Lindforsin terävyys tasoitti puntit

MESTIS / Raportti
Viihdettä ja jännitystä ei puuttunut, kun toisen välieräottelun tilanteet vaihtelivat viime minuuteilla. Lopulta kaksi maalia lähietäisyydeltä viimeistelleen laitahyökkääjä Tomi Lindforsin tehot ratkaisivat 5-3-otteluvoiton KooKoolle, joka tasoitti ottelusarjan. Kotijoukkue Kiekko-Vantaa oli alussa terävämpi, muttei pystynyt hyödyntämään hallintaansa.

Lyhyet bussimatkat ei tunnu sopivan KooKoolle, sillä joukkueen alku oli tahmea aivan kuten edellisessä vieraspelissä Hyvinkäällä. Vantaa painoi päälle kouvolalaisjalkojen liikuttua vastustajia verkkaisemmin.

Vantaa oli saada todellisen salama-alun, kun heti ensimmäisellä peliminuutilla Jukka Hakkarainen ja Tommi Hannus olivat kiekon kanssa vapaina KooKoon maalilla, mutta sen verran pehmeäksi Tommi Hannuksen laukaus jäi, että maalipaikka taisi tulla liian yllättäen. Kukkojen maalille palannut Carl Grahn torjui. Pian perään spurttasi Hannu Väisänen puolittaiseen läpiajoon, mutta nosti rystyltä ohi.

KooKoon alakynteen jääminen näkyi rangaistustilastossa, sillä kouvolalaiset joutuivat pelaamaan avauserässä lähes kahdeksan minuuttia alivoimalla.

Vantaalaisylivoima pyöri aluksi mallikkaasti, ja laukauksia sateli avausottelun tapaan tiiviiseen tahtiin. Ylivoimamaalikin näki päivänvalon, kun ylivoimassa puolustajan paikalla pelaavan laitahyökkääjä Tuomas Nikoskelaisen laukaus suoraan syötöstä painui ohi KooKoo-vahti Grahnin. Samalla särkyi KooKoon sataprosenttinen alivoimatilasto play offseissa.

Kotijoukkueen johtoa kesti vain kolmisen minuuttia. Vantaa pelasi taas miesylivoimalla, kun KooKoo-pakki Jukka-Pekka Holopainen lähetti purkukiekon omalta alueelta. Vantaalaispakki Jonni Kiiski yritti pysäyttää kiekkoa huolimattomasti ja epäonnistui päästäen KooKoon hyökkäämään kahdella nollaa vastaan. Ossi Louhivaara syötti laidasta ja Timo Nurmberg jatkoi alivoimatasoituksen ohi Vantaa-vahti Joni Hallikaisen.

Huikeat loppuhetket

Toisessa erässä pelitapahtumat tasoittuivat, ja KooKookin sai kokeilla pariin kertaan ylivoimalla. Ainoa maali syntyi kuitenkin tasavajaalla. Vierailijoiden Jari Keltanen yllätti puolustaja Thomas Heinrichsin jaloista lähteneellä kääntölaukauksella maalivahti Hallikaisen, ja KooKoo siirtyi 2-1-johtoon.

Keltasen osuman jälkeen maalihanat sulkeutuivat 25 minuutin ajaksi. Päätöserän alkupuolella molemmilla oli pari hyvää maalipaikkaa, mutta vapaasti maalille nousemaan päässyt vantaalaissentteri Mikko Kainulainen ei onnistunut höpöttämään KooKoo-vahti Grahnia, ja Mikko Pukan vaaralliset laukaukset pysähtyivät maalivahti Hallikaisen torjuntaan ja maalirautoihin.

Kiekko-Vantaan takaa-ajo vaikutti tuskaiselta, sillä joukkueen ylivoimapeli ei ensimmäisen erän jälkeen toiminut, ja maalipaikatkin kävivät vähiin KooKoon puolustaessa tarkasti ja suurella sydämellä maalin johtoaan. Yllättäen lukemat kuitenkin tasoittuivat 2-2:een Carl Grahnin torjuttua Teemu Kolehmaisen laukauksen kulmaan. Pete Suonpää heitti kiekon miinuskulmasta maalille, eikä kotiyleisön riemulla ollut rajaa, kun kiekko otti ja pomppi Grahnin selän taakse.

2-2-tasoitus käynnisti viimeisen kymmenminuuttisen loppuhuipennuksen, jossa tilanteet vaihtelivat jatkuvasti. Illan sankari Tomi Lindfors avasi maalitilinsä, kun KooKoo kuittasi johdon takaisin itselleen. Mikko Mattila blokkasi hieman kyseenalaisesti kiekottoman vantaalaispelaajan ja teki tilaa puolustaja Mika Rissaselle, joka laukoi. Hallikainen torjui eteensä, ja kärppänä paikalla ollut Lindfors tökkäsi irtokiekon maaliin.

Uudelleen johtoasemaan päässeiden vierailijoiden valmentaja Reijo Mansikka käskytti suojattiensa vasemmat puolustajat pysymään lopussa jatkuvasti pelin alla varmistamassa, mutta kuinkas kävikään. Kello kävi jo toiseksi viimeistä minuuttia ja vantaalaisvahti Hallikainen oli luistelemassa vaihtoaitioon, kun KooKoon vasen puolustaja intoili punaviivalle, ja pitkä vantaalaisavaus vapautti Pete Suonpään nousemaan vapaasti vasenta kaistaa. Suonpää laukoi tolppaan, ja vapaaksi jäänyt Heikki Löfman jatkoi irtokiekon tyhjiin.

Peli oli jälleen tasan ja jatkoaika häämötti vajaan parin minuutin päässä, mutta eipä sinne asti koskaan ehditty. Vain reilu puoli minuuttia tasoituksensa jälkeen kotijoukkue nukahti sen verran, että Tomi Lindfors jäi vapaaksi maalinkulmalle. Mikko Kinnunen syötti, verkko heilui, ja KooKoo kuittasi voiton.

Viimeisen sinetin iski oman siniviivan tuntumasta tyhjiin Timo Nurmberg, josta tuli Lindforsin tavoin kahden maalin mies.

Kauppi halinalleja ostamaan

- Meni neljä erää ennen kuin herättiin taistelemaan. Ihmeen nihkeä startti. Toiseen ja kolmanteen erään löydettiin omaa peliä, ja siinä oli ratkaisu, arvioi KooKoo-luotsi Reijo Mansikka.

Kesken ensimmäisen kohtaamisen maalilta pois vaihdettu Carl Grahn oli maalillaan erinomainen, vaikka toinen maali miinuskulmasta livahtikin. Ensimmäisessä erässä Grahn piti KooKoon pelissä mukana varmoilla torjunnoillaan.

Laitahyökkääjä Antti Huuhka teki paluun kokoonpanoon, mutta runkopelaajista KooKoolta puuttuivat edelleen hyökkääjä Reino Soijärvi ja puolustaja Jussi Onnela sekä pelikieltoaan kärsinyt Simo Mälkiä. Sunnuntain kolmanteen otteluun valmentaja Mansikka lupasi tuoreita jalkoja jäälle, mutta ei täsmentänyt nimiä.

Kotijoukkuetta valmentava Jarmo Kauppi ei salannut pettymystään.

- Kaksi kertaa noustiin sillasta tasoihin, mutta maalineduspeli oli s**tanan pehmeää. Vielä meidän isokokoisimmat puolustajat asialla. Kyllä meinaan aamulla tulla nallekaupan kautta. Suoraan sanoen v*tuttaa, sanoi Kauppi.

Sitten päästiinkin asiaan. Sanailu jatkui vakavana, muttei sittenkään niin totisena. Tai toisinpäin.

- Ylivoimapeli ei ollut oikein kuosissaan. Viidellä viittä vastaan oltiin niskan päällä, kuten torjunnatkin osoittavat. Hallikaisella oli vain 14 torjuntaa. KooKoo roikkui ensimmäisen erän, ja jäähyt olivat selviä, Kauppi sanaili.

- Ei rikottu niin paljon kuin jäähyt osoittavat. Toivottavasti nämä kommentit eivät vaikuta yhtä paljon tuomarilinjaan kuin viimeksi, vaikka Jääkiekkoliiton päämaja lähellä onkin. Syytit meitä tv-lähetyksessä törkeyksistä, joita ei ollut, vastasi Mansikka.

- Sanoin katsovani tilanteet videolta, puolustautui Kauppi ja mainitsi, että tuoreita jalkoja on luvassa myös Kiekko-Vantaan riveihin seuraavaan osaotteluun.

- Meidän selkääntaklattu pelaajamme [solisluunsa murtanut Ari-Pekka Pajuluoma] pelaa sunnuntaina.

- Se mikään taklaus ollut, tönäisy korkeintaan. Nämä ovat näitä puheita, älkää ottako liian tosissanne, opasti puolestaan Mansikka lehdistön edustajia.

Kiekko-Vantaa sai pelata ylivoimalla peräti reilut 17 minuuttia. 14 laukausta tuottivat yhden osuman, mutta kovin korkealle arvosana ei nouse, kun kertaalleen soi myös omissa. Myös KooKoon miesylivoima oli vaisua. Viisi laukausta maalia kohti vajaassa yhdeksässä minuutissa eivät maalimerkintöjä aiheuttaneet.

Jussi Perttu onnistui tuomarina hyvin. Linja oli melko tiukka, mutta johdonmukainen, ja peli pysyi hyvin hallussa.

Taistelu finaalipaikasta jatkuu sunnuntaina Kouvolassa. KooKoo lähti alunperin välieriin niukkana suosikkina, ja kymenlaaksolaiset nappasivatkin kotiedun lisäksi myös Jukureiden ykköshaastajan tittelin takaisin itselleen. Edellyttäen tietysti, että Jukurit selviää finaaleihin. Tällä hetkellä molemmat parit ovat 1-1-tasatilanteessa, ja pelit senkun paranevat.

Kentälliset

Kiekko-Vantaa

94 Teemu Kuusisto – 25 Mikko Kainulainen – 14 Petteri Linnonmaa

9 Pete Suonpää – 29 Tommi Hannus – 12 Ilari Filppula

18 Hannu Väisänen – 17 Petja Pietiläinen – 10 Petri Pitkäjärvi

19 Tuomas Nikoskelainen – 22 Mikko Puranen – 24 Heikki Löfman

4 Henri Ekholm

5 Thomas Heinrichs – 26 Teemu Kolehmainen

11 Matias Schantz – 7 Jukka Hakkarainen

44 Aki Kauppinen – 33 Jonni Kiiski

8 Joonas Rönnberg

Maalissa 23 Joni Hallikainen (1 Mikko Strömberg)

KooKoo

5 Antti Huuhka – 14 Tatu Kattelus – 11 Teemu Somppi

10 Tomi Lindfors – 12 Mikko Kinnunen – 17 Mikko Mattila

23 Jari Keltanen – 81 Timo Nurmberg – 8 Ossi Louhivaara

22 Marko Levänen – 28 Teemu Timoskainen – 41 Teemu Peltola

25 Tony Grönroos – 3 Jukka-Pekka Holopainen

18 Mika Rissanen – 7 Mikko Pukka

9 Jari Raattama – 36 Mikko Outinen

Maalissa 29 Carl Grahn (35 Sami Heikkinen)

» Lähetä palautetta toimitukselle