Tehokas Jokipojat möyhensi Kiekko-Vantaan

MESTIS / Raportti
Jokipoikien Jonathan Iilahti torjui lauantaina lähes kaiken.
Kuva © Antti Varonen
Joensuun Jokipojat vei lauantain Mestis-kierroksella Tikkurilassa voiton isäntäjoukkue Kiekko-Vantaasta.

Lauantain Mestis-kierroksella Tikkurilassa Joensuun Jokipojat voitti isäntäjoukkue Kiekko-Vantaan lukemin 4−1 (0-0, 1-0, 3-1). Vauhdikas ottelu alkoi jo ensimmäisestä erästä tilannerikkaana ja kahden kovan joukkueen yhteenotolla.

Molemmat pitivät hyvin kiekkoa, mutta laukauksia ei järin saatu aikaan. Kiekko-Vantaan Juuso Perttilä otti kampituksesta rangaistuksen, mutta parhaimmat paikat osuivat vantaalaisille. Alivoimalla ensin Miro Mäkinen pääsi helposti läpi, ja kohta uudelleen Joona Harjama syötti Toni Leinoselle tilaisuuden, mutta hyvin torjunut Jonathan Iilahti koppasi kiekon.

Kiekko-Vantaa hallitsi etenkin kiekollista peliä, mutta se ei ollut kylliksi tehokas mennäkseen johtoon. Erän puolen välin jälkeen ottelun tempo laski, ja peli oli ajoittain sekavaa. Erän lopussa Kiekko-Vantaan Mäkinen pääsi ampumaan läheltä, mutta hänen laukauksensa osui tolppaan.

Jokipojat aloitti toisen erän vahvasti. Se oli selvästi tullut taistelemaan pisteistä, kun Kiekko-Vantaa kärsi tehottomuudesta. Kiekko näytti suorastaan karttavan Jokipoika-maalia. Joukkueet ottivat rangaistuksia, mutta maalia ei saatu aikaan.

− Nyt olen tyytyväinen. Tuli se meidän kuusikymmentäminuuttinen, mitä kaipailimme. Vastustaja oli hyvä, yksi sarjan parhaista, mutta onnistuimme maalinteossa, totesi Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis.

Jokipoikien maalivahti Iilahti vedossa

Ottelun kuparisen rikkoi joensuulaisten Mika Koivisto ajassa 30.43. Hän sai kiekon maalin eteen ja nosti hallitusti pikkumustan yläriman tuntumaan. Tilanne 1−0. Myöhemmin Kiekko-Vantaan Janne Kivilahti karkasti läpiajoon, mutta Iilahti oli parempi.

− Pelasimme huolimattomasti, mutta Kiekko-Vantaa oli tehoton. He jaksoivat hyökätä ja me jaksoimme puolustaa, virkkoi Varis.

Kolmanteen erään Kiekko-Vantaa tuli vastustajan päälle kuin yleinen syyttäjä. Lohipaidat pyörittivät Jokipoikien päädyssä kiekkoa niin pitkään ja harkitusti, että ilmassa pyöri joko maali tai jäähy. Ja jäähyhän sieltä tuli: Veeti Vainio kaksiminuuttiselle kiinnipitämisestä.

Jokipojat oli varsin tehokas. Ylivoimamaali syntyi ajassa 45.12, kun kauden ensimmäisen maalinsa iski Samu Pitkänen Tuukka Rajamäen ja Lassi Raitasen syötöistä. Kiekko-Vantaan kiri alkoi ajoissa, ja se pääsikin tilanteeseen 1−2, kun Viljami Wacklin ampui maalin Kivilahden ja Perttilän syötöistä.

− Tänään kohtasivat kaksi hyvää joukkuetta. Iilahti pelasi hyvän ottelun, totesi Kiekko-Vantaan pääluotsi Pasi Arvonen.

Jokipojat pelasi rutinoidun rauhallisesti. Se ei hätäillyt, vaan oli koko ottelun tehokkaampi kuin Kiekko-Vantaa. Ottelun ratkaisi lopulta Oskari Lehtisen rannelaukaus, joka upposi maalivahti Juho Ratilaisen selän taakse.

Lopulta numeroiksi 4−1 laukoi omasta päästä tyhjään maaliin Raitanen, joka saalisti entistä joukkuettaan vastaan tehopisteet 1+1.

» Lähetä palautetta toimitukselle