Kiekko-Vantaa taipui Jokipojille

MESTIS / Raportti
Jokipoikien Oula Uski iski kaksi maalia Kiekko-Vantaan maaliin.
Kuva © Timo Savela
Lauantain Mestis-kierroksella Tikkurilan Urheilupuistossa vierasjoukkue Joensuun Jokipojat vei voiton Kiekko-Vantaasta. Toiseksi sarjataulukossa noussut Jokipojat voitti numeroin 4-1.

Jokipojat oli lauantaina piirun verran Kiekko-Vantaata parempi ja vei voiton Tikkurilan Urheilupuistossa lukemin 4-1 (2-0, 1-1, 1-0). Joensuulaisten parhaat pistemiehet olivat kultakypärä Lauri Huhdanpää, joka tehoili pisteet 0+2, ja Oula Uski, joka iski kaksi maalia.

Jokipojat iski ottelun alkuun kaksi maalia parissa minuutissa, ja ainakin ensimmäinen erä näytti olevan sillä taputeltu.

− Oli jämäkkä viikonloppu meille. Eilen Espoossa ja nyt Vantaalla aloitimme vahvasti. Päästimme jäähyillä vastustajan mukaan peliin. Vantaa on hyvä joukkue, joka pelaa hyvää paineistuspeliä, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen totesi.

− Me pystyimme pelaamaan hyvän viimeisen erän ja teimme tärkeän pukukoppimaalin, Aaltonen jatkoi.

Kiekko-Vantaan luotsi Simo Mälkiä oli tappiosta huolimatta positiivinen.

− Ensimmäiset viisi minuuttia ei ollut vakuuttavaa. Meillä ei riittänyt energia tänään. Eniten ketuttaa se, että kyseessä oli mentaalinen energia. Taistelimme alivoimat mallikkaasti ja pääsimme peliin mukaan peliin, Mälkiä sanoi.

− Jäähallissa taisi olla neljä ihmistä, jotka eivät nähneet, mitä tapahtui ennen 1-3-maalia. He sattuivat olemaan kaikki raitapaitoja, kommentoi Mälkiä tilannetta, jossa hänen mukaansa kiekko käväisi Jokipoikien vaihtoaitiossa.

Jokipojilla hurja alku

Jokipojat aloitti vahvasti. Se lähti saman tien täysi höyry päällä vantaalaisten puolustusalueelle ja iski kaksi maalia pariin minuuttiin. Ensimmäisestä vastasi Kasimir Puruskainen, jolle maalintekopaikan teki Oskari Lehtinen.

Toinen maali merkittiin aikakirjoihin Uskille, jonka illan kuparisen syöttivät Huhdanpää ja Joonas Larinmaa. Jälkimmäisen osuman jälkeen Kiekko-Vantaan Mälkiä otti aikalisän, joka selvästi pysäytti tilanteen, eivätkä joensuulaiset jatkaneet tehtailujaan.

Kiekko-Vantaa ei päässyt lähelle Jokipoikien maalia, vaan lohipaidat olivat pakotettuja yrittämään ratkaisuja kaukaa.

Toinen erä parempaa Kiekko-Vantaata

Jokipojat lähti ottelun toiseen erään ylivoimalla, kun Lasse Uusivirta otti kiinnipitämisestä kaksi minuuttia. Jäähyily ei jäänyt siihen, vaan Kiekko-Vantaa otti kaksi rangaistusta pariin minuuttiin, ja Jokipojat sai tilaisuuden ratkaista ottelu hyväkseen.

Lähes puolet erästä vietettiin erikoistilanteessa. Jokipoikien maalinsuulla aloittanut Samuel Jukuri pelasi loistavaa ottelua, mutta joutui jättämään ottelun sikseen, kun hänen vatsansa meni sekaisin. Ottelun kolmanteen erään luisteli maalipuiden väliin Juho Ratilainen.

Kiekko-Vantaan tärkeän kavennusmaalin 1-2:een iski maalin edestä Pekka Niemimaa Teemu Mielosen ja Lassi Raitasen syötöistä. Nico Nurmikanta pääsi lähelle maalia, mutta ei päässyt tolppaa lähemmäksi.

Kolmas erä sujui lähinnä päädystä päätyyn pelaamisen merkeissä. Kiekko-Vantaan Mäkisen veljekset Miro ja Atte pääsivät lähelle maalintekoa, mutta maukas tilanne kuivui hyvään Jokipoikien maalivahtipelaamiseen.

Lohipaitojen kippari Toni Leinonen pääsi erän puolivälissä läpi laidasta, mutta maaliin luistellut Ratilainen kaappasi kiekon hanskaansa. Tuomarit ottivat ison roolin samoihin aikoihin, kun he viheltivät maalin hylätyksi, kun Kiekko-Vantaa sai kiekon maalin kulmalle ja runnoivat sitä voimalla. Kiekon katsottiin jääneen maalivahdin varusteiden alle.

» Lähetä palautetta toimitukselle