johdon tarkasti etuylänurkkaan b-pisteen kaarelta. Syöttöpisteet Viljami Wacklinille ja Nurmikannalle.

Kiekko-Vantaa aloitti toisen erän vahvasti. Se sai pyöritettyä kiekkoa kulmiin, mistä se yritti hanakasti saada kiekkoa maalin eteen. TUTO selvisi suurimmasta osasta taistelusta ja löysi pukuhuoneen puolelta juonen peliin. Siinä missä lohipaidat jatkoivat ensimmäisen erän painostamista, TUTO paransi hetkessä peliään.

− Oli vastakkain kaksi hyvin organisoituja joukkueita. Olen tyytyväinen siihen, että tapoimme jäähyt melko helposti, virkkoi Kiekko-Vantaan pääluotsi Pasi Arvonen.

Kiekko-Vantaa siirtyi ottelussa 2−0-johtoon, kun Joakim Kukkonen pääsi helposti laidalta läpi ja lirutti kiekon Pohjanoksan selän taakse. Syöttöpisteet saivat Nurmikanta ja Juho Rautanen. Pari minuuttia tämän jälkeen TUTO tuli maalin päähän. Näppi ampui ensimmäisen maalinsa Aki Keinäsen ja Tony Vidgrenin syötöistä. Tilanne 2−1.

TUTO kävi lähellä

Toisen erän lopulla Kiekko-Vantaalle vihellettiin kaksi jäähyä peräjälkeen. Juha Tarkkanen ja Otto-Eemeli Linke joutuivat jäähylle miettimään tekojaan. TUTO sai erän taitteessa tilaisuuden viidellä kolmea vastaan, mutta turkulaiset eivät onnistuneet tekemään ylivoimamaalia.

TUTO sai erän loppupuolella tilaisuuden tasoittaa peli 2−2:een, eikä se tällä kerralla epäonnistunut. Vielä tässä vaiheessa olisi ottelussa voinut käydä kuinka tahansa, mutta lohipaidat tekivät voittomaalin seitsemisen minuuttia ennen loppusummeria. Voittomaali 3−2:een oli kaunista katseltavaa, kun Harjama sai namusyötön Juuso Perttilältä.

TUTO aloitti hurjan kirin, mutta se ei kantanut hedelmää. Lopulta Janne Kivilahti laukoi voittolukemiksi 4−2.

» Lähetä palautetta toimitukselle