Ketterä kukisti vantaalaisen mankelin - "Puolustuksessa on vikaa"

MESTIS / Raportti
Ketterä pääsi juhlimaan ottelun päätteeksi. Arkistokuva.
Kuva © Antti Varonen
Mestiksen perjantain kierroksella Tikkurilassa Kiekko-Vantaa hävisi Imatran Ketterälle maalein 6-3. Kiekko-Vantaalla ei ollut paljonkaan mahdollisuuksia, vaikka joukkue nousi kahden maalin tappioasemasta tasoihin. Energisempi Ketterä oli lopulta liian väkevä lohipaidoille.

Kiekko-Vantaa joutui taipumaan tappioon Imatran Ketterää vastaan Mestiksen perjantain kierroksella maalein 3-6 (1-1, 2-2, 0-3). Ottelu alkoi Tikkurilassa vauhdikkaasti Ketterän lievällä painostuksella. Kotijoukkue pääsi heti kokeilemaan Ketterävahti Santeri Lipiäisen taitoja, mutta Roope Niskanen epäonnistui maalin kulmalta.

Ketterä meni 1−0-johtoon ajassa 3.26. Pikkumustan iski Kiekko-Vantaan maalin Jere Laine, ja syöttäjiksi merkittiin Jesse Juntheikki ja Jarno Lippojoki. Maalin syöttäjät tehoilivat muutenkin ottelussa, kun Juntheikin saldo oli 0+2 ja Lippojoen 1+2.

Ketterä hallitsi kiekollista peliä, eikä vantaalainen mankeli päässyt oikeuksiinsa. Ketterä taisteli energisemmin kuin Kiekko-Vantaa, ja se tukki esimerkillisesti vantaalaisten hyökkäykset ja esti kulmista maalinedustalle tulevat irtokiekot.

Imatralaiset suosivat nopeaa hyökkäykseen lähtöä, kun puolustajat pyrkivät syöttämään kovia poikkikentän syöttöjä keskialueelle, mistä laitahyökkääjät nousivat maalintekosektorille.

− Vauhdikas peli. Saimme hyvän lähdön. Kiekko-Vantaa on niin nopea suunnanvaihdospelissä, että sen kanssa oli tekemistä, totesi Ketterän päävalmentaja Matias Lehtonen.

Lohipaidat saivat ylivoiman erän loppupuolella, kun Ketterän Sami Jekunen otti rangaistuksen kiinnipitämisestä. Tasoitusmaali ylivoimalla syntyi puolustaja Juha Tarkkasen lyöntilaukauksella Toni Leinosen ja Miro Mäkisen syötöistä kaukaa siniviivalta.

Maali-iloittelua tiuhaan tahtiin

Toisen erän Ketterä aloitti samaan tapaan kuin ensimmäisen. Se hallitsi kiekollista peliä, ja sai aikaan vaarallisia tilanteita tuon tuosta. Kiekko-Vantaalla oli vaikeuksia etenkin maalineduspelaamisessa niin omalla kuin Ketteränkin puolella.

Ottelun 2−1:een iski Saku Viskari Lippojoen ja Juho Mätön syötöistä. Kiekko-Vantaa näytti toipuvan kuitenkin maalista, mutta Rudolfs Maslovskis laukoi Ketterän 3−1-johtoon, ja näin imatralaiset tekivät kaksi osumaa viiteen minuuttiin.

Tästä parin minuutin kuluttua nousivat lohipaidat taistelemaan ottelun voitosta. Joona Tolvasen nopea kavennus 2−3:een ja Niskasen tasoitus 3−3:een tulivat nekin peräjälkeen.

Vantaalainen mankeli vaikeuksissa

Kolmatta erää ei ehtinyt kulua kuin minuutin verran, kun Ketterä teki 4−3-johtomaalin. Puolustaja Samuli Tanhua sai kiekon siniviivalla ja toimitti kiekon maalille. Lopulta kiekko upposi vantaalaisten maalivahti Jani Kauton selän taakse.

− Meidän puolustuspelaaminen ei ole hyvää. Siinä on vikaa, ja etenkin omiin menneet maalit kahteen peliin yksitoista, niin se on liikaa, sanoi Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen.

Kiekko-Vantaan tuttuakin tutumpi mankeli ei toiminut Ketterää vastaan. Vauhtia piisasi, mutta ratkaisut jäivät valjuiksi, eikä hyvin torjunut Lipiäinenkään auttanut vantaalaisia. Myös Ketterän vauhdikkaiden avauksien kanssa lohipaidoilla oli vaikeuksia.

Kiekko-Vantaa sai kiekon maaliin, kun Niskanen työnnettiin maalinedushässäkän päätteeksi Lipiäisen päälle maalissa. Tuomarit hylkäsivät maalin ja osoittivat jäähyn vantaalaisille maalivahdin häirinnästä. Pienen neuvonpidon jälkeen maali hylättiin, eikä lohipaidoille koitunut rangaistusta.

Ottelussa alettiin olla ratkaisun edessä, kun ottelun 5−3:een laukoi Santeri Vuoti, joka sai mainiot syötöt Tomi Iso-Mustajärveltä ja Jekuselta. Loppunumeroiksi 6−3:een laukoi Lippojoki tyhjään maaliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle