KooKoo pysäytti Vantaan hurmoksen

MESTIS / Raportti
Kuudennen perättäisen voittonsa napannut KooKoo kukisti Kiekko-Vantaan jo toistamiseen hyvätasoisessa Mestiksen kärkipään kamppailussa. 3-5-tappio oli useista poissaoloista kärsineelle kotijoukkueelle vasta kauden ensimmäinen kotiareenalla.

Lähtökohdat huippuvireisten Jukureiden haastajien kohtaamiseen olivat Kiekko-Vantaalle tutut: kokoonpano-ongelmia oli riittämiin. Vielä sunnuntaina joukkueen oli tarkoitus lähteä peliin neljällä ketjulla, mutta kun liigaan siirtyneiden pelaajien, pitkäaikaispotilaan Henri Ekholmin ja pelikieltoa kärsivien Aki Kauppisen ja Pasi Nielikäisen lisäksi Petteri Linnonmaa jäi kuumeisena sängyn pohjalle, eikä Heikki Löfman ei päässyt irtautumaan puolustusvoimien velvoitteista, joutui Vantaa peliin vain kolmella ketjulla. Kaiken lisäksi Thomas Heinrichs kykeni kaukaloon ainoastaan puudutuksen ansiosta.

Ei KooKookaan täysin terveenä ole pysynyt, mutta kokenut Sami Heikkinen on kelpo tuuraaja polvivaivaiselle Carl Grahnille, ja kenttäpelaajia kouvolalaisille riitti täyteen miehitykseen. Vierasjoukkueen leveämmän materiaalin tuoma etu olikin melkoinen, kun vastakkain oli kaksi hurjalla intensiteetillä liikkunutta ryhmää.

- Ei sitä mopolla ihmeitä tehdä, totesi Kiekko-Vantaan valmentaja Jarmo Kauppi ottelun jälkeen.

Nurmberg hyvässä ja pahassa

Joukkueiden luistellessa jäälle tunnelma oli keskimääräiseen Mestis-kamppailuun verrattuna melkoinen, kun KooKoon faniryhmä haastoi tuhatpäisen kotiyleisön äänenpitoon. Vantaa oli panostanut otteluun laulavine ratikkakuskeineen ja Blues Show Girlseineen, mutta itse peli alkoi vantaalaisten kannalta heikosti KooKoon luotua painetta heti alussa ja tehtyä kaksi ensimmäistä maalia.

- KooKoo tuli vahvasti, ja jouduimme ottamaan kaksi jäähyä. Se söi valtavasti energiaa, Kauppi kertasi.

Ylivoimalla kukkopaidat eivät onnistuneet, mutta tasakentällisin vieraiden ykkösketju onnistui kahdesti. Molemmissa maaleissa oli onneakin mukana.

Avausosumassa Tatu Katteluksen syöttö kulmasta muutti suuntansa puolustaja Jonni Kiiskin mailasta maalin eteen, josta Kattelus pääsi itse lyömään kiekon Vantaa-vahti Joni Hallikaisen taakse. 0-2-maalissa vantaalaisten jokeriapu Samuli Jalkanen menetti kiekon kontrollistaan alimpana miehenä, ja Timo Nurmbergin tarkka rannelaukaus ohitti Hallikaisen toistamiseen. Pikkujoululahjana osumaan merkattiin myös kaksi syöttäjää, vaikka Nurmberg vastustajalta kiekon saikin.

Sen verran henkeä ja itseluottamusta loistava on alkukausi on Kiekko-Vantaalle tuonut, että joukkue onnistui vielä avauserän aikana tasoittamaan pelin. Kavennuksen nosti pienestä kulmasta maalin kattoon pisteputkeaan jatkanut Tuomas Nikoskelainen, kun KooKoo-vahti Heikkinen ei saanut kiekkoa haltuunsa Ilari Filppulan laukauksen jälkeen.

Tasoitus osoitti, että virheitä sattuu parhaillekin. KooKoo-maestro Nurmberg menetti kiekon alimpana miehenä ja kellahti vielä nurin, jolloin puolustaja Jonni Kiiski pääsi läpiajoon alivoimalla. Kiiskin yrityksen Heikkinen torjui patjallaan, mutta paikalle ehti ensimmäisenä Mikko Puranen, joka sai helposti lyödä pelin tasoihin.

Lindfors iski voittomaalin

Keskimmäisessä erässä Kiekko-Vantaa otti koneestaan irti sen mitä lähti, mutta joutui hallinnastaan huolimatta tyytymään erätulokseen 1-1.

Johtoon hurjalla tempolla erään tullut kotijoukkue siirtyi heti ensimmäisellä minuutilla. Matias Schantz karvasi kiekon ja heitti sen maalille, jossa Hannu Väisäsen poikittaissiirrosta Petja Pietiläinen pääsi iskemään. Sinikypärä Väisäsellä oli hyvä tilanne myös myöhemmin, mutta häirittynä hän ei saanut kunnon laukausta aikaiseksi puolittaisesta läpiajostaan.

KooKoolla ei erässä montaa maalipaikkaa ollut, mutta ainokainen osuma oli sitäkin upeampi taidonnäyte Timo Nurmbergilta. Oikea-aikainen ja millintarkka syöttö läpi Kiekko-Vantaan alivoimanelikon tiesi sitä, että SaiPa-laina Teemu Sompilla oli helppo työ tasoittaa peli. Maalissa oli sormensa pelissä myös muutoin erinomaisesti tuominneella Marko Virolaisella, joka oli passittanut Jonni Kiiskin rangaistusaitioon tilanteesta, jossa Nurmberg tipahti jäihin hävittyään täysin rehdin kaksinkamppailun, jossa ei mitään sääntöjenvastaista ollut.

Ottelun voiton KooKoo ratkaisi itselleen päätöserän puolessa välissä. Mikko Mattilalla oli loistava tilanne maalinedustalla, mutta kun hän ei onnistunut, tulivat ketjukaverit avuksi hetkeä myöhemmin. Mikko Kinnunen laukoi etukulmalta, ja kärkäs Tomi Lindfors pääsi iskemään voittomaalin irtokiekosta. Kolmea minuuttia myöhemmin Jari Keltanen nousi hienosti maalille ja rystynosto maalin kattoon sinetöi maaliluvut 3-5:een.

Ottelun lopussa Kiekko-Vantaa yritti kavennusta ja tasoitusta ilman maalivahtia lähes kolmen ja puolen minuutin ajan. Sinipaidat saivat pidettyä paineen hyökkäyspäädyssä, mutta todella vaaralliset paikat jäivät Hannu Väisäsen kovaan lyöntilaukaukseen.

”Yleisön pitää tykätä tästä”

- Ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat huikeaa lentoa meiltä. Avauserässä pohjustettiin voitto hurjalla tempolla, KooKoon valmentaja Reijo Mansikka totesi.

- Huikea jääkiekkotapahtuma, hän luonnehti ja jakoi kiitosta joukkueensa mukana matkaavalle faniryhmälle.

- Aika terävässä kunnossa ollaan. Ei tässä mitään viisastenkiveä olla löydetty, mutta luistin liikkuu hyvin, Mansikka luonnehti kysyttäessä syitä KooKoon viime aikojen erinomaisiin tuloksiin.

KooKoon ylivoimaisesti näkyvin pelaaja olisi ollut ilman liehuvaa takatukkaakin Timo Nurmberg (1+1), joka jakoi tuttuun tapaansa loistavia syöttäjä, teki maalin, ja jätti toisinaan tapoihinsa kuuluvat kuumenemiset ja filmaukset toiseen kertaan. Toisaalta Nurmberg myös päästi vastustajan tekemään tasoituksen karkean virheensä jälkeen, joten Jatkoajan kolme tähteä saa hänen laidallaan hyvän ottelun pelannut Tatu Kattelus (1+1), joka oli toisessa erässä lähellä iskeä toisenkin maalin.

- Ei noin luisteluvoimaista vastustajaa ole vielä kohdattu. KooKoo on paha vastustaja kenelle vaan, kehui Kiekko-Vantaan Kauppi vastustajaa.

- Maalivahtipeli ratkaisi. Hallikaiselle lörpähti pari, ja Heikkinen torjui hyvin. KooKoolta oli huikeita yksilösuorituksia; Keltasen nosto maalin kattoon nousun jälkeen ja Nurmbergin syötöt.

Kiekko-Vantaan paras oli sinikypärä päässään väsymättä taistellut ja hyviä paikkoja luonut Hannu Väisänen, vaikka tehot jäivätkin yhteen näppärään syöttöön. Joukkueen maalintekijöistä edukseen erottui tunnollisesti puolustanut Mikko Puranen. Omassa päässä nuori Joonas Rönnberg pelasi varmaotteisesti.

Tilanteita ja vauhtia ottelussa oli aivan eri lailla kuin edellisenä päivänä televisioidussa SM-liigan jälkijoukon väännössä.

- Yleisön pitää tykätä tästä, Kauppi lausahti.

Kentälliset

Kiekko-Vantaa

30 Ari-Pekka Pajuluoma – 22 Mikko Puranen – 25 Mikko Kainulainen

18 Hannu Väisänen – 17 Petja Pietiläinen – 10 Petri Pitkäjärvi

19 Tuomas Nikoskelainen – 9 Pete Suonpää – 12 Ilari Filppula

5 Thomas Heinrichs – 8 Joonas Rönnberg

11 Matias Schantz – 2 Samuli Jalkanen

3 Jussi Erkkilä – 33 Jonni Kiiski

Maalissa 23 Joni Hallikainen (31 Antti Niemi)

KooKoo

32 Reino Soijärvi – 81 Timo Nurmberg – 14 Tatu Kattelus

10 Tomi Lindfors – 12 Mikko Kinnunen – 17 Mikko Mattila

23 Jari Keltanen – 8 Ossi Louhivaara – 11 Teemu Somppi

5 Antti Huuhka – 28 Teemu Timoskainen – 21 Teppo Liukkonen

25 Tony Grönroos – 3 Jukka-Pekka Holopainen

24 Simo Mälkiä – 7 Mikko Pukka

9 Jari Raattama – 6 Jussi Onnela

18 Mika Rissanen – 36 Mikko Outinen

Maalissa 35 Sami Heikkinen (1 Patrik Johansson)

» Lähetä palautetta toimitukselle