Kiekko-Vantaa kairasi voiton kärkipään taistelussa - "Pelasimme riskillä"

MESTIS / Raportti
Joonas Hyttinen upotti LeKin kahdella maalillaan.
Kuva © Timo Savela
Kiekko-Vantaa kukisti keskiviikon Mestis-kierroksella LeKin niukasti jatkoerässä maalein 3−2. Ottelua lähes alusta loppuun hallinnut Kiekko-Vantaa joutui koville, kun LeKi meni 2−1-johtoon. Kaksi osumaa ottelussa iskenyt Joonas Hyttinen oli kuitenkin liikaa lempääläläisille.

Kiekko-Vantaa venyi hienoon voittoon LeKistä keskiviikon Mestis-kierroksella Tikkurilassa. Lohipaidat voittivat lopulta jatkoerässä maalein 3−2 (1−1, 0−1, 1−0, 1−0). Voittonsa turvin vantaalaiset siirtyivät Mestiksen johtoasemaan. 

Kiekko-Vantaa aloitti väkevästi. Se piti pelin kiekollista hallintaa itsellään, eikä LeKi päässyt avaamaan peliä juuri lainkaan. Lempääläläisten ensimmäinen vähistä tilaisuuksista syntyi, kun lohipaidat töpeksivät puolustuksessa ja Juho Liuksiala pääsi kasvokkain vantaalaisten maalivahti Jani Kauton kanssa. Ei maalia.

− Harmittava tappio näin kärkisijoilla. Tehokkuus jäi puuttumaan, eikä tässä lasketa, mitä ansaitsisi. Kaiken kaikkiaan kohtuupeli tähän marraskuun loppuun. Tänään oli hyviä pelaajia ja hyvää jääkiekkoa, totesi LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela.

Lohipaidat siirtyivät johtoon, kun pörssihai Juuso Perttilä sai namusyötön Joona Harjamalta. Perttilän oli helppo siirtää maalinkulmalta pikkumusta ohi lempääläläisten maalivahti Christian Heljangon. Tilanne 1−0 Kiekko-Vantaalle.

LeKi nousi tasoihin

Kiekko-Vantaan paras kentällinen oli koko sarjankin mittapuun mukaan yksi tehokkaimmista ketjuista. Janne Kivilahti-Harjama-Perttilä sai aikaan lähestulkoon jokaisessa vaihdossa vaarallisia tilanteita vastustajan maalille.

− Vastustaja oli vaarallinen ja laadukas. Pystyimme kuitenkin olemaan kärsivällisiä ja tiesimme, että voimme tulla takaa. Pienellä riskillä menimme jatkoerässä, virkkoi Kiekko-Vantaan pääluotsi Pasi Arvonen.

Kuusi minuuttia lohipaitojen maalin jälkeen LeKi pääsi juhlimaan tasoitusmaalia. Jimi Jalonen sai kiekon siniviivalle Santeri Arousvan ja Topias Haapasen syötöistä, eikä epäröinyt, vaan ampui kaukaa tasoituksen 1−1:een.

Toinen erä oli tasaväkistä puurtamista. Peli äityi melkoiseksi miekkailuksi, eikä hienoja ratkaisuja tai tilanteenrakentamisia juuri nähty. Kummallakin oli omat tilaisuutensa, mutta kummatkin maalivahdit esittivät vakuuttavia torjuntoja.

Hyttinen sinetöi LeKin illan

Kiekko-Vantaan paras maalintekopaikka tuli, kun Miro Mäkinen syötti Toni Leinoselle, jonka laukauksen Heljanko torjui varmasti.

LeKi teki kuitenkin erän ainoan osuman. Ottelun erotuomarit määräsivät tilanteesta videotarkastuksen, minkä jälkeen he hyväksyivät maalin, ja peli oli 2−1 LeKille. Maalintekijäksi selvisi Miro Ruokonen.

Kolmanteen erään kaukaloon tuli piristynyt LeKi, mutta myös Kiekko-Vantaa ilmoittautui mukaan voittokamppailuun. Perttilä pääsi yksin läpi kesken LeKin pyörityksen, mutta ei kyennyt harhauttamaan Heljankoa.

Kiekko-Vantaan hyvin ansaitsema tasoitusmaali 2−2:een syntyi ylivoimalla, kun kaksi maalia ottelussa iskenyt Joonas Hyttinen viimeisteli onnenkantamoisen LeKin verkkoon. Kiekko nousi maalinedustalla korkeuksiin ja putosi lopulta maaliin.

Jatkoerässä LeKin Ruokonen otti rangaistuksen, mikä koitui lopulta kohtalokkaaksi. Kun jatkoerää oli jäljellä minuutin verran, Perttilä sai kiekon ja syötti kauniin syötön Hyttiselle, jolla oli edessään vain tyhjä maali. Näin tärkeät pisteet jäivät Tikkurilaan maalein 3−2.

» Lähetä palautetta toimitukselle